MIESTEN KORUT

Suomalainen romanimies on käyttänyt vähän koruja. Korujen vähäisyyttä voi selittää se, että romanimiehen vaatetus eroaa vain vähän valtaväestön vaatetuksesta, johon ei runsas korujen käyttö kuulu. Romanimiehen ammatit, hevos- ja autokauppa, eivät myöskään ole samalla tavalla eksoottisia kuin eräät naisten ammatit: Esimerkiksi povaajan eksoottisuutta haluttiin korostaa runsain koruin. Näyttää siltä, että perheen varallisuus on sijoitettu naisen koruihin. Miehelle puolestaan on ollut kunniaksi, että naisella on yllään runsaasti koruja.

Romanimiehen korusto on käsittänyt hopearahoista juotetut kellonperät ja myöhemmin kultaiset kellonvitjat, joista saattoi riippua erilaisia hevosaiheisia koristeita. Miehet ovat käyttäneet sileää kultasormusta, kantasormusta sekä ns. hevosenkenkäsormusta, joka yleistyi 1950-luvulla. 1800-luvulla romanimiehet käyttivät yleisesti kultaista korvarengasta tai – nastaa toisessa korvassaan tai renkaita molemmissa korvissa. Niihin on liittynyt erilaisia uskomuksia: Ne ovat suojanneet pahalta silmältä tai parantaneet kuuloa tai näköä. Korvanastaa on myös pidetty täys-ikäisen miehen tunnusmerkkinä.

Romanimiehen korustoon ei 1900-luvun alun jälkeen ole tullut uutta ainesta. Korvarengas on melkein hävinnyt käytöstä. Sormusten, erityisesti hevosenkenkäsormuksen käyttö on tänä päivänä suosittua. Vuosisadan alkupuolella kultakellon ja – perien käyttö lisääntyi, mutta rannekello on syrjäyttänyt taskukellon käytöstä. Isien taskukellot ovat nyt selvimmin perintöesineitä. Niitä ei enää käytetä, mutta niiden säilymistä suvun hallussa pidetään kunnia-asiana.