Pekka
Armas Orava (13.1.1954)
Kun Pekka syntyi tammikuussa 1954, oli perheen elämä Jyväskylässä jo
asettunut turvallisiin uomiin. Äiti Kaarin oli ehtinyt saada
luokanopettajan opintonsa päätökseen, ja isä Olavilla oli ollut
vakituinen virka Säästöpankissa jo kuusi vuotta. Hänestä oli tullut
oikein luottotyöntekijä, ahkera ja pidetty, kaikkien arvostama. Pojan
syntymästä muistivat onnitella kaikki, ihan pankin johtoporrasta
myöten. Oravien koti täyttyi onnittelijoista ja vaaleansinisistä
onnittelukorteista.
Ylpeä isosisko otti pikkutulokkaan hoiviinsa ja sisaruksista tuli
toisilleen hyvin läheiset. Kun äiti pääsi töihin, perheeseen otettiin
lastenhoitajaksi Olavin pikkusisko Annikki. Ida-mummu, joka oli Helenaa
pari vuotta hoitanut, ei jaksanut enää kahden pienen kanssa. Pekka ja
Helena olivat kuitenkin monesti viikonloppukylässä Muuramen mummulassa.
Väinö-papan mukana Pekka oppi kulkemaan metsällä, seuraamaan ja
tarkkailemaan lintuja ja muita pikkueläimiä. Vähän metsän pimeys aina
pelotti, mutta iltapimeän aaveet hiipuivat, kun kirkkaassa
päivänvalossa pääsi papan kanssa kulkemaan ja tarinoita kuulemaan.
Joskus, kesälomilla, oli isäkin mukana. Miten hienoa olikaan olla ihan
vain miesten kesken metsällä! Kyllä siinä metsänelävät ihmettelivät,
kun maa vain tömisi askelten alla! Monesti kesälomilla kalastettiinkin,
isän kanssa oli mukava istua ongella ja ihmetellä, miten paljon isä
eläimistä ja kaikesta tiesikään.
Koulussa Pekka on aina pitänyt eniten biologiasta ja matematiikasta;
isäkin oli aina muistanut kertoa, miten tärkeä taito se laskutaito on.
Ihan yhtä etevä ei Pekka tainnut olla kuin isä oli pikkupoikana ollut,
mutta terävä poika kuitenkin. Liikuntatunnitkin olivat mukavia,
yleisurheilu ja pallopelit, varsinkin pesäpallo jota Pekka harrastaa
ihan urheiluseurassa, ja talvisaikaan tietenkin hiihto. Muuramen
mummulassa ja mökin ympärillä oli tilaa hiihdelläkin, ja serkkujen
kanssa sai kunnon mäenlaskukisat aikaan. Toisella luokalla Pekka tuli
kolmanneksi koulun hiihtokilpailuissa, mistä kukaan ei kovasti
yllättynyt. Vanhemmat olivat iloisia ja ylpeitä, ja poika itse oikein
säteili tyytyväisyyttään.
Parin vuoden takainen Pariisin matka oli Pekalle hieno kokemus; äiti ja
isä olivat monesti haaveilleet miten hienoa olisi käydä porukalla
ihmettelemässä kaupunkia, joka muutamassakin perheen seinällä olevassa
taulussa komeili. Pekan mielestä hienointa oli Eiffel-torni, hissimatka
ylös oli huikean jännittävä, ja kun huimaus vähän hellitti, oli
mahtavaa katsella alas tornista isän kanssa. Mahtavinta koko reissussa
oli kuitenkin lentokone, siivet jotka kääntyilivät kapteenin käskystä,
ja ilmakuopat, jotka vähän pelottivat, vaikka eihän sitä voinut myöntää.
Pekka on kova poika lukemaan, Aku Ankkoja. Iltaisin Pekka istuskelee
olohuoneessa sohvannurkassa, vieressään iso pino voileipiä ja yhtä iso
pino Akuja. Huoneessakin on Ankkalinnan väkeä, ja tietysti kuvia
Batmanista, sankareista suurimmasta. Jos Pekka olisi vähän nuorempi,
pyytäisi hän äitiä tekemään leikkejä varten Batman-viitan, mutta ei nyt
sentään enää... Oikeastaan Pekka ei ole ihan varma, kumpi on suurempi
sankari, astronautti vai Batman.