Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Kunnallinen määräyskokoelma

Jyväskylän kaupungin konserniohje


Selvennys: 2007

5. Talous

Talousarvio
Kaupungin talousarvion hyväksymisen yhteydessä kaupunginvaltuusto päättää konsernin tytäryhteisöjen keskeisistä toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista.

Konsernitilinpäätös ja toimintakertomus
Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kaupunkikonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana. Konsernitilinpäätös laaditaan ensimmäisen kerran tilivuodelta 2008.

Toimintakertomuksessa esitetään selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kaupungissa ja kaupunkikonsernissa.

Kirjanpito ja tilikausi
Kaikkien tytäryhteisöjen tilikausi on kalenterivuosi. Tytäryhteisöt käyttävät konsernijohdon valitsemaa tilinpitopalvelua.

Rahoitus
Rahoituksen hallinta on osa konsernijohtamista ja tytäryhteisöt noudattavat konsernijohdon antamia ohjeita rahoituksen suunnittelussa ja järjestämisessä.

Kaupungin tytäryhteisöt liittyvät konsernin sisäisen pankin ja konsernitilin käyttäjiksi. Sisäisen pankin toiminnasta ja konsernitilistä on erilliset ohjeet.

Lainat ja takaukset
Kaupunkikonsernissa noudatetaan vahvistettuja laina- ja takausperiaatteita. Konsernin yhteisön investoinnit, rahoitus-, laina-, takaus- ja vakuusasiat valmistellaan yhteistyössä kaupunginjohtajan nimeämän rahoitusryhmän kanssa.

Konsernin lainat kilpailutetaan keskitetysti Talouspalvelukeskuksessa, jos ei erikseen sovita muusta menettelystä.

Vakuudet
Konsernin sisäisissä urakkasopimuksissa tytäryhteisöiltä edellytetään vastaavaa vakuudenantoa kuin ulkoisilta tarjoajilta. Konsernin sisäinen vakuus asetetaan sisäiseen pankkiin vakuustalletusohjeen mukaisesti.

Tiedonantovelvollisuus
Kaupungin tytäryhteisön hallituksen tai vastaava toimielimen on annettava kaupunginhallitukselle kaupunkikonsernin taloudellisen aseman arvioimiseen ja sen toiminnan tuloksen laskemiseen tarvittavat tiedot.

Tytäryhteisö noudattaa talousarvion ja tilinpäätöksen laadinnassa sekä raportoinnissa konsernijohdon antamia ohjeita ja aikatauluja.

Tytäryhteisön toimintakertomus tilinpäätöstietoineen toimitetaan kaupunginvaltuuston jäsenille.


<< edellinen sivu   jatkuu >>

Kunnallinen määräyskokoelma :: Z-Vanhat ::

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje