Jyväskylän kaupunki » Jyväskylän Kangas » Kankaan kulttuuri

Kankaan kulttuuri

 

 

Kankaalla on koettu ja tehty monenlaista kulttuuri- ja taidetoimintaa viimeiset vuodet. Erityisesti erilaisten tapahtumien avulla on tehty aluetta tutuksi kaupunkilaisille ja tuotu alueelle toimintaa. Kankaalle on myös laadittu kulttuurivisioluonnos, jonka mukaisesti alueella noudatetaan Ihmiset liikkeelle -filosofiaa.

Kulttuuriin, taiteeseen ja ihmisten vapaa-aikaan liittyvät toiminnot on nähty tärkeinä elementteinä Kankaan aluetta suunniteltaessa. Kulttuuri kutoo Kangasta -hankkeen tavoitteena on luoda toimintatapoja Jyväskylän kaupungin ja eri toimijoiden välille, pitää Kankaan juurruttamisvaiheen prosesseja yllä sekä kehittää alueelle kulttuurisia sisältöjä yhdessä toimijoiden kanssa.

Tammikuun 2015 alussa ilmoitettiin myös suuri ilouutinen kulttuurin saralla: Kankaalla tullaan noudattamaan prosenttikulttuuriperiaatetta, joka takaa kulttuuriin panostamisen myös jatkossa. Alla tiedotustilaisuudessa olleet esitykset aiheesta.

Kankaan prosenttikulttuuri 080115 from KaupunginKangas

Prosenttikulttuurin tiedotustilaisuus tammikuussa 2015 oli samalla myös ensimmäisen taidehankinnan julkistamistilaisuus: Kankaan ensimmäinen taideteos saadaan arvostetulta kuvanveistäjältä, Tommi Toijalta. Toija on tunnettu muun muassa Helsingin Juhlaviikkoja varten kauppatorille pystytetystä Bad Bad Boy -teoksestaan. Toijan teoksia on ollut esillä myös kansainvälisesti aina Pohjoismaista Eurooppaan sekä Pekingin kansainväliseen taidebiennaaliin. Ensimmäinen taidehankinta rahoitetaan yhteistyössä Jyväskylän kaupungin sekä Ympäristötaiteen säätiön kanssa ja Taiteen edistämiskeskus tarjoaa asiassa omalla työpanoksellaan asiantuntija-apua. Perinteisten taidehankintojen lisäksi tilapäinen sekä esittävä taide, kuten vaikkapa teatteri, sirkus, musiikki ja elokuvat, on tärkeä osa suurta Kankaan kulttuurikokonaisuutta. 

Tapahtumatoiminta

Alueella järjestetyt avoimet ovet, kirpputorit, kaupunkifestarit sekä muut tapahtumat ovat kiinnostaneet kaupunkilaisia kovasti. Osaltaan Kankaalle on tuotu myös uudemman tyylistä kaupunkikulttuuria kuten katutaidetta, kaupunkiviljelyä sekä ravintolapäivän tapahtumia. Kaupunkiviljely citymehiläisineen Valkoisen talon pihapiirissä on jatkunut myös jo useamman kesän. Kankaan puutarhasta voi lukea lisää täältä.

Kankaan avoimet ovet ovat muuttuneet Kangastuksia-tapahtumaksi, jossa vuosittain katsotaan tulevaisuudennäkymiä ja kuvitellaan uutta Kangasta. Kuvia vuoden 2015 Kangastuksia-tapahtumasta löydät tapahtuman omilta sivuilta.

 

Yhtenä pysyvänä teemana tapahtumissa on ollut tehtaan irtaimiston kierrätys, joka juontaa juurensa osin Kankaan kehittämisen teemaksi valittuun kestävään kehitykseen. Ennen uuden paperitehtaan purkua ja vanhan paperitehtaan kunnostusta, tilat tyhjennetään joka tapauksessa.

Yhteistyö eri kulttuuri- ja tapahtumatoimijoiden kanssa jatkuu edelleen, myös kunnostus- ja rakennusvaiheen ajan. Tämän takaa myös jo aiemmin mainittu prosenttikulttuurin periaate, jota Kankaalla noudatetaan. Lisää prosenttikulttuurista täällä.

Kiteytetysti ja kokonaisuudessaan voisi todeta Kankaan taiteen ja kulttuurin olevan ilahduttavaa, nokkelaa ja yhdessä tekemistä.

 

Opas tapahtumien järjestämiseen Kankaalla

Avaapa sanainen arkkusi