KORVAMERKIT – ”Oikia päältä vita ja halki, pykälä alla, vasen päältä vita”
Korvamerkit ovat omistusmerkkejä, joilla poron omistussuhde ilmoitetaan. Korvamerkintää käytetään yleisesti ympäri maailmaa eri karjan, kuten lampaiden, nautojen ja hevosten merkitsemisessä. Poronhoitoon merkit ovat tulleet ilmeisesti samaan aikaan, kun poronhoito kehittyi suurporonhoidoksi.
Suomen poronhoitolain mukaan jokainen poro on merkittävä omistajan poromerkillä, jonka Paliskuntain yhdistys on omistajalle hyväksynyt. Poromerkin hyväksyminen edellyttää, että se eroaa selvästi muista poromerkeistä. Samankaltaisilla poromerkeillä varustettuja poroja pitää myös hoitaa niin kaukana toisistaan, että sekaantumisen vaaraa ei ole. Poronhoitoalue on jaettu kaikkiaan 14 merkkipiiriin, jossa kussakin on useampia paliskuntia. Merkkipiirin tehtävänä on huolehtia, että poromerkit ovat käyttökelpoisia ja eroavat toisistaan riittävän selvästi. Merkkipiirin kokouksissa paliskuntaa edustaa poroisäntä. Poromerkkirekisteriä pitää Paliskuntain yhdistys.
Kullakin poronomistajalla saa olla vain yksi poromerkki, mutta paliskunnalla ja Paliskuntain yhdistyksellä kaksi. Poronomistajan poromerkki voi muuttua muun muassa omistusoikeuden siirtyessä kaupan tai muun luovutuksen yhteydessä. Entiseen merkkiin hänellä säilyy kuitenkin hallintaoikeus enintään kahdeksan vuoden hävitysajan ajan. Poromerkistä luopumisesta pitää ilmoittaa kirjallisesti paliskunnan poroisännälle, joka toimittaa ilmoituksen edelleen Paliskuntain yhdistykselle.
Poromerkki koostuu niin sanotuista korvamerkkisanoista eli leikoista tai teoista, jotka leikataan poron korviin terävällä veitsellä. Tekoja (sanoja, leikkoja) on poronhoitoasetuksessa mainittu neljätoista: pistel, tiili, pykälä, hanka, rappuhanka, poikki, haara, halki, vita, terotus, ketunkanto, vastahanka, reikä ja reiästä halki sekä linnunvarvas. Näitä tekoja käyttämällä poron oikean ja vasemman korvan eri laidoissa tai korvien kärjissä saadaan kaikkiaan yli puolimiljoonaa poromerkkiä. Käytössä niitä on yli kymmenentuhatta.
Korvamerkkisanat voidaan jaotella valta- ja pikkusanoihin. Valtasanat ovat isompia leikkoja ja usein, mutta ei aina, korvan kärjessä. Pikkusanat ovat korvan laidoissa. Teoista ”halki” voi olla joko sellaisenaan tai yhdistettynä muihin valtasanoihin. Merkkejä muodostettaessa sana voi olla toisen pois sulkeva. Erityisesti valtasanat voivat pilata kokonaan toisen leikon muodon. Pikkusanat taas voivat olla melkein jokaisen leikon kanssa samassa korvassa. Poronhoitoasetuksessa määrätään, että yli kolmannesta korvasta ei saa leikata pois, merkkiä ei saa ulottaa korvan juurirustoon asti eikä muussa osassa korvaa se saa mennä korvan reunasta kolmannesta syvemmälle.
Eri puolilla poronhoitoaluetta merkkitekojen suuruudessa ja monisanaisuudessa on vaihteluita. Alkujaan ne olivat hyvin pieniä ja vähälukuisia, mutta nykyään erityisesti muutamissa eteläisissä paliskunnissa ja Inarin paliskunnissa ne usein ovat jo varsin suuritekoisia ja monisanaisia.
Korvamerkkijärjestelmän perustana voi olla vanhempien, lähisukulaisten ja lasten merkkien samankaltaisuus. Lapset saavat usein vanhempiensa lisäysmerkin, eli merkin perustana on vanhempien valtasana ja lisäsanoina pikkusanat. Tällaista merkkisukulaisuutta kutsutaan pohjoissaamessa sanalla mearkaoalli. Sukumerkki seuraa omistajaansa vaikka hän avioituisi ja muuttaisi eri merkkipiiriin.
Merkki voi myös muuttua elämän aikana. Kuoskulainen poronomistaja Ritva Hannuniemi-Pulska kertoo:
”Perheellä on yleensä samansuuntaiset merkit, se helpottaa erotuksista hoksimista. Porokauppojen yhteydessä tulee uusia merkkejä ja sopivimmat otetaan käyttöön. Tuo minun merkki on jo kolmas mulla – ensimmäinen on jonka isä antoi mulle ja sitten seuraavat kaks ovat tulleet avioliiton myötä.”
Pulskan poroperheen merkit kuvaillaan seuraavasti:
Tapani Pulska – Oikia päältä vita ja halki, alla kaks (pykälää), vasen päältä vita
Ritva Hannuniemi-Pulska – Oikia päältä vita, kahesti halki, pykälä alla, vasen päältä vita
Mauri Pulska – Oikian alla kaks (pykälää), vasemman alla hanka
Anni Pulska – Vasemman alla hanka
Merkin kuvailu aloitetaan yleensä oikeasta korvasta. Mikäli jollakin perheellä tai suvulla on erityisesti tunnusomainen vasemman korvan valtasana, voidaan vasen korva kuvailla ensiksi. Kuvailussa edetään korvan kärjen valtasanoista pikkusanoihin. Joskus vanhemmat poronhoitajat aloittavat kuvailun korvan tyvestä ja pikkusanoista edeten valtasanoihin, koska ovat tottuneet merkitsemään leikot tässä järjestyksessä.
Korvamerkkejä leikatessa poronhoitaja pitää vasan allaan ja tekee leikot katsoen poron päätä takaapäin. Myös merkkien kaaviokuvat tulkitaan takaa luetuiksi, eli kaavion oikeanpuoleinen puolisko tarkoittaa poron oikeaa korvaa.
Korvamerkkien tekeminen isommissa vasanleikoissa voidaan tehdä myös niin, että muutama henkilö merkitsee toisten pidellessä vasoja sylissä. Kun on satoja vasoja merkattavana yön aikana, tämä nopeuttaa työtä ja porot pääsevät nopeammin rauhoittumaan. Merkkaajalta edellytetään hyvää merkkien tuntemusta. Hänen pitää osata kaikkien merkit ja myös osata leikata ne nopeasti, muutamassa sekunnissa.
Korvamerkit
(T) Suomen presidenteistä Kalliolla, Paasikivellä ja Kekkosella on ollut oma poromerkki sekä myös poroja
