
GRAFIIKKA, KODIN TAIDETTA
GRAFIIKAN MENETELMÄT
ORAVIEN AARTEITA - GRAFIIKKAA 60-LUVUN KODISSA
Suomen Taidegraafikot ry:n kokoelman perusnäyttely 7.5.2010 alkaen Jyväskylän taidemuseon Holvissa
Eletään
vuotta 1967.
Oravan perhe on juuri muuttanut Kauppakadulle Säästöpankin taloon.
Perheen pää, Olavi Orava (s. 1924) on työskennellyt Jyväskylän
Säästöpankissa jo vuosia, tällä hetkellä hänen nimikkeensä on kamreeri.
Perheen äiti (s. 1928) Kaarin taas on ammatiltaan opettaja. Hänen
työpaikkansa on Rajakadun Keskuskansakoulu.
Perheessä on kaksi tytärtä ja yksi poika. Esikoinen Helena (s.1951)
rakastaa lukemista, musiikkia ja haaveilua. Hän seuraa tarkasti
lehdistä, miten kuuluisuudet pukeutuvat ja ompelee itselleen vaatteita
näiden mallin mukaan. Pekka (s. 1954) on reipas koululainen, hän pitää
urheilusta ja luonnosta; varsinkin kesäisin perheen mökillä ihan
mahtavaa kuljeskella luonnossa ja seurata eläinten touhuja. Hän on myös
kova poika lukemaan Aku Ankkoja. Perheen kuopus Aino (s. 1964) taas on
tomera pikkuneiti, touhukas ja utelias, kova piirtämään ja
juttelemaan.
Perhe rakastaa taidegrafiikkaa. Kodin teoksista osa on ostettua ja
lahjaksi saatua, osa perittyä. Kaarin peri jo nuorena suuren osan
kummisetänsä grafiikan kokoelmasta. Viime vuosina perhe on hankkinut
teoksia, jotka kuvastelevat perheenjäsenten harrastuksia ja
mielenkiinnon kohteita.
Jyväskylän taidemuseon kolmanteen kerrokseen, entisiin Säästöpankin
tiloihin on rakennettu ja sisustettu ihan oikea koti 1960-luvun
henkeen. Kodissa asustaa kuvitteellinen viisihenkinen perhe, joka on
vuosien varrella keräillyt, saanut lahjaksi ja perinyt suomalaista
taidegrafiikkaa. Asuntoon saavuttuaan museovieras astuukin suoraan
Oravien eteiseen.
Oravien kodissa on edustava olohuone kirjastonurkkauksineen,
ruokailutila, kolme makuuhuonetta, isän työhuone sekä Ainon
leikkinurkkaus. Huonekalut ovat 50–60-luvulta, osa on saatu
lahjoituksena, osa on hankittu kirpputoreilta tai yksityisiltä
myyjiltä. Apuna kodinlaittamisessa on ollut sisustussuunnittelija. Koti
elää vuodenaikojen ja vuotuisten juhlien mukana, taulut saattavat
seinillä vaihtua, pääsiäisen seutuvilla koti koristellaan keväiseksi ja
joulun aikaan siellä tunnelmoidaan kuusen kynttilöiden valossa.
Kodin seinille ripustettavat teokset on valittu perheenjäsenten
harrastusten ja mielenkiinnon kohteiden mukaan; Pekan huoneessa onkin
avaruusaiheita ja villieläimiä, isän työhuoneessa on esillä
harrastuksista rakkain: luonnossa liikkuminen. Äidin kädenjälki näkyy
kaikkialla kauniisti sisustetussa kodissa. Helena pitää kirjoista ja
musiikista, pikkuista Ainoa viehättävät suloiset eläinkuvat ja
sirkusaiheet. Myös tiedot teoksista ja taiteilijoista on sisällytetty
osaksi näyttelyä.
Vierailu perheen kotiin on samalla aikamatka lähimenneisyyteen. Vieras
on tervetullut kurkistelemaan, mitä kaikkea kaapeista ja komeroista
löytyy, tai istahtamaan kaikessa rauhassa olohuoneen sohvalle
katselemaan seinille ripustettuja teoksia tai vaikkapa selailemaan
pöydälle unohtuneita aikakauslehtiä. Kodin seinät pursuavat suomalaisen
taidegrafiikan tuttuja ja vielä tuntemattomia helmiä.
Näytteillä olevat grafiikan vedokset on koottu Jyväskylän taidemuseoon
deponoidusta Suomen Taidegraafikot ry:n kokoelmasta, joka on yksi
laajimmista suomalaisen taidegrafiikan kokoelmista maassamme. Esillä on
92 teosta 53 eri taiteilijalta. Näyttely tulee olemaan esillä vähitään
kolme vuotta.
Näiltä sivustoilta löytyy paljon taustatietoa perheestä, 1960-luvusta
ja sen tapahtumista, suomalaisesta taidegrafiikasta sekä näyttelyssä
esillä olevista taiteilijoista ja heidän teoksistaan.

Näyttelyn
tekijät:
Matti Hartikka, verkkosivut
Tauri Kankaanpää, kehystys
Jarkko Kaunismäki, rakentaminen
Leena Lokka, tiedotus
Jaana Oikari, huonekalut ja tekstiilit
Jukka Partanen, näyttelysuunnittelu ja koordinointi
Ville Röyttä, valokuvat
Anne Saarikoski, sisustussuunnittelu
Inka Tuomaala, taustatutkimus, graafinen suunnittelu ja verkkosivut
Sirpa Turpeinen, museokasvatus
Taidemuseon harjoittelijat ja työllistetyt: Jukka Hakala, Tiina
Helttunen, Inka Jousea, Jaana Jääskeläinen
Sari Koskinen, Elina Lahti, Anu Svensk, Mikko Tarnanen, Salla Vanhala
Kiitokset
Keski-Suomen museo
Anneli ja Paavo Kokko
Tarja ja Jaakko Pellinen
Tytti Hongisto
Seppälän kirpputorimarket
Ekocenter Harjunporras
Suvi Porrassalmi, Matti Ruuskanen
ja Jyväskylän ammattiopiston opiskelijat
Petri Mutikainen
Näyttelyä on tukenut Säästöpankki Optia