Perinteiset taitajat
Ennen porosta saatiin kaikki tarvittava: ravinto, lämpö ja suoja. Käsityöt tehtiin poronhoidon lomassa. Miehet tekivät työt kovista materiaaleista ja he tiesivät mihin puu, metalli, sarvi ja luu sopivat. Pohjoisen naiset valmistivat perheelleen talvi- ja kesävaatetuksen ja he tunsivat taljan ja sisnanahan salat. Porokäsityövuosi alkoi syystalvella poroerotusten ja teurastusten aikaan. Kokemuksen tuomaa taituruutta tarvittiin poron oikea-aikaisessa teurastuksessa. Teurastuksen jälkeen taljat lajiteltiin sopiviin käyttötarkoituksiin taljoiksi tai sisnanahoiksi.
Taljoja jaoteltiin mm. karvan värityksen mukaan arki- tai juhlakäyttöön. Varhain syksyllä teurastettiin purkakarvaisia eli juuri karvanvaihdon jälkeisiä poroja, joista saatiin materiaalia parempiin peskeihin eli turkkeihin tai juhlasäpikkäisiin eli pitkiin säärystimiin. Loito- eli makuutaljat kuivattiin naulaamalla ne ulkorakennusten seinille. Kuivatessa niiden karvattomalle eli kesipuolelle tuli kosteutta kestävä pinta. Loitotaljat olivat hyviä alusia laavun tai kodan sisällä yövyttäessä.
Taljojen lisäksi syystalven ja talven teurastuksissa otettiin poronkoipinahat talteen muun muassa nutukkaita eli karvakenkiä varten. Yhteen nutukaspariin tarvittiin puolestatoista kahteen kunturaa. Kunturalla tarkoitettiin yhden poron koipinahkoja. Koipinahat helpehdittiin eli niihin laitettiin kuivatusta ja suoristusta varten koivun tuohta tai lastua. Koipinahat voitiin myös suolata myöhempää käyttöä varten, koska karvakenkien neulonta oli yleensä talvella tehtävää työtä. Myös poron kallonahat otettiin talteen ja ne joko kuivattiin tai suolattiin odottamaan ompelua kallokkaiksi eli kallonahoista tehdyiksi jalkineiksi.
Perimätietoa tarvittiin, jotta koipi- ja kallonahat voitiin käyttää mahdollisimman taloudellisesti ylimääräisiä ompeleita välttäen. Nutukkaiden kaavat muodostuivat koiven muodosta ja siitä muodostui myös nutukkaan kippurakärki, jonka ompelu vaati taitoa. Erityisen hienoja lakkeja tehtiin keväisistä vasantaljoista. Nämä keväällä parin viikon ikäisinä kuolleet vasat tarjosivat pehmeän naisten ja lasten lakkien materiaalin. Poron selästä tai takakoivesta otettiin talteen myös ompeluun käytettyä jännettä eli suonilankaa. Kerrattu suonilanka kesti hyvin nahkaisissa jalkineissa, sillä se reagoi kosteuden muutoksiin kuten nahka.
Sisnanahan valmistus alkoi keväällä. Taljat, joissa ei ollut paljon kurmupaarman reikiä, otettiin talteen sisnanahkaa eli poron parkkinahkaa varten. Taljat laitettiin hangen alle nivotukseen eli karvan poistoa edeltävään pehmitykseen tai ne voitiin laittaa säilöön myöhempää järvinivotusta varten. Kevään tai loppukesän sopivan viileillä ilmoilla keitettiin parkkiainesta, jota käytettiin sekä taljatuotteiden että sisnanahkojen parkitsemiseen. Nivotetuista taljoista irrotettiin karvat. Osa vuodista jätettiin ns. raakanahkoiksi. Keväällä nila-aikaan parkitusta varten kerättiin pajun ja koivun sekä joskus lepän ja haavan kuorta. Parkitusseoksiin oli monenlaisia reseptejä.
Nahkavuodat laitettiin sopivaan kädenlämpöiseen parkkiveteen. Niitä liikuteltiin paljussa tasaisen värin saamiseksi ja vuodat otettiin vedestä ja puristettiin mahdollisimman kuivaksi. Niiden kesipuolelta poistettiin jiekiön avulla näskäämällä ylimääräiset lihat ja kalvot. Useiden parkitusten välillä vuotien annettiin kuivahtaa. Viimeiseen parkitusveteen kukin käsityöläinen laittoi mielestään sopivaa rasvaa helpottamaan pehmitystä.
Sisnat piti pehmittää vielä osittain kosteina. Sisnatöitä neulottiin eli ommeltiin yleensä kesällä muiden töiden lomassa. Pohjoisen valoisa aika pyrittiin käyttämään näin hyväksi. Perinteisin lapintakki - ennen veran ja muiden ostokankaiden yleistymistä - tehtiin sisnanahasta. Kaikki asusteet olivat nahkaa, kun housut ja jalkineet oli myös valmistettu sisnasta tai taljasta. Sisnanahasta tehtiin myös muita tarve-esineitä: niestasäkkejä eli eväsreppuja, laukkuja, nyörejä ja hihnoja. Lisäksi luonnonaineilla parkitusta myrkyttömästä sisnasta valmistettiin pusseja ruoka-aineiden kuten suolan, sokerin, kahvin ja tupakan säilytykseen ja kuljetukseen.
Jokainen neulanpisto kuljetti muistitietoa sukupolvelta toiselle. Sormien päissä oli se oikea tuntu, mikä tarvittiin oikean rypytyksen tekemiseen oikeaan paikkaan. Monien tuotteiden kaavat olivat tekijöidensä muistissa, mittatikkuna toimivat oman käden mitat. Poronhoidon muutosten myötä myös suhtautuminen perinteisiin porontaljasta ja sisnanahasta valmistettuihin vaatteisiin on muuttunut. Taito valmistaa ennen jokapäiväisiä käyttöasusteita ja tarvikkeita ei ole enää itsestäänselvyys. Perinteisiä porokäsityötaitoja pyritään ylläpitämään erilaisten kurssien ja koulutuksen avulla. Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa annetaan saamenkäsityöalan artesaanikoulutusta sekä kovien- että pehmeiden materiaalien suunnittelussa ja valmistuksessa. Saamelaisalueella Sámi Duodji -käsityöyhdistys edistää perinteisten käsityötaitojen säilymistä välittämällä tietoa ja järjestämällä kursseja eri tahojen kanssa. Monissa poroperheissä taidot säilyvät edelleen sukupolvelta toiselle.
Perinteiset taitajat
Mitenköhän on keksitty kallokkaiden (eli poron kallonahoista tehtyjen kenkien) aihio?
