PORONHOITO SUOMESSA NYKYÄÄN

Pohjois-Suomessa ja Lapissa poronhoito on tärkeä elinkeino. Se on erityisesti pohjoisten reuna-alueiden elinkeino ja useimmat poronomistajat asuvat maaseudulla. Suomessa, toisin kuin Norjassa tai Ruotsissa, poronhoidon harjoittamista ei ole rajattu vain saamelaisten oikeudeksi. Itse asiassa poronhoito on sallittu kaikille EU:n kansalaisille, jotka asuvat pysyvästi poronhoitoalueella. Poronhoitoalue on laaja käsittäen 36 % koko Suomen maapinta-alasta. Sen rajat määrittelee poronhoitolaki. Poronhoitoalueeseen kuuluu Lapin lääni kokonaisuudessaan, lukuun ottamatta Kemin ja Tornion kaupunkeja ja Keminmaan kuntaa. Oulun läänissä poronhoitoalueeseen kuuluvat pohjoiset ja itäiset kunnat suurin piirtein linjalla Kuivaniemi – Hyrynsalmi – Suomussalmi. Maastoltaan se vaihtelee Pohjois-Lapin metsiä kasvamattomilta tuntureilta Pohjois-Pohjanmaan alaviin ja runsassoisiin männiköihin ja Koillismaan jylhiin havumetsiin. Poronhoitotavat eroavatkin toisistaan paljon sekä kulttuurisesti että alueellisesti.

Timo Veijalainen, Suomen käsityön museo

Poronhoitoalue on jaettu 56 rajoiltaan määriteltyyn paliskuntaan. Paliskunta on taloudellista tulosta tekevä poronhoitoyksikkö ja jokainen porotalousyrittäjä on paliskunnan osakas. Kaksikymmentä pohjoisinta paliskuntaa muodostavat erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetun alueen, jossa poronhoitolain mukaan maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle. Lisäksi saamelaisten kotiseutualueen paliskunnissa aitaamisvelvollisuus vahinkojen ehkäisemiseksi on muuta poronhoitoaluetta lievempi.

Maa- ja metsätalousministeriö säätelee porojen määrää vahvistamalla paliskunnille vuosikymmenittäin suurimmat sallitut eloporomäärät eli talven yli elämään jätettävien porojen määrät. Ne perustuvat talvilaidunten kantokykyyn. Poronhoitohan perustuu vapaaseen laiduntamiseen ja porot hankkivat periaatteessa itse ravintonsa. 2000-luvulla eloporojen enimmäismäärä koko poronhoitoalueella on 203 700 poroa. Eloporoista 80 % on vaatimia. Vasonnan ja erotusten välillä poromäärä kasvaa noin 300 000:en. Yksittäinen porotalousyrittäjä saa pohjoisella poronhoitoalueella omistaa enintään 500 eloporoa ja eteläisellä poronhoitoalueella 300 eloporoa.

Poronomistajien määrä on laskenut 1990-luvun puolivälistä lähtien selvästi ja on nykyisin noin 5100. Heistä 45 % asuu erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetulla alueella. Puolet

alueen poronomistajista harjoittaa porotaloutta päätoimisesti ja siellä onkin 60 % Suomen poroista. Eteläisiin paliskuntiin siirryttäessä osa-aikaisten poronhoitajien määrä kasvaa ja vastaavasti poroelojen koko pienenee. Suomessa noin 90 % poronomistajista omistaa alle 100 poroa, joista valtaosa alle 50 poroa. Vain 0,1%:lla on enemmän kuin 400 poroa. Pienten poro-omistusten määrää selittää osaltaan tapa, jossa perheen lapsille annetaan oma korvamerkki ja muutama poro, jotta lapset kasvaisivat poronhoidon käytäntöihin ja perinteeseen mahdollisimman nuorina. Myös porojen määrä on laskenut huippuvuosista 1990-luvun alusta. Syitä tähän on laidunten säästäminen, useampi ankara talvi, jolloin poroja kuoli tavallista enemmän, petoeläinten määrän kasvu sekä poronomistajien määrän pieneneminen.

Timo Veijalainen, Suomen käsityön museo

Poroja kuolee vuosittain liikenteessä noin 3000 ja petoeläinten saaliksi jää noin 2000 poroa. Poronomistaja saa korvamerkkien perusteella autojen ja junien alle jääneistä poroista korvauksen vakuutusyhtiöiltä. Karhujen, susien, ahmojen ja ilvesten tappamiksi todetut porot korvaa valtio. Suuri osa petojen saaliksi joutuneista poroista jää kuitenkin löytymättä. Maakotkien aiheuttamat vahingot korvataan asuttujen reviirien ja poikastuoton mukaan. Poronomistajalle poron tapaturmaista kuolemaa ei välttämättä rahallinen korvaus kata, sillä porolauman rakenteen kehittämiseen laitetut ponnistelut voivat mennä hukkaan. Tuotantokoneiston osana vaatimen hyviä ominaisuuksia esimerkiksi vasantuoton suhteen ei voi korvata rahalla. Samoin yksittäisen poron käyttäytyminen voi olla arvokasta porolauman hallinnassa.

Poronhoito, eli käytännössä lihan tuotanto, on alle puolelle poroperheistä päätulonlähde. Liitännäiselinkeinojen kuten lihanjalostuksen ja matkailun osuus on kasvava. Myös käsityötuotanto, metsätalous, marjojen keräily ja jalostus tai muu poronhoidon ulkopuolinen työ on poroperheiden tulonlähteenä merkittävä. Poroperheissä erityisesti naiset tuovat talouteen ulkopuolista rahaa miesten toimiessa päätoimisina poronhoitajina. Poronhoitotöiden huippusesonkeihin kuten erotuksiin osallistutaan usein koko perheen voimin.

Poro oli aiemmin omavaraistaloudessa eläville poroperheille monipuolinen hyötyeläin, josta käytettiin hyväksi kaikki mahdollinen. Nykyään kaupallista arvoa lihan lisäksi on sarvilla, sisäelimillä ja verellä. Poronmaidon hyödyntämistä on kehitelty viime aikoina ja matkailussa poroa hyödynnetään välillisesti. Nykyporonhoidon suurimmat kustannukset liittyvät kuljetuksiin ja koneisiin. Karkeasti jaotellen reilu kolmannes kuluista syntyy poronhoidollisista töistä ja toinen reilu kolmannes maastoliikenteestä. Koneet ja muut käyttöesineet muodostavat noin 20 % kuluista.

 

Poronhoito Suomessa nykyään

(T) Poronhoitolain 42 §:n mukaan poron pelotteleminen on kielletty. Edelleen 47 § määrää, että tästä poronhoitorikkomuksesta voidaan pelottelijalle langettaa sakot.

LATAA TÄSTÄ TULOSTETTAVA VERSIO!