PORON TALVI
Poron talviravinto on pääsääntöisesti jäkälä, jota se kaivaa jopa 70-90 senttimetriä paksun pehmeän hangen alta. Hirvaiden pudotettua sarvensa sarvipäiset vaatimet ovat paremmassa asemassa ravinnon hankkimisessa. Myös emäänsä seuraava edelliskeväinen vasa hyötyy jäkälää kaivettaessa vaatimen korkeasta arvoasemasta laumassa.
Poron aineenvaihdunta siirtyy talvella alemmalle tasolle. Talviravinnolla se pysyy hengissä ja laihtuu. Sen kasvu pysähtyy lähes kokonaan, ja aktiivisuus ja ravinnonotto vähenevät. Normaalitalvina poro voi menettää 20 % syksyisestä painostaan, vaikeina talvina jopa 40 %. Kesällä ja syksyllä kerätyt rasvavarastot ovat elintärkeitä. Rasvavarastojen loputtua elimistö siirtyy käyttämään lihaksiston valkuaisaineita. Pitkä nälkiintymiskausi koettelee erityisesti vasoja ja nuoria poroja.
Runsaalla jäkäläravinnolla poro tarvitsee vain vähän vettä poistamaan aineenvaihdunnan tuottamaa typpeä, natriumia ja kaliumia, ja näin se säästää energiaa. Jäkälien helposti sulavat sokerit mahdollistavat sen, että poro pystyy kierrättämään tehokkaasti virtsan typpeä veren ja syljen avulla pötsiin ja saa siten tarvitsemiaan valkuaisaineita. Poron virtsa talven jäkäläravinnolla onkin lähes tislattua, väritöntä ”akkuvettä”.
Talvella poro joutuu kestämään jopa -50°C:n pakkasia. Poron turkin peitinkarvat ovat tanakoita ja suoria ja niissä on lämpöä eristäviä ilmalokeroita. Aluskarva muodostaa tiheän pohjavillan, joka estää ilman liikkumisen turkin sisällä. Karvojen kohottaminen lisää lämmöneristävyyttä, mutta tuuli ja sade heikentävät sitä. Kovassa tuulessa poro kääntää selkänsä tuulelle suojatakseen ohuemman karvan peittämää päätään. Poron jaloissa on verenkiertoa parantava erikoistunut laskimo-valtimojärjestelmä. Jalkojen alaosan luuytimien öljyhappo toimii pakkasnesteen tavoin pitäen jalat sulina kovillakin pakkasilla.
SYYSTALVI (marras-joulukuu)
Syksy ja syystalvi on poronhoidossa teurastuskautta. Erotuksissa porot luetaan, eli lasketaan ja kirjataan. Erotusten yhteydessä päätetään myös tokan rakenne, eli mitkä eläimet jäävät jalostukseen. Näistä eloporoista yli 80 % on nykyään vaatimia. Erotuksissa myös kesän vasanmerkinnässä peurakorviksi jääneet vasat tarvittaessa korvamerkitään ja vieraiden paliskuntien porot erotellaan ja viedään omille alueilleen. Poroerotus on poronomistajille perinteinen sadonkorjuujuhla ja mahdollisuus tavata muita. Poroerotus on julkinen tapahtuma, jonne myös naapuripaliskunnan edustajat voivat tulla valvomaan etujaan.
Erotusaitoja on sekä kiinteitä että siirrettäviä. Aidan osia ovat syöttöaita, kaarre, kirnu ja konttori. Porot ohjataan siulojen eli johdinaitojen läpi varsinaiseen emäaitaan. Hirvaat ja elämään jätettävät härät otetaan kiinni, luetaan eli tunnistetaan korvamerkin perusteella ja ohjataan aidan ulkopuolelle. Vaatimet ja vasat ajetaan pienissä erissä kirnuun, jossa teuraaksi menevät porot otetaan kiinni ja siirretään teuraskonttoreihin. Ne merkitään teuraspiltoin ja luetteloidaan. Elämään jäävät porot otetaan kiinni ja luetaan. Valantehnyt lukumies merkitsee poron ja sen omistajan poroluetteloon. Luetun poron kylkikarvoihin viilletään näkyvät lukumerkit, jotta sen tiedetään jo kertaalleen käyneen erotuksessa. Samassa yhteydessä valtaosassa paliskuntia porot myös loislääkitään ja osa urakoista ja vanhemmista hirvaista kuohitaan porohäriksi.
Aikaisemmin porojen teurastus tapahtui aidoilla kenttäteurastamoissa. Poronomistajat suorittivat itse teurastuksen. Nykyään vain omaan käyttöön tarkoitetut tai suoraan kuluttajalle myytävät porot saa teurastaa muualla kuin EU:n säännösten mukaisissa laitosteurastamoissa. Valtaosa teuraista kuljetetaan elävänä autoilla poroteurastamoihin, joita Suomessa on parikymmentä. Ne ovat pääosin paliskuntien omistuksessa. Poro on herkkä eläin stressaantumaan ja stressi vaikuttaa poron lihan laatuun. Hyvä käsittely sekä erotuksessa että kuljetuksessa on tärkeää, eikä kuljetusmatka saa olla liian pitkä. Teurastamoilla porot saavat levätä vähintään seuraavaan päivään ennen teurastusta.
TALVI (joulu-maaliskuu)
Erotusten jälkeen porojen matka talvilaitumille alkaa. Porot laiduntavat pienemmissä tokissa pääosin jäkälää, jonka ne haistavat paksunkin lumikerroksen alta. Tokkia voidaan vartioida välimatkan päästä ja suojella petoeläimiltä. Tokasta eronneet pienemmät parttiot ohjataan takaisin laumaan. Joskus voi poronhoitaja joutua auttamaan poroja tukalista tilanteista, kuten lumen alla sulana pysyneeseen suonsilmäkkeeseen uponneita kuivalle maalle. Pohjoisissa paliskunnissa poroja paimennetaan moottorikelkkojen ja koirien avulla sopiville laitumille. Metsäalueilla paimentaminen on lähinnä porovahinkojen ehkäisemistä ja viljelysten vartiointia.
Talvella ravintotilanteen heiketessä poroille annetaan lisäruokaa laitumelle tai poroja voidaan pitää kokonaan tarharuokinnassa. Talviruokinta on yleistynyt nopeasti ja sitä harjoitetaan nykyään myös pohjoisimmissa paliskunnissa. Intensiivisimmän tarhauksen alueella poronhoitoalueen keski- ja eteläosissa lisäruokintakulujen osuus voi olla yli puolet teurastuloista.
Aikaisemmin ajoporojen kouluttaminen oli oleellinen osa poronhoitoa. Poroja käytettiin vetojuhtina liikkumisen apuna. Moottorikelkkojen tulo oli kuolinisku ajoporoille. Viimeiset jutausraidot kulkivatkin 1950-luvulla. Nykyään ajoporoja koulutetaan lähinnä matkailun tarpeisiin ja myös talvisiin poroajokilpailuihin kilpaporoiksi.
KEVÄTTALVI (maalis-huhtikuu)
Kevättalvella tokat alkavat vaeltaa kohti kesälaitumia ja vasomispaikkoja. Lumimäärät ovat usein näihin aikoihin suurimmillaan ja kevättalven aurinko alkaa kovettaa hangen pintaa. Porojen on vaikea päästä käsiksi jäkäkään. Poronhoidossa jatketaan talviruokintaa helpottamaan vaikeaa ravinnonsaamista.
Talvi:
(T) Suurin osa poroista teurastetaan jo reilun puolen vuoden ikäisinä. Taloudellisesti liha on poronomistajille tärkeämpää kuin sivutuotteina saatavat taljat, nahat, sarvet ynnä muut käsityömateriaalit.
