Lauri Ahlgrén (1929-)
Taidemaalari, taidegraafikko, järjestövaikuttaja, Taide-lehden päätoimittaja
Teos
Lauri
Ahlgrénissa yhdistyy taiteilija ja taidepoliitikko. Hänen uransa on
jakautunut taiteen, järjestötoiminnan, opetustyön ja valtion
taidehallinnon välille saumattomaksi kokonaisuudeksi. Ahlgrénin
läpimurto taiteilijana tapahtui 1960-luvun alussa informalismin
virrassa. Hänen maalauksensa ovat siitä lähtien perustuneet
vapaamuotoiseen väriharmoniaan, avaruudelliseen sommitteluun.
Lauri
Kalevi Ahlgrén syntyi karkkulaisen sahatyömiehen perheeseen syyskuussa
1929. Hän osallistui sahan töihin jo kahdeksanvuotiaasta saakka. Elämä
tiiviissä ja työteliäässä sahayhteisössä ei aina ollut helppoa, mutta
virikkeitä siitä ei ainakaan puuttunut. Luonto oli läsnä jokaisessa
päivässä. ”Se että tulin kulkeneeksi taiteen poluille, johtui kai
luontaisesta viihtymyksestä muotoihin sekä jonkinlaisen harmonian
tajuamisesta niissä”, taiteilija itse on eräässä haastattelussa
kertonut.
Nuorten
harrastusmahdollisuudet maaseudulla olivat hyvin rajalliset.
Kansakoulun yhteydessä ollut kirjasto oli Lauri Ahlgrénille pakopaikka
arkisista velvollisuuksista: siellä hän pääsi selailemaan taidekirjoja
ja näkemään väläyksiä taiteen ja kirjallisuuden maailmasta. Niistä
innostuneena hän suoritti erilaisia kuvataiteen kirjekursseja samalla
kun hankki Puolustusvoimien asepajan tehdasammattikoulussa itselleen
metallisorvaajan ammatin. Ammattikoulun jälkeen Ahlgrén muutti
Helsinkiin ja kävi vuoden kestävän Myynti- ja Mainoskoulun
somistajaluokan, mutta haave ammattitaiteilijaksi ryhtymisestä
kangasteli mielessä.
Asepalveluksen
alkamista odotellessaan Ahlgrén muutti Tampereelle. Siellä hän alkoi
käydä kaupungin Taiteilijaseuran piirustusilloissa ja Työväenopiston
kuvataidepiirissä. Vuonna 1950 kuvataiteen opinnot jatkuivat: hän
aloitti opintonsa Suomen Taideakatemiassa piirustuksenopettajanaan Sam
Vanni. Sen jälkeen hän kävi vielä Vapaata Taidekoulua ja suoritti
Aukusti Tuhkan maineikkaan grafiikan kurssin. Toimeentulonsa Ahlgrén
ansaitsi tekemällä taideopintojensa ohella erilaisia mainosalan töitä.
Tampereella Ahlgrén,
Gunnar Pohjola ja Lasse Korhonen muodostivat tiiviin kolmikon.
1950-luku
oli taiteilijalle etsimisen ja oppimisen aikaa. Tiedonhalu ajoi
eteenpäin ja vilkkaat taidekeskustelut opiskelutoverien kanssa
availivat uusia näköaloja. Sodanjälkeistä länsimaista kuvataidetta
hallitsivat erilaiset abstraktin taiteen virtaukset. Lauri Ahlgrén
maalasi kubistishenkisiä tehdas- ja kaupunkinäkymiä Fernand Légerin ja
merkittävän esikuvansa Unto Pusan hengessä.
Vuosikymmenen
puolivälissä Lauri Ahlgrén solmi avioliiton Anna-Liisa Lipposen kanssa.
Perhe kasvoi pian nelihenkiseksi ja oman aikansa vei myös työ
mainosalalla. Perhe muutti Oulunkylään 1959 ja siellä Ahlgrén sai
paitsi suuremman työhuoneen, myös tärkeitä kontakteja
taiteilijatovereihin. Oulunkylän ryhmän ydinjoukkoon kuuluivat
Ahlgrénin lisäksi Jaakko Somersalo ja Jaakko Sievänen.
1950-
ja 1960-luvun taitteessa Suomeen saapui Euroopassa jo 50-luvun alussa
huomiota saanut vapaamuotoinen informalismin nimellä tunnettu
taidesuuntaus. Venetsian biennaalin 1958 jälkeen myös Suomen taiteen
vuosikirjassa esiteltiin uutta suuntausta; artikkelissa informalismi
yhdistettiin alitajunnasta kumpuaviin näkyihin, alkuvoimaisuuteen ja
näynomaisuuteen.
Lauri
Ahlgrén omaksui informalismin innolla ja hän onkin yksi tunnetuimmista
suomalaisista informalisteista. Jo Ahlgrénin ensimmäinen
informalistinen näyttely vuonna 1960 otettiin innostuneesti vastaan.
”Taiteilijan aikaisemman tyylin sulkema ilmaisu oli vapautunut ja
puhdistunut, salpa lauennut puhtaaseen ilmaisuun”, hehkutti E.J. Vehmas
Uudessa Suomessa.
Taidegrafiikkaa
kohtaan Ahlgrén oli tuntenut kiinnostusta jo 1940-luvulta saakka,
jolloin hän oli alkanut kääntää ruotsalaisia taidegrafiikan tekniikoita
käsitteleviä kirjoja. Hänen varhaisissa grafiikan lehdissään näkyivät
monenlaiset vaikutteet; on sanottu että ensimmäiset omintakeiset
vedokset ovat vuodelta 1953 (Silta Tukholmassa ja Silta). Oulunkylässä
hän valmisti sarjan abstrakteja viivasyövytyksiä, joissa monissa oli
mukana akvatintalaveerausta. Osa teoksista oli painettu kahdella
värillä, jolloin mustan rinnalla esiintyi punaokran värisiä
korostuksia. Ne olivat alkusoittoa hänen myöhemmälle grafiikalleen.
Teosten askeettisuudesta huolimatta abstraktiot on kehitetty
itsenäisiksi. Luonnonmuotojen toistumia ne eivät ole, vaan viivoilla ja
välööreilla on oma funktionsa, ilman mitään muuta merkitystä.
”
Aihepiirini
on kehittynyt oikeastaan hyvin perinteisesti”, taiteilija itse
kommentoi, ”Läheltä ja omista ympyröistä lähtevä ja siitä hiljalleen
ulospäin pyrkivä. Viisikymmenluvulla tehtiin aika paljon
työläisaiheita, rakennustyöläisiä, valimotyöskentelyä - - -”.
Opintomatka Alankomaihin ja
Ranskaan oli muuttanut ilmaisua. Mustat viivat I - III -viivasyövytys-
ja akvatintasarja (1959) liikkuu jo konkretismin ja lyyrisemmän
ranskalaisvaikutteisen abstraktismin välimaastossa. Kivipiirroksissa
oli voimakkaat ja selkeät värit sekä selvärajaisen orgaaniset muodot.
Teosten on sanottu luovan ”kurkistusaukkoja avaruuteen, joka jatkuu
äärettömyyteen yli kuvan reunojen”.
Vuonna 1967 valmistui Eino Säisän runoihin perustuva kivipiirrossalkku Jumala sylkee.
Aihe juontuu keskiaikaisista Paratiisista karkotus
-kuvista, joissa Jumala häätää Aatamin ja Eevan. Yhtä aikaa salkun
kanssa valmistui kymmenkunta luontoon ja sen tunnelmaan liittyvää
teosta. Seuraavalla vuosikymmenellä luontoaihelmien joukkoon ilmestyi
geometrisia ja teknologisia muotoja. Erilaisissa pistekuvissa voi nähdä
viittauksia vaikkapa tietoliikenteen mikroprosessoreihin.
Lauri Ahlgrénin maalausten ja
grafiikan inspiraationlähteenä ovat niiden abstraktisuudesta huolimatta
todelliset tapahtumat, elämykset ja näköhavainnot.
Tahra,
mikroskooppinen kuva, paperinpala tai sanomalehtikuva voi olla
lähtökohta maalaukselle siinä missä pilvien liikkeet, veden
heijastukset, valot ja varjotkin.
Lauri
Ahlgrén luopui mainosalan töistä vuonna 1965 siirtyessään opettajaksi
Suomen Taideakatemian kouluun. Kymmenisen vuotta myöhemmin hän otti
vastaan taideilmaisun opettajan toimen Tampereen teknillisen
korkeakoulun arkkitehtiosastolla. Hänellä oli lisäksi lukuisia
luottamustoimia kuvataidealan organisaatioissa aina 1950-luvun
puolivälistä saakka. Taiteilijoiden aseman turvaaminen,
taidekoulutuksen järjestäminen ja kuvataiteen tuominen lähemmäksi
tavallista ihmistä olivat tavoitteita, joiden eteen Ahlgrén uhrasi
valtavasti aikaansa.
Ahlgrén
oli myös mukana toimittamassa Taide-lehteä, sen päätoimittajana hän
toimi vuosina 1966–1971 ja 1976–1977. Ensimmäisellä
päätoimittajankaudella lehden linjaa kritisoitiin sen suuntautumisesta
pääasiassa yhteiskunnallisten kysymysten käsittelyyn. Tuolloin valtion
taidehallintoa uudistettiin voimakkaasti ja Taide-lehti oli yksi
suurista vaikuttajista ja mielipiteen muokkaajista. Vuonna 1969 Ahlgrén
palkittiin Pro Finlandia -mitalilla, eikä hänen aktiivisuutensa
hiipunut myöhemminkään; 1970-luvulta lähtien Ahlgrén kuului myös
lukuisiin taidetoimikuntiin sekä taiteen keskustoimikuntaan ja
esimerkiksi vuonna 1989 Ahlgrén kummeksui kirjoituksissaan
taiteilijakunnan hiljaiseloa. Tuolloin ajankohtaisesta Nykytaiteen
museosta taiteilijajärjestöt olivat hänen mielestään olleet suorastaan
kummallisen hiljaa. Silloiset taiteilijapiirit eivät olleet innokkaita
luomaan koko taidekulttuuria koskevia etuja – ”taiteilijoilta puuttuu
ideointia”, hän ihmetteli.
Kunnianosoituksena pitkäaikaisesta työskentelystä taiteen ja
taidepolitiikan parissa Ahlgrén sai nimityksen taiteilijaprofessoriksi
vuonna 1997.
Lähteet:
Galleria Salmela [www.galleriasalmela.net]
Viitattu 4.8.2009
Anneli Ilmonen
Lauri Ahlgrén – Värin ja muodon tulkitsija
Lauri Ahlgrén. Retrospektiivinen näyttelyy. Tampereen Taidemuseo 6.10.-27.11.1985.
Kuvataiteilijamatrikkeli
http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/henkilotiedot.asp?id=25
Päivi Loimaala
Lauri Ahlgrén – ihminen ja taiteilija
Lauri Ahlgrén. Retrospektiivinen näyttelyy. Tampereen Taidemuseo 6.10.-27.11.1985.
Marja Sakari
Kansallisbiografia. Artikkeli julkaistu 10.11.2000.
www.kansallisbiografia.fi
Anne Valkonen
Kalligrafiasta organismien ulottuvuuksiin.
Lauri Ahlgrén. Retrospektiivinen näyttelyy. Tampereen Taidemuseo 6.10.-27.11.1985.
Markku Valkonen
Museopäätös ja äkkiä!
Helsingin Sanomat 4.9.1989
