Sisällissodan jälkeisessä Suomessa tulevaisuuden uskoa maaseudulle toivat torpparivapautus ja maatyöläisten aseman parantuminen. Suurin osa väestöstä sai elantonsa maataloudesta ja metsätöistä. Hyvinvointia rakennettiin puunjalostuksen ja metsäteollisuuden välityksellä. Kulttuurielämä oli vielä hyvin kansallista, mutta modernismin vaikutukset alkoivat pikkuhiljaa näkyä. Pukeutumisessa siirryttiin lopullisesti käyttämään tehdasvalmisteisia vaatteita.

Vuonna 1927 Käsiteollisuus juhli 20-vuotista ilmestymistään. Historiikissa todetaan lehden perusteena olevan perinteisen kansantaiteen, joka on lähtökohtana niin käsityön opetustoimintaa koskevissa kirjoituksissa kuin käytännön tositarpeisiin soveltuvan kotiteollisuustuotannon edistämisessä. Perinteisyys ei kuitenkaan rajoita kotiteollisuuden edesauttamista uusien liikeperiaatteitten avulla tai käyttämästä koneita silloin, kun käsin muovailun edut sen sallivat. Osuus- ja yhteistoimintaan neuvominen ja järjestötoiminnan esiin tuominen on ollut voimakkaasti esillä, kuten myös tutustuminen muiden maiden kotiteolliseen toimintaan ja oman maan näyttelyihin.

Käsiteollisuuden ja Koristetaiteilijain liitto Ornamon välille pyrittiin synnyttämään yhteistyötä ottamalla taideteollisuuden edustajia mukaan lehden toimittamiseen. Se ei kuitenkaan miellyttänyt lukijakuntaa tarpeeksi jatkuakseen muutamaa vuotta pidempään. Ornamon pyrkimyksenä oli luoda enemmän rehevyyttä ja raikkautta muotoiluun, johon käsiteollisuuspiireissä oli totuttu.

Käsiteollisuuden opetuksen tarpeiden muuttuminen olosuhteiden ja kotiteollisuustoiminnan muuttuessa on huomioitava opetusta suunniteltaessa ja toteutettaessa. Maatalouden muuttuminen pienviljelysperusteiseksi muuttaa myös kotiteollisuuden opetuksen perusteita. Sen ei tarvitse olla elinkeinollista, vaan kotitarpeisen käsiteollisuustaidon opetusta painottavaa.