1960-luvulla pienviljely kävi kannattamattomaksi ja pellot pantiin pakettiin. Erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomesta muutettiin Etelä-Suomeen ja Ruotsiin ja syrjäseudut autioituivat. Teollistuminen ja kaupungistuminen tapahtui vauhdilla. Suomessa elinkeinorakenteen murros oli nopein Euroopassa.

Taloudellinen kasvu jatkui ja loi edellytykset hyvinvointiyhteiskunnan perusteille. Vapaa-aika lisääntyi huomattavasti 4-viikkoisten vuosilomien ja viisipäiväisen työviikon myötä. Vapaa-aika lisäsi myös kulutusta. Peruskoulun toteuttaminen alkoi ja korkeakoulujen ja yliopistojen määrä kasvoi.

Kotiteollisuudessa oli aikaisemmin kysymys elämisen ehdosta, ei vapaa-ajan käytöstä. Vapaa-ajan joutenoloa pidettiin suomalaisille vieraana, vapaa-aikakin oli hyvä käyttää hyväksi. Käsin tekeminen oli edelleen luontevaa, vaikka kotiteollisuuden sijaan puhuttiinkin harrastuksesta tai askartelusta. Harrastus oli työn iloa vastapainoksi raadannalle.

Kotiteollisuustuotteiden myyminen ja markkinointi olivat aiheina edelleen Kotiteollisuus-lehdessä. Vaikka tuotantoa oli, ei tuotteita tunnettu tarpeeksi, eikä niiden löydettävyys ollut paras mahdollinen. Vuosikymmeniä suunnitteilla olleen kotiteollisuustuotteiden tavaramerkin uskottiin auttavan markkinoinnissa. Laaduntakuu- ja alkuperämerkki otettiinkin käyttöön 1967.

Aitous, omaleimaisuus ja poikkeaminen sarjatuotannosta olivat kotiteollisuuden iskulauseita. Käsin tehtyjen yksilöllisten tuotteiden kysynnän katsottiin lisääntyvän kohoavan elintason, lisääntyvän vapaa-ajan ja matkailu myötä. Saunakulttuurin mahdollisuudet kotiteollisuudelle löydettiin.

Kotiteollisuustuote miellettiin myös paremmaksi matkamuistoesineeksi kuin turistirihkama. Se ei kilpaile hinnalla vaan laadulla, aitoudella, käyttökelpoisuudella ja paikallisuudella.