Anita Ermala (1932-)
Taidegraafikko, kuvataiteilija
Teos
Anita
Katarina syntyi Helsingissä helmikuussa 1932. Hänen isänsä Onni Ermala
oli ammatiltaan arkkitehti ja äitinsä Karin (o.s. Burgman)
sairaanhoitaja. Anita opiskeli lapsena pianonsoittoa yksityisopettajan
johdolla ja jatkoi harrastusta pitkälle nuoruusikään saakka.
Taideopintonsa hän aloitti Vapaassa Taidekoulussa
seitsemäntoistavuotiaana ja siirtyi sen jälkeen Suomen Taideakatemian
kouluun, jossa hän opiskeli vuosina 1949–54.
Jo
opiskeluaikana Anitaa luonnehdittiin lehtikirjoituksissa tulevaisuuden
nimeksi, joka tulee ottamaan pysyvän aseman suomalaisten graafikkojen
joukossa. Hänen teoksissaan nähtiin ”sävyjen kirkkautta ja
puhdistunutta, hienoa luonnontunnetta” sekä koettiin hänen tavoittaneen
kuvausaiheensa olemuksen omakohtaisesti koettuna elämyksenä.
Yksi
Ermalan varhaisimmista grafiikan töistä on Satu-sarja, johon kuuluu
kaikkiaan toistakymmentä herkänkaunista työtä. Teokset olivat alun
perin suunniteltu kuvittamaan taiteilijan äidin Karinin kirjoittamia
lapsuuden tarinoita, jotka piti julkaista yhtenäisenä satukirjana.
Anita
Ermala kuului professori Aukusti Tuhkan opettamaan nuorten
taiteilijoiden joukkoon. Valmistuttuaan taidegraafikoksi keväällä 1954
hän oli mukana Nuoret graafikot -ryhmässä yhdessä yhdentoista muun
opiskelutoverinsa kanssa. Ryhmän näyttely kiersi ympäri Suomea luoden
vahvaa jalansijaa grafiikalle muiden taiteenlajien rinnalla. Ermala
myös jatkoi grafiikan opintojaan Aukusti Tuhkan ateljeessa vuosina
1958–59.
Vuonna 1959
Anita Ermala avioitui taidemaalari ja graafikko Juha Järveläisen
kanssa. Tyttönimi säilyi Anitan taiteilijanimenä. Samana vuonna
pariskunta piti ensimmäisen yhteisnäyttelynsä Kuopiossa. Grafiikan
tekeminen vaati kuitenkin täyttä omistautumista, ja ensimmäisen lapsen
syntymän myötä taidetyö jäi taka-alalle. Perheeseen syntyi kaksi
poikaa, Tapani (1960) ja Petri (1965). Taiteen tekemisen sijaan Anita
Ermala opetti pianonsoittoa lähes 20 vuoden ajan.
Aktiivisemman
kuvataiteen tekemisen Anita Ermala aloitti uudestaan poikien
lapsuusvuosien jälkeen, Lammilla ja Lapinlahdella asuessaan. Hänen
uusimmat teoksensa ovat vesiväritöitä ja piirustuksia, joissa viiva on
edelleen keskeisessä asemassa. Taiteilija itse on kuvaillut viivan
voivan olla hienoa tai paksua, maalailevaa tai töhryistä tai kaikkea
muuta mahdollista, sillä viiva on kantava voima, teoksen elämän antaja.
Ermalan teosten aiheet ovat vaihdelleet maisemista mielikuvituksen
luomiin näkymiin.
Suomen Taidegraafikot
ry:n kokoelmassa häneltä on seitsemän teosta, niistä varhaisin on
kuivaneula Piha vuodelta 1952 ja myöhäisimmät kivipiirrokset Pianotyttö
ja Talvi vuodelta 1959.
Lähteet:
Kuvataiteilijamatrikkeli
http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija.asp?id=204
Mäki, Riitta
Anita Ermala
www.eemil.fi
Peltola, Leena
Grafiikan nousukausi 1945-1970.
Teoksessa Ars. Suomen taide 6. 1990.
