1950-luvulle tultaessa pula-ajan säännöstelystä oli valtaosin luovuttu. Viimeisenä tuotteena vapautui kahvi vuonna 1954. Suomen talous kehittyi hyvin, ihmisillä alkoi olla hieman ylimääräistä rahaa ylellisyyksiin. Ulkomainen tuontitavara oli kysyttyä, mutta sitä saatiin vähän maahan. Kysyntää pyrittiin tyydyttämään kotimaisella tuotannolla (esimerkiksi farmarit).

Suomen kulttuurielämä alkoi elpyä myös. Erityisesti taideteollisuus niitti mainetta maailmalla, ja kansainvälinen massa- ja nuorisokulttuuri levisi omine muoti-ilmiöineen. Tyttöjen käsityötaito oli eduksi, kun vanhoista vaatteista ommeltiin uuden muodin mukaisia vaatekappaleita.

Kotiteollisuuden ihanteena pidettiin edelleen kansantaiteen esineistöä. Kansallinen muoto- ja värimaailma oli tunnusmerkki, joka erotti kotiteollisuuden taideteollisuudesta ja ammattikäsiteollisuudesta. Museomallien kopiointi ei kuitenkaan ollut tarkoituksenmukaista, vaan kotiteollisuuden tuli olla kosketuksessa aikansa ja ympäristönsä tarpeisiin.

Kaiken käytännöllisen työn tekemisessä materiaalin ja muodon yhdessä muodostaman kokonaisuuden tarkoituksenomaisuus oli tärkeää. Se myös automaattisesti takasi esineen kauneuden. Mutta muodon ja materiaalien suhteen, samoin kuin värien ja koristelujen katsottiin olevan sidottuja vallitseviin makusuuntiin, jotka muuttuvat jatkuvasti. Myös hinta oli merkittävä tekijä tarkoituksenmukaisuudessa. Käsin kehruun ja kutomisen myönnettiin muuttuneen kaiken käyttötekstiilin tuottamisesta ylellisyystyöksi. Sitä kannatti kuitenkin tehdä sen sisältämien muiden arvojen vuoksi.

Käsityön tekemisen tarkoitus muuttui. Työn tuottama tyydytys nousi merkittävämmäksi kuin sen tuottama taloudellinen hyöty. Siirtyminen hyödystä huviin myönnettiin myös Kotiteollisuuden piirissä.