Helena Marjatta Orava (11.6.1951)
Kaarinin
ja Olavin esikoinen syntyi kesäkuussa 1951. Kaarin oli joutunut
keskeyttämään opintonsa jo aikaisin keväällä, mutta suunnitteli
jatkavansa niitä heti, kun vauva jo pärjäisi hoitajan kanssa. Muuramen
mummulasta tulikin Helenalle tärkeä paikka, ja Ida-mummusta ja
Väinö-papasta hänelle hyvin läheisiä.
Kun Helena oli pieni,
vietti Ida-mummu paljon aikaa Jyväskylässä. Usein tyttö nukahti
vaunuihin jo ennen kuin Kirkkopuistoon saakka päästiin.
Muuramessa
vietettiin aikaa muutenkin; sukutilan maille rakennettu kesämökki oli
koko perheelle rakas paikka. Olavi oli saanut sen valmiiksi samana
kesänä, jona hän ja Kaarin menivät naimisiin. Mökin rannassa Helena
oppi uimaan, ja kesäisin, kun serkutkin olivat mummulassa lomaa
viettämässä, metsä oli leikkipaikoista paras.
Helena oppi
lukemaan vähän ennen koulun alkamista, sadut ja tarinat kiehtoivat
häntä jo pikkutyttönä. Lukemista ja näyttelemistä hän on rakastanut
aina. Koululaisena hän kävi näytelmäkerhossa ja nykyisin usein äidin
kanssa teatterissa näytelmiä katsomassa. Helena rakastaa myös
musiikkia, pienempänä hän soitti vähän aikaa pianoa, mutta paljon
enemmän hän pitää musiikin kuuntelusta ja haaveilusta. Perheeseen viime
jouluna ostettu levysoitin on ahkerassa käytössä. Joskus, kun äiti ja
isä eivät ole kotona, Helena tuo parhaan ystävättärensäkin kuuntelemaan
levyjä. Silloin loikoillaan olohuoneen lattialla ja yritetään
kuiskutella niin, ettei kaikkialla vaaniva ja irvistelevä Pekka pääse
kuulemaan salaisuuksia. Beatles (Paul on söpöin) ja Johnny ovat
ihanimpia. Helenan pienen huoneen seinät täyttyvät Suosikin
keskiaukeaman julisteista.
Hän viettää huoneessaan paljon aikaa,
lueskelee lehtiä ja runokirjoja, kirjoittaa pieneen vihkoonsa laulujen
sanoja kolmella erivärisellä kynällä, haaveilee ja suunnittelee. Olisi
ihanaa matkustaa ulkomailla! Perheen kanssa tehty Pariisin matka oli
aivan uskomaton… Suuren kaupungin valot, romanttiset rannat ja kauniit
vanhat rakennukset, tummasilmäiset pariisilaisnuorukaiset… Vaan miten
huikeaa olisikaan matkustaa joskus ihan yksinään, tai jonkun ystävän
kanssa! Helena pitää myös neulomisesta ja ompelemisesta, hän seuraa
lehdistä kuinka näyttelijät ja laulajat pukeutuvat ja yrittää muokata
kaavoista itselleen yhtä kauniita asuja. Hän tekee itse paljon
vaatteita - villatakkeja, kesäpaitoja, minihameita… talvitakin kanssa
tarvittiin kuitenkin äidinkin apua.
Nuoremmat sisarukset ovat
Helenalle rakkaita; pikkuinen Aino varmaankin kaikista läheisin. Nyt,
kun Aino jaksaa jo kuunnella satujen lukemista hetken aikaa ja osaa jo
vähän touhutakin yhdessä, Helena jää usein hoitamaan pikkuista, jos
äidillä ja isällä on illalla menoja. Pekan kanssa oli aikaisemmin
mukava leikkiä, varsinkin kesämökillä ja mummulan metsissä, mutta vähän
typerä ja lapsellinen Pekasta on nyt tullut. Lukee vain Aku Ankkoja ja
höpöttää Batmanista, piirustaa avaruusraketteja ja jankuttaa tyhmistä
pikkupoikien asioista.
Jo rippikoulun jälkeen isä ja äiti lupasivat, että Helena pääsee ulkomaanmaille, mikäli vain koulu sujuu yhtä mallikkaasti kuin tähän saakka. Koulussaan Norssissa eli Jyväskylän Normaalilyseossa Helena huomasi ilmoitustaululla ilmoituksen AFS vaihto-oppilastoiminnasta. AFS:n eli American Foundry Society:n perustivat ensimmäisen maailmansodan vapaaehtoiset ambulanssinkuljettajat edistämään rauhaa - ajatuksena ei enää koskaan sotia. Toimintamuodokseen he valitsivat vaihto-oppilastoiminnan. Rehtorin mielestä Helenan kannattaisi hakea tuota vaihto-oppilaspaikkaa, mutta ihan helposti lupaa ei kotoa saanut. Onneksi sitten rehtorin myötävaikutuksella ja Ida mummon tuella Helenalle lopulta lupa heltisi. Kovien karsintojen jälkeen vihdoin Helena sai tietää päässeensä vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin ja vielä New Yorkiin. Varmaan yhtenä syynä valintaan oli, että eräs haastattelijoista harrasti taidetta ja hän innostui juttelemaan Helenan kanssa grafiikasta.
Helena haki vaihto-oppilaaksi syksyllä ja nyt vihdoin on tullut aika lähteä. Ihana sininen huone jää nyt tyhjilleen, mutta äiti arveli vievänsä ompelukoneensa huoneeseen. Varmaan koko perhettä ja kotia tulee vielä kova ikävä, mutta varmasti vuosi uudessa ympäristössä kuluu nopeasti. Isäntäperhe New Yorkissa vaikuttaa kovin mukavalta.