1 Omistajaohjauksen periaatteet
Omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohjeen hyväksyy kuntalain 14 §:n mukaan Jyväs-kylän kaupunginvaltuusto. Ohje astuu voimaan välittömästi hyväksymisen jälkeen ja korvaa voimaan astuessaan aiemmat ohjeet.
1.1 Tehtävät ja toimivalta
Omistajaohjauksen tehtävät ja toimivalta on määritelty hallintosäännössä (kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, kaupunginjohtaja ja konserniohjausryhmä). Kaupunkikonsernin omistajaohjauksesta vastaa konsernijohto, johon kuuluvat kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja.
Kaupunginjohtaja nimeää kaupunkikonsernin kannalta merkittäviin ja tarvittaessa muihin tytäryhteisöihin controllerin, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus yhteisön hallituksessa tai vastaavassa toimielimessä ja tästä on oltava yhtiöjärjestyksessä maininta. Controller toimii konsernijohdon ja tytäryhteisön välisenä yhteyshenkilönä ja valvoo valtuuston asettamien omistajaohjauksen periaatteiden sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Lisäksi controller seuraa omistajaohjauksen toimivuutta tytäryhteisössä ja raportoi kaupunginjohtajalle.
Tytäryhteisöiden yhtiöjärjestyksiin on kirjattava, että yhteisön hallituksella ja toimitusjohtajalla on oikeus ja velvollisuus luovuttaa controllerille sen pyytämät tiedot.
1.2 Omistusintressit tytäryhteisöissä
Kaupungin omistajapoliittinen linjaus tytäryhteisössä perustuu omistusintressin määrittelyyn. Omistajan kokonaisintressi kaupungin omistamissa tytäryhteisöissä muodostuu kahdesta osatekijästä:
1) Strateginen intressi, jolloin kaupungin tavoitteena omistajana on, että yhteisön toiminta tukee kaupungin toimintaa ja strategisten tavoitteiden saavuttamista. Yhteisön toiminnalla on silloin yhteiskunnallinen rooli.
2) Taloudellinen intressi, jolloin kaupungin tavoitteena omistajana on pääomasijoitukselleen saama tuotto
Kaupunki on omistajana, kun jompikumpi tai molemmat edellä mainituista intresseissä toteutuu ja omistaminen tukee kunnan toimintaa ja kehitystä. Omistusintressi vaikuttaa ensisijaisesti toiminnalle asetettaviin tavoitteisiin.
Niissä yhteisöissä, joissa kaupungin omistajaintressi on yksinomaan taloudellinen, omistuksen kannattavuutta ja riskejä arvioidaan jatkuvasti. Aina kun yhteisö toimii markkinoilla ja kaupungin intressi omistajana on taloudellinen, on varmistuttava siitä, että yhteisön talous ja toiminta ovat läpinäkyvää, eikä omistaja aiheuta markkinahäiriöitä yhteisön toimintaympäristössä. Kaupungin uusien perustettavien tytäryhtiöiden toiminta tulee liittyä kunnan toimialaan, eikä kaupunki perusta uusia tytäryhtiöitä kilpailluille markkinoille.
Jos intressi on strateginen, se tulee ottaa huomioon yhteisön omistusta koskevissa arvioissa ja päätöksissä. Jos kaupungin intressi on yksinomaan taloudellinen, voidaan omistuksesta luopua osittain tai kokonaan.
1.3 Omistajapoliittiset linjaukset tytäryhteisöissä
Kaupunkikonsernin kannalta merkittävät tytäryhteisöt
1) Alva-yhtiöt Oy konserni
Kaupungin omistusintressi yhtiössä on sekä strateginen että taloudellinen.
2) Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy konserni
Kaupungin omistusintressi yhtiössä on strateginen.
3) Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy konserni
Kaupungin omistusintressi yhtiössä on strateginen.
4) Jykia Oy konserni
Kaupungin omistusintressi yhtiössä on sekä strateginen että taloudellinen
5) Jyväs-Parkki Oy konserni
Kaupungin omistusintressi yhtiössä on sekä strateginen että taloudellinen.
6) Education Facilities Oy konserni
Kaupungin omistusintressi yhtiössä on sekä strateginen että taloudellinen.
7) Mustankorkea Oy konserni
Kaupungin omistusintressi yhtiössä on sekä strateginen että taloudellinen.
8) Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy
Kaupungin omistusintressi yhtiössä on strateginen.
9) Jyväskylän Jäähalli Oy
Kaupungin omistusintressi yhtiössä on sekä strateginen että taloudellinen.
Kaupunki on ostanut JYP Jyväskylä Oy:n ja Jykia Oy:n omistamat Jäähalli Oy:n osakkeet ja kaupunki omistaa yhtiön koko osakekannan. Osana Hippos-hankkeen toteuttamista suunnitelmana on ollut, että Jäähalli Oy myy omistamansa jäähallirakennuksen Hippos Ky:n kiinteistöyhtiölle peruskorjausta ja laajennusta varten. Kaupan jälkeen Jäähalli Oy:n toiminta lopetetaan.
Muut tytäryhtiöt
Kaupungin omistusintressi kaupungin peruspalvelutoimintaa tukevassa kiinteistöyhtiö Ki Oy Huhtasuon Koulukeskuksessa on sekä strateginen että taloudellinen.
Kaupungin omistusintressi muissa tytäryhtiöissä on ensisijaisesti taloudellinen. Muita tytäryhtiöitä koskevia omistusjärjestelyjä voidaan toteuttaa konsernin rakenteen kehittämiseksi.
Muut säätiöt
Kaupungin omistusintressi muissa kaupungin määräysvallassa olevissa säätiöissä on strateginen. Säätiöt lakkautetaan lähtökohtaisesti heti sen jälkeen, kun niiden perustehtävä on päättynyt. Kaupunki voi erityisin perustein perustaa uuden säätiön. Säätiö voi olla kaupungin tytärsäätiö (kaupungilla on kirjanpitolain 5§:ää vastaava määräysvalta) tai kaupunki voi olla säätiön perustajana mukana säätiön toiminnassa siten, että jokin muu ulkopuolinen taho käyttää säätiössä määräysvaltaa. Mikäli kaupunki perustaa uuden säätiön, tulee säätiön säännöissä huomioida säätiön lakkauttaminen säätiön perustehtävän päättymisen myötä.
Jyväskylän kaupunkikonserniin kuuluvista tytäryhteisöistä ylläpidetään ajantasaista luetteloa Jyväskylän kaupungin internet-sivulla (talousarviossa konsernin tytäryhteisöt ja tilinpäätöksessä kuntakonserni - kohdassa osoitteessa: (https://www.jyvaskyla.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/talous)
Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta