KORUT

Kulta- ja hopeakoruilla on ollut romaneille ensisijaisesti taloudellinen merkitys. Arvokkaat korut ovat olleet kuin raha pankissa; käytettävissä tarpeen vaatiessa ja turvana pahan päivän varalta. Tämän vuoksi romaniväestö on pyrkinyt valmistuttamaan kultakorunsa vähintään 18 karaatin kullasta. Tästä syystä korujen kauneusarvoihin ei aina kiinnitetty suurta huomiota; tärkeämpää on ollut koruun sijoitetun kullan määrä. Korut ovat olleet suuria ja massiivisia ja sen vuoksi joskus vaikeastikin työstettäviä. Suomen romaniväestö ei ole valmistanut itse korujaan.

Korut ovat toimineet myös koristeina. Ne kuuluvat olennaisena osana romaninaisen pukuun. Tytär saa usein äidiltään korvakorut ja sormukset samalla kun ensimmäisen romanipukunsakin. Jotta korut eivät hukkuisi korean puvun värien sekaan, täytyy niiden olla suuria ja näyttäviä. Korut ovat usein siirtyneet sukupolvelta toiselle – vanhemmilta lapsille. Äidin korut kulkeutuvat tyttärille, isän pojille. Niillä on hyvin suuri tunnearvo, jota ei voi mitata rahallisesti. Korut teetetään yleensä romanikoruihin erikoistuneilla kultasepillä. Ajan kuluessa korujen koko on pienentynyt sekä mallit ovat muuttuneet pelkistetyimmiksi. Romaniväestöllä ei ollut 1900-luvun alussa läheskään yhtä paljon kultakoruja kuin nyt. Korujen määrän kasvua selittää yleinen, myös romanien elinehtojen paraneminen ja varallisuuden kasvu.