1920 -luvun lopun lamasta toivuttuaan Suomen talous kääntyi nousuun. Erityisesti metsäteollisuus kehittyi hyvin. Suomalaisten pääelinkeino oli edelleen maatalous. Omaa maata viljelevien osuus vuonna 1939 oli suurempi kuin missään Euroopan maassa. Vaikka elintarvikkeita riitti vientiin asti, omavaraisuus oli ulkomailta tuotujen rehujen, lannoitteiden ja polttoaineiden varassa. Kulttuurissa kotimaisuus oli suosiossa vaikka kansainvälisyys alkoi näkyä yhä selvemmin. Seura- ja urheilutoiminta sekä iltamat toimivat ihmisten ajanvietteenä aina talvisotaan saakka.
Vuoteen 1937 mennessä lehden nimi oli vaihtunut Käsiteollisuudesta ensin Lastuun ja lankaan ja sittemmin Kotiteollisuudeksi. Myös kotiteollisuustoiminnan painotusta oli siirretty maatalouden tukimuodosta itsenäiseen elinkeinoon. Kotiteollisuuden taloudellista merkitystä ei ollut selvitetty Suomessa, mutta sillä katsottiin olevan suuri etu oma-aloitteisen yritteliäisyyden avulla toimeen tulemiseen. Kotiteollisuuden parista, sekä raaka-aineiden keruussa että työn suorituksessa, löytyisi työtä koko perheelle. Kotiteollisuudesta toimeentulon saaminen ehkäisisi maaltamuuttoa ja varhaisnuorison joutilaisuutta.
Lehdessä kiinnitettiin myös huomiota kotiteollisuuden ja käsitöiden opettamiseen. Koulutuksen tarve oli muuttunut enenevästi ammattitaidon hankkimiseen omatarpeisen käsityötaidon sijaan. Opettajien koulutuksen olisi panostettava ja koulutuksen kestoa pidennettävä. Vuodessa ei ammattia voi oppia.
Erittäin vahvasti nousi esiin myös kotiteollisuuden mallikysymys, mallien suojaaminen kotiteollisuustuotannon yksinomaiseen käyttöön sekä kotiteollisuustuotteiden alkuperäissuojan takaavan merkin aikaansaaminen. Kotiteollisuustuotteiden mallien perustana pidettiin edelleen kansanomaisia tuotteita, joiden pohjalta uudet mallit tulisi suunnitella. Kotiteollisuuden kehittymisen esteenä katsottiin olevan kansan luomiskyvyn ja taidon taantuminen ja toisaalta teollisuuden harjoittama "vilpillinen kilpailu", kun se käyttää hyväkseen vanhoja kansanomaisia kotiteollisuuden malleja. Yhtenä ratkaisuna tuotiin esille kotiteollisuustuotteille myönnettävää alkuperäismerkkiä, joka erottaisi aidon kotiteollisen tuotteen ala-arvoisista kotiteollisuustuotteista, jäljennöksistä, tehdasvalmisteisista, ulkomaalaisista (erityisesti matkamuistoesineet) tai laitoksissa valmistetuista tuotteista.
