Taiteilijat









Maija Karma (1914–1999)
Kuvittaja, taidegraafikko
Teos 1
Teos 2

Maija Karma on yksi tuotteliaimmista ja rakastetuimmista suomalaisista kuvittajista; jo monta sukupolvea on eläytynyt sadun maailmaan hänen kuvittamiensa tunnelmien välityksellä. Häntä on pidetty Rudolf Koivun ja Martta Wendelinin luoman kuvitusperinteen jatkajana. Viisi vuosikymmentä kestäneen uransa aikana hän ehti työskennellä monien eri lehtien kuvittajana sekä kuvittaa lähes 150 lastenkirjaa ja satoja kirjankansia. Hän on saanut töistään useita palkintoja, esimerkiksi WSOY:n tunnustuspalkinnon sekä kuudesta eri kirjasta (mm. kuvituksesta Peukaloisen retkiin) Rudolf Koivu -säätiön palkinnon.

Maija syntyi mikkeliläiseen Gustafssonin rautatieläisperheeseen 11. joulukuuta 1914. Hänen ristimänimensä oli Ann-Maj Kaarina, mutta Maijaksi häntä aina kutsuttiin. Sukunimi puolestaan muuttui Karmaksi muutamien sukulaisten esimerkistä Maijan ollessa seitsemäntoistavuotias.

Perheen isä Alfons Gustafsson oli lennätinteknikko ja äiti Anna oli hänkin ollut työssä rautateillä ennen lasten syntymää. Perheessä oli Maijan lisäksi kaksi lasta, isoveli Hans ja pikkusisko Synnöve. Kotoaan Maija oppi rakkauden luontoon. Hän kulki isänsä mukana metsissä, ja matkoiltaan rautateillä isä toi ratojen varsilta löytyneitä eksoottisia kasveja aina Venäjän aroilta saakka. Myös perheen kesäpaikka Tyllilä kulki aina taiteilijan muistoissa mukana.

”Lapsuuteni elokuut - - - olin aina maalla, Saimaan rannalla tai Mikkelissä”, taiteilija muisteli Kotilieden haastattelussa 1966. ”Silloin alkavat siellä tuulet. Meloimme kanooteilla lähisaariin tai istuimme pihassa, jonka tuuheat puut kohisivat tuulessa. Noista ajoista lienee jäänyt elokuun tunnelmaani aina pimeiden iltojen tuuli.”

Jo kansakouluaikoina kävi selväksi, että Maija oli taiteellisesti hyvin lahjakas. Kotona häntä kannustettiin pyrkimään Ateneumiin. Perheessä taiteilijan ammattia ei pidetty mitenkään väheksyttävänä; isän sisar oli ammatiltaan taiteilija, ja äidin pikkusiskokin maalasi harrastuksekseen. Vuonna 1934 Maija aloittikin opiskelun Helsingissä, ei kuitenkaan Ateneumissa, vaan yliopistossa, josta hän halusi saada ammatin. Opinnot eivät kuitenkaan juuri innostaneet ja Maija päätyi piirustuslaitokselle. Opettajiensa Erkki Kuloveden ja Väinö Blomstedin rohkaisemana Maija pyrki seuraavana vuonna Ateneumiin, tuli valituksi ja aloitti kolme vuotta kestäneet opinnot. Kuvaamataidon opettajan tai mainospiirtäjän töitä ei kuitenkaan valmistumisen jälkeen löytynyt, joten Maija muutti muun perheensä mukana Turkuun ja jatkoi opintojaan kaupungin maineikkaassa piirustuskoulussa.

Perehdyttyään piirustuskoulussa etsaukseen, muovailuun ja maalaukseen Maija Karma sai paikan Åbo Kvinnliga Hemslöjdskolanin piirustuksenopettajana. Hän ehti kuitenkin toimia opettajana vain kuukauden päivät ennen talvisodan syttymistä. Sen jälkeen lottakurssille osallistuminen vei hänet Lotta Svärd -lehden kuvittajaksi. Talvisodan jälkeen, kun opettajanpaikkoja olisi voinut olla tarjolla, Maija Karma oli jo uppoutunut kuvittamiseen. Hän aloitti työn Huhtamäki-yhtymän mainososastolla, josta tuli hänen työpaikkansa kolmeksi vuodeksi. Hänelle töistä kiinnostavin oli makeisetikettien piirtäminen, sillä niissä taiteilija sai vapaat kädet. Mainostoimistotyön ohella Maija kuvitti myös Huhtamäen perhelehti Rumpua. Myöhemmin hän alkoi myös saada kuvitustöitä useilta kustantamoilta, sekä WSOY:ltä, Otavalta, Valistukselta että Tammelta.

Muun työnsä ohella Maija taiteili myös lukuisia kansikuvia muun muassa Lasten maailma -lehteen sekä kuvitti Lotta-järjestön lehteä aina siihen saakka, kun sen ilmestyminen vuonna 1944 päättyi. Kaiken aikaa hän työskenteli myös lastenkirjojen parissa; monille tutuimpia hänen kuvitustöistään ovat Satuaapinen, Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu sekä Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli.

Maija Karman kuvitusten hahmot, niin tontut ja haltiat kuin lapsetkin ovat eloisia ja persoonallisia, sadun lumoavan tunnelman ympäröimiä. Hänen eläinkuvansa ovat uskollisia lajinsa ominaispiirteille, liikkeille ja eleille. Hän onkin kertonut käyttäneensä eläviä malleja – Korkeasaaren hanhia ja ankkoja yhtä hyvin kuin muita eläimiä, sisarensa lapsia ja ystäviään – erilaisissa tilanteissa aina mahdollisimman oikeissa asennoissa ja liikkeissä. 

”Korkeasaari on minulle tärkeä paikka, jossa tutkin eläimiä, niitähän on melkein jokaisen lastenkirjan kuvituksessa., Maija Karma tuumi. ”Vaikka elän kaupungissa, en taida kaupunkilaistua koskaan. - - - Työn keskellä täällä kaupungissa yritän ottaa irti niin paljon kuin mahdollista. Käyn uimassa rannalla ja vielä elokuussa piirtämässä. Elokuisista lehtiöistäni taitaa löytyä kanervia, saniaisia, kultapiiskuja ja pietaryrttejä.”

Kuvitustöiden tekemisen rinnalla Maija Karma jatkoi myös taideopintojaan. Hän opiskeli Helsingissä Vapaassa taidekoulussa taidegrafiikan menetelmiä, vuosina 1946–47 häntä opetti Aukusti Tuhka ja kymmenen vuotta myöhemmin jatkokurssilla Tuulikki Pietilä. Tämän sukupolven graafikoista, Tuulikki Pietilästä, Helmi Kuusesta ja Aune Mikkosesta tulikin Maijan pitkäaikaisia ystäviä.

1960-luvun puolivälissä Maija Karma aloitti vakituisen, puolipäiväisen työn WSOY:n mainososastolla ja työskenteli siellä muutaman vuoden. Aamupäivät Maija teki kustantamossa mainospiirtäjän töitä ja iltapäivisin hän työskenteli kotona kuvitusten parissa. Maijan vanhemmat olivat muuttaneet Helsinkiin jo 1940-luvun lopulla, ja heidän kodistaan Uudenmaankadulla tuli koti myös Maijalle. Vapaana taiteilijana toimeen tuleminen edellytti mahdollisuutta keskittyä pelkästään piirtämiseen. Tähän eläminen vanhempien kanssa sopi luontevasti, sillä oma perhe oli tärkeimpiä vaikuttajia Maija Karman elämässä; äiti oli hänen paras ystävänsä ja uskottunsa..

”Karma opettaa, että sadunomaiset ja tarinointiin houkuttelevat ainekset ovat aina läsnä ja valmiina kaikkialla, missä vain kokijan mieli on riittävän valpas ja havainnointikyky terävä”, Helsingin Sanomissa kirjoitettiin. ”Niinpä siilien ja lintujen oikeaoppisesta anatomisesta kuvauksesta ei luovuta hetkeksikään, vaan olennot saavat sadun voimaa niihin hellästi liitetyistä attribuuteista: huivista, pikku viitasta tai kepistä.”
 Kalin 1983 (H.S. 16.5.1983). Taiteilija itse on korostanut, ettei lastenkirjojen kuvituksessa saisi olla kaavamaisuutta. ”Luonnonmukainen piirtäminen on minulle tärkeää”, Maija Karma totesi lehtihaastattelussa helmikuussa 1980. ”Minusta satua kuvittaessa on mentävä sen sisälle ja se rupeaa sitä kautta elämään.”

Maija Karma kuvitti vuosittain keskimäärin kolmesta viiteen, enimmillään jopa kahdeksan eri kirjaa. Suomalaisista sadunkertojista Raul Roine, Kirsi Kunnas, Aale Tynni, Kaarina Helakisa, Marjatta Kurenniemi, Martti Haavio ja erityisesti Zachris Topelius olivat Maija Karman kuvien innoittajina. Hän ei kuitenkaan napannut kuvaideoita suoraan tekstistä, vaan kuvat kuljettavat lukijan tunnelmiin, joita ei pelkästä tekstistä paljastu. Maija Karman realistiset kuvat kertovat leikeistä, joita hän itse on leikkinyt, maisemista, joissa hän on itse liikkunut, sekä ihmisistä, jotka ovat olleet hänelle läheisiä ja tärkeitä. Kuviinsa hän sovelsi itselleen luonteenomaista tekniikkaa, tussi- ja hiili- tai värikynäpiirrosta, ja myöhemmin, kun painotekniikat sallivat, huopakynäjälkeä ja herkkää akvarellia.

Kun Karman kuvittajan ura alkoi, Rudolf Koivu ja Martta Wendelin tekivät vielä kuvia. Muutoin kuvittajia oli Suomessa sangen vähän, mutta kuvitustaide oli taiteilijan mukaan korkealla tasolla. Alkuaikoina kustantamot yrittivät ohjata taiteilijaa maineikkaiden esikuvien tyyliin, mutta Karma piti oman linjansa. ”Koska kuva merkitsee niin paljon lapselle, pyrin tekemään sen mahdollisimman ’luonnolliseksi’, en vääristyneeksi tai karmean pelottavaksi”, taitelija vielä kommentoi. ”Nykyisin tilanne on tosin vähän toinen, kun kuvittajia on tullut niin paljon lisää, että lapsetkin saavat erityyppistä tarjontaa.”

1950- ja 1960-luvulla Maija Karma osallistui Suomen Taidegraafikkojen näyttelyihin sekä erilaisiin taidegrafiikan yhteisnäyttelyihin myös ulkomailla, mutta varsinkin seuraavilla vuosikymmenillä kirjastoissa eri puolilla Suomea kiertäneet kuvitustöitten retrospektiiviset näyttelyt kiinnittivät huomion kuvittajan työhön. Maija Karman kuvien sanottiin tulleen kansallisomaisuudeksi – jokaiselle tutuiksi kuviksi, joiden tekijä on kuitenkin jäänyt tuntemattomaksi.

Vuoden 1974 näyttelystä, jossa oli esillä sekä kuvitustöitä että grafiikkaa, kirjoitettiin Helsingin Sanomissa taiteilijan erinomaisesta piirustustaidosta jonka varaan tyyli oli ollut helppo rakentaa. ”Hänen viivansa on notkea, elävä ja ilmaisukykyinen. Sen viehätysvoiman salaisuus on liike ja nopeus. Tyyppeihinsä – olkoon sitten kyseessä ihmisen tai eläimen hahmo – Karma saa aina mukaan myös lämpimän ja inhimillisen ulottuvuuden.” Samalla tosin kritisoitiin hänen hahmojensa mukautuvuutta perinteisiin roolikaavoihin ja ennakkoluuloihin. ”Hänen kuivaneula/akvatinta- tai syövytystekniikalla tehdyt vedoksensa vaikuttavat helposti liian sentimentaalisilta silloin, kun hän esimerkiksi kuvaa karitsaperheen yhdessäoloa idyllisenä perhepotrettina tai ryhtyy romantisoimaan eläinten onnekasta yhteiselämää. Parhaiten hän onnistuu kuvatessaan eläinten liikkeitä, ilmeitä ja tilanteita nopeina, osuvina havaintoina grafiikassaan - - on vaikea olla ilahtumatta hänen eloisasta tavastaan kuvata vaikkapa sammakon touhuiluja, oravan ilmehdintää taikka kukon rehentelyä.”




Lähteet:

Ahola, Kirsi
Maija Karma., graafikko, piirtäjä ja satujen kuvittaja.
Kuvataide II, taiteilijaesittely.

Heiskanen, Seppo
Maija Karma. Sadun kuvittaja. WSOY 1992.

Kalin, Kai
Lähisadut
H.S. 16.5.1983.

Lapsenmielisiä
H.S. 23.2.1980.

Siltavuori, Eeva
Taiten tehdyt kiltit kuvat
H.S. 19.12.1976.

Taiteilija Maija Karma
Kotiliesi 15/1966.

Viljanen, Eeva
Maija Karma.Artikkeli julkaistu 2001.
www.kansallisbiografia.fi

Jyväskylän taidemuseon Holvi - Kauppakatu 23 - 40101 Jyväskylä - puh. (014) 266 4391 - taidemuseo[at]jkl.fi