Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Kunnallinen määräyskokoelma

Jätehuoltomääräykset (2017)

vaihtoehtoinen nimi: Kunnalliset jätehuoltomääräykset
Tunniste: 2017



2 LUKU Kunnan jätehuoltojärjestelmään kuuluminen

Velvollisuus kuulua kunnan jätehuoltojärjestelmään
Kaikkien asuin- ja vapaa-ajan kiinteistöjen on jätelain velvoittamina kuuluttava kunnan jätehuoltojärjestelmään. Muut kiinteistöt kuuluvat kunnan jätehuoltojärjestelmään kunnan jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvan yhdyskuntajätteen osalta.

Jätteen haltijan on luovutettava kunnan jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva jäte kiinteistöittäistä jätteenkuljetusta varten järjestämäänsä keräyspaikkaan tai aluekeräyspisteeseen.


Elinkeinotoiminnan jätehuolto kunnan jätehuoltojärjestelmässä
Kiinteistö tai muu jätteen tuottaja voi pyytää jätehuollon järjestämistä Mustankorkea Oy:ltä kunnan toissijaisen jätehuollon järjestämisvelvollisuuden perusteella. Jätehuolto järjestetään kunnan toissijaisen vastuun perusteella, jos jätehuoltoviranomainen on arvioinut, että yksityinen palvelutarjonta on puutteellista, ja jäte laadultaan ja määrältään soveltuu kuljetettavaksi tai käsiteltäväksi kunnan jätehuoltojärjestelmässä. Toissijaisesti kunnan jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien jätteiden osalta Mustankorkea Oy tekee kiinteistön tai muun jätteen tuottajan kanssa jätelain edellyttämän enintään kolmen vuoden määräaikaisen sopimuksen palveluista.


Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen järjestäminen

Näiden jätehuoltomääräysten soveltamisalueella kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen järjestämisestä vastaa Jyväskylässä ja Muuramessa Mustankorkea Oy ja Laukaassa kiinteistön haltija. Kiinteistöittäinen jätteenkuljetus on hoidettava kiinteistökohtaisella jäteastialla tai lähikiinteistöjen yhteisellä jäteastialla (kimppa).

Kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa jätteen haltijan on tilattava kiinteistölle Mustankorkea Oy:ltä jätehuoltomääräysten mukainen jäteastioiden tyhjennys ja jätteenkuljetus.

Kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kiinteistön haltijan on otettava yhteyttä jätehuoltorekisteriin hyväksyttyyn jätteenkuljettajaan ja tekemällä sopimus jäteastioiden tyhjennyksestä kiinteistöltä näiden jätehuoltomääräysten mukaisesti. Kiinteistön haltijan vastuulla on varmistaa, että kuljetuspalveluita tarjoava yritys kuuluu jätehuoltorekisteriin. Kiinteistön haltijalla on oikeus saada jätteenkuljettajalta nähtäväksi jätehuoltorekisteriote, joka osoittaa kuljettajan olevan hyväksytty kyseiseen rekisteriin.

Tieto kiinteistön jätehuollon järjestämisestä kirjataan jätehuollon asiakasrekisteriin. Kiinteistön haltija on velvollinen ilmoittamaan jätehuoltopalvelun muutoksista kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa Mustankorkea Oy:lle ja kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa jätteenkuljettajalle.


Kiinteistökohtainen jäteastia

Kiinteistön haltija tai omistaja on järjestettävä kiinteistölle jätteiden keräyspaikka sekä hankittava siihen tarvittavat jäteastiat näiden määräysten 15 §:n mukaisesti. Kiinteistön haltijan on toimitettava kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluva jäte kiinteistöittäistä jätteenkuljetusta varten osoitettuun keräyspaikkaan.

Jätteen keräyspiste voidaan järjestää myös korttelikohtaisilla keräysjärjestelmillä. Korttelikohtainen jätteen keräys voidaan toteuttaa erilaisin teknisin ratkaisuin kuten esimerkiksi putkikeräyksellä tai syväkeräyssäiliöin.


Kiinteistöjen yhteinen jäteastia eli kimppa

Lähietäisyydellä sijaitsevat kiinteistöt voivat perustaa yhteisen jäteastian eli kimpan. Lähietäisyydellä tarkoitetaan asemakaava-alueella samassa tai viereisissä kortteleissa sijaitsevia kiinteistöjä, asemakaava-alueen ulkopuolisella alueella naapureita taikka tiekunnan tai muun vastaavan toiminnallisen kokonaisuuden muodostavia kiinteistöjä. Yhteistä jäteastiaa voidaan käyttää sekajätteen, biojätteen ja hyötyjätteiden keräämiseen.

Kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa yhteisen jäteastian käyttöönotosta ilmoitetaan kirjallisesti Mustankorkea Oy:lle. Kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa ilmoitus tehdään kirjallisesti jätehuoltoviranomaiselle. Kimpalle on valittava yhteyshenkilö. Ilmoituksen tulee sisältää käytöstä ja ylläpidosta vastaavan yhteyshenkilön yhteystiedot, jäteastian sijainti ja koko sekä tiedot jäteastiaa käyttävistä kiinteistöistä. Kimppaan ei voi ottaa uutta osakasta ilman yhteyshenkilön suostumusta. Yhteyshenkilö on velvollinen ilmoittamaan kimpassa tapahtuvista muutoksista sekä tiedottamaan muita kimpan osapuolia.

Vakituinen ja vapaa-ajan asunto voivat perustaa kimpan vain näiden jätehuoltomääräysten mukaisesti.

Jätteenkeräysvälineiden sijoittamiseen on oltava maanomistajan lupa. Maankäytön suunnittelussa tapahtuvat muutokset voivat muuttaa perusteita kiinteistöjen yhteisten jäteastioiden käytölle.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi antaa ohjeita ja määräyksiä yhteisen jäteastian käyttöön, mikäli käytöstä aiheutuu haittaa terveydelle, ympäristölle taikka roskaantumista.


Aluekeräyspiste

Laukaassa sijaitseva kiinteistö, joka ei ole kiinteistöittäisen jätehuollon piirissä, kuuluu kunnan jätehuoltojärjestelmään aluekeräyspisteen käyttäjänä, ilmoittamalla asiasta Mustankorkea Oy:lle. Jos kiinteistön haltija tai omistaja ei ole pyynnöstä huolimatta itse ilmoittanut kuulumisesta kunnan jätehuoltojärjestelmään, jätehuoltoviranomainen ilmoittaa kiinteistön haltijalle tai omistajalle kiinteistön olevan aluekeräyspisteen käyttäjä ja kertoo perusteet sekä aluekeräyspisteen käytöstä seuraavat velvoitteet.

Aluekeräyspisteen käyttöoikeus on ainoastaan jätetaksan mukaisen käyttömaksun maksavilla asuin- ja vapaa-ajan kiinteistöillä. Maksua vastaan keräyspisteeseen voi toimittaa asumisessa syntyvää sekajätettä.


Saaressa sijaitsevan kiinteistön jätehuollon järjestäminen

Saaressa sijaitseva vapaa-ajan kiinteistö, joka ei ole kiinteistöittäisen jätehuollon piirissä, kuuluu kunnan jätehuoltojärjestelmään Jyväskylän kaupungin tai Muuramen kunnan satamasta tai venevalkamasta osoitetun sekajätteen keräyspisteen käyttäjänä ilmoittamalla asiasta Mustankorkea Oy:lle.


Kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen soveltumattomien jätteiden kuljettaminen

Kiinteistöllä syntyvät yhdyskuntajätteet, jotka eivät suuren kokonsa, poikkeuksellisen laatunsa tai määränsä vuoksi sovellu kuljettavaksi kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa tai sovellu kerättäväksi hyötykeräyspisteisiin, on toimitettava Mustankorkea Oy:n osoittamiin tai tuottajayhteisön järjestämiin vastaanottopaikkoihin. Jätteen haltija vastaa tällaisten jätteiden kuljettamisesta itse tai tilaamalla jätehuoltoyrityksen tarjoaman erillisen noutopalvelun.

Jätteenkuljettaja voi kieltäytyä sellaisen jäteastian tyhjentämisestä, johon on sijoitettu näistä jätehuoltomääräyksistä poiketen kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen soveltumattomia jätteitä.


Jätteiden vastaanotto- ja käsittelypaikat

Jätehuoltoviranomainen määrää, että kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvat jätteet on toimitettava Mustankorkea Oy:n osoittamiin vastaanottopaikkoihin.

Kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluva jäte kuljetetaan kiinteistön keräyspaikasta Mustankorkea Oy:n osoittamiin tai tuottajayhteisön järjestämiin vastaanottopaikkoihin. Vastaanottopaikkoihin ei saa toimittaa yhdyskuntajätteen seassa sellaisia jätelajeja, joille on järjestetty vastaanottopaikka muualla.

<< edellinen sivu   jatkuu >>

Kunnallinen määräyskokoelma :: Z-Vanhat ::

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje