17 § Kaupungin liikelaitokset
Kaupunginhallituksen alaisena toimii kaksi liikelaitosta:
Kylän Kattaus –liikelaitos
Kylän Kattaus -liikelaitos tuottaa ruokapalveluja pääasiassa Jyväskylän kaupungille.
Tilapalvelu-liikelaitos
Tilapalvelu-liikelaitos vastaa kaupungin omistuksessa tai hallinnassa olevien rakennettujen kiinteistöjen ja toimitilojen hallinnosta, käyttäjien tarvitsemista toimitilapalveluista, ylläpidosta ja vuokrauksesta sekä niihin liittyvistä omistajalle kuuluvista talonrakennusinvestointi- ja rakennuttamistehtävistä. Toimitilojen hankinta ja vuokraus kaikille kaupungin yksiköille tapahtuu Tilapalvelu-liikelaitoksen kautta.
18 § Liikelaitoksen johtokunnan tehtävät ja toimivalta
Johtokunta vastaa liikelaitoksen toiminnan kehittämisestä ja valvoo liikelaitoksen etua sekä edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa liikelaitoksen tehtäväalueella.
Johtokunnan tehtävistä säädetään kuntalaissa. Lisäksi johtokunta
- hyväksyy liikelaitoksen talousarvion ja -suunnitelman noudattaen kaupungin talousarviossa olevia liikelaitoksia koskevia periaatteita
- vahvistaa liikelaitoksen toimintakertomuksen sekä erillistilinpäätöksen liitettäväksi kaupungin tilinpäätökseen
- hyväksyy tehtäväalueensa toimintasäännön
- päättää tehtäväalueensa avustusten periaatteista sekä viranhaltijoiden oikeudesta myöntää avustuksia
- päättää liikelaitoksen asiakkaille tuotettavien tuotteiden ja palvelujen hinnoista kaupungin talousarviossa olevien ja valtuuston päättämien periaatteiden mukaisesti
- hyväksyy tarvittaessa liikelaitokselle liikenimen
- vastaa sopimusten hallinnan ja sopimusvalvonnan järjestämisestä
- toimii tehtäväalueellaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (EU 2016/679) mukaisena rekisterinpitäjänä.
19 § Liikelaitosten johtokuntien erityistehtävät
Tilapalvelun johtokunta
Kuntalaissa säädettyjen ja tässä säännössä määrättyjen tehtävien lisäksi Tilapalvelu-liikelaitoksen johtokunta päättää vuotuisesta talonrakennuksen investointiohjelmasta sekä alle 5 miljoonan euron talonrakennushankkeiden hankesuunnitelmien hyväksymisestä.
20 § Kuntien yhteiset toimielimet
Jyväskylän seudun jätelautakunta
Lautakunta toimii jätelain mukaisena kunnan jätehuoltoviranomaisena ja vastaa kuntien kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti kunnan jätehuollon järjestämisestä.
Jyväskylän seudun joukkoliikennelautakunta
Lautakunta toimii Jyväskylän kaupunkiseudun toimivaltaisena joukkoliikenneviranomaisena joukkoliikennelain sekä kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti.
Jyväskylän seudun ympäristöterveyslautakunta
Lautakunta käyttää terveydenhuoltolaissa mainittujen ympäristöterveydenhuollon erityislakien mukaista kunnan toimivaltaa sekä hoitaa eläinsuojelulaissa ja eläintautilaissa mainitut kunnalle kuuluvat tehtävät. Lautakunta toimii ulkoilulaissa tarkoitettuna kunnan leirintäalueviranomaisena ja lääkelaissa tarkoitettuna kunnan viranomaisena, joka käsittelee nikotiinivalmisteiden myyntiin liittyvät asiat.
21 § Vaalitoimielimet
Keskusvaalilautakunnasta, vaalilautakunnista ja vaalitoimikunnista säädetään vaalilaissa.
22 § Vaikuttamistoimielimet
Kaupunginhallituksen valtuuston toimikaudeksi nimeämät vaikuttamistoimielimet ovat vanhusneuvosto, vammaisneuvosto ja veteraaniasiain neuvottelukunta. Kaupunginhallitus nimeää nuorisovaltuuston vuosittain nuorisovaltuuston huippukokouksen esityksestä. Kaupunginhallitus voi asettaa myös muita vaikuttamistoimielimiä.
Kaupunginhallitus päättää vaikuttamistoimielinten kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä.
23 § Toimikunnat
Kaupunginhallitus tai lautakunta voi nimetä enintään toimikaudekseen toimikuntia. Toimikuntaa asetettaessa toimielimen on määriteltävä toimikunnan tavoitteet ja tehtävät sekä vahvistettava toimikunnan säännöt.
Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta