AIDAT PORONHOIDOSSA
Poronhoidossa on perinteisesti käytetty erilaisia aitarakennelmia poronhoitotöiden eri vaiheissa. Vapaina laiduntavat porot ohjataan syksyn ja talven erotuksia ja kesän vasanmerkitsemisiä varten näihin tarkoituksiin rakennettuihin aitauksiin, jotka voivat olla kiinteitä tai siirrettäviä. Vasottamisessa käytetään myös vasotusaitauksia, joihin vaatimet kerätään hyvissä ajoin ennen vasomista. Erotusaitojen yhteydessä on syöttöaitauksia, joissa poroja voidaan pitää useampia päiviä odottamassa käsittelyä.
Esteaitojen tarkoituksena on estää porojen pääsy toisen paliskunnan alueelle tai yli valtion rajojen. Paliskuntien välisten esteaitojen rakentaminen ja kunnossapito on paliskuntien vastuulla. Valtakuntien väliset poroesteaidat, niiltä osin kuin ne on säädetty Suomen ylläpidettäviksi, ovat Paliskuntain yhdistyksen vastuulla. Esteaidat palvelevat myös poronhoitotyötä porojen laiduntamis- ja kokoamisvaiheessa.
Esteaidaksi voidaan mieltää myös peura-aita, joka on Metsästäjäin Keskusjärjestön toimesta rakennettu poronhoitoalueen etelärajalle Venäjän rajalta 85 kilometriä länteen. Sen tarkoituksena on estää peurojen ja porojen risteytyminen ja säilyttää peurakanta geneettisesti puhtaana.
Suoja-aitoja rakennetaan ennaltaehkäisemään porojen aiheuttamia viljelyvahinkoja. Aidoilla voidaan myös estää porojen pääsy asuinrakennusten pihoille ja puutarhoihin sekä muille erityiseen käyttöön otetuille alueille. Lisäksi erityisen painavista syistä paliskunta on velvollinen aitaamaan myös metsänuudistusaloilla olevat taimikot muiden kuin valtion, kunnan tai seurakunnan omistamalla alueella. Aitaamisvelvollisuus on saamelaisten kotiseutualueella joiltakin osin lievempi kuin muulla poronhoitoalueella. Porolaidunten suunnitelmallinen käyttö toteutetaan laidunkiertoaidoilla. Moni paliskunta on jaettu aidolla kahteen tai kolmeen alueeseen, joita porot käyttävät laituminaan eri vuodenaikoina. Ennen aidoilla ohjattuun järjestelmään siirtymistä 1960-luvulla laidunkierto toteutettiin paimentamalla ympärivuotisesti. Laidunkierron avulla voidaan säästää parhaiten sopivat laidunalueet käytettäväksi talvella.
EROTUSAITA
Poronhoidossa käytetyistä aidoista lienee tunnetuin ja myös rakenteellisesti monipuolisin on erotuksissa käytettävä aita. Erotusaitaan porot kuljetetaan siulojen eli johdinaitojen avulla. Itse erotusaidan osia ovat tavallisimmin syöttöaita, kaarre, kirnu ja konttorit.
Poroaidat ovat Suomen pohjoisimmille osille ominaista rakennuskulttuuria. Museovirasto aloittikin 1980-luvulla projektin, jossa se selvitti sekä aktiivikäytössä olevien että käytöstä jääneiden erotusaitojen määrän ja sijainnin. Poronhoitoalueelta niitä löytyi yli viisisataa. Joukosta valittiin puolenkymmentä historialtaan ja rakenteeltaan toisistaan poikkeavaa, käytöstä jäänyttä esimerkkiaitaa, jotka on kunnostettu, ja joita paliskunnat käyttävät mahdollisuuksien mukaan vasanmerkinnöissä.
Vanhimmat säilyneet erotusaidat ovat peräisin 1800-luvulta ja useat sijaitsevat vuosisataisilla erotuspaikoilla. Niitä on rakennettu eri menetelmin, usein hirrestä niin sanotulla perkka-tekniikalla, mutta myös katajasta ja kivestä. Suurimmat vanhoista aidoista voivat olla valtavia. Sallivaaran erotusaita Inarissa oli puoli kilometriä pitkä ja siinä oli 22 konttoria. Siulat ovat voineet olla yli kilometrin mittaiset kuten Aittavaarassa Utsjoella. Inarissa Sammalselän erotusaidan sisään jäi 62 hehtaarin maa-ala ja Savukosken Saarivaaran aidalle on parhaimmillaan poroja tuotu erotukseen noin sadan kilometrin säteeltä ja enimmillään niitä on erotuksessa ollut 10 000 – 20 000 päätä.
