Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Kunnallinen määräyskokoelma

Sisäisen pankin ohjeet 2023



Hyväksytty kaupunginhallituksessa 22.5.2023/125
https://julkinen.jkl.fi:8082/ktwebbin/ktproxy2.dll?doctype=3&docid=1803257


1 SISÄINEN PANKKI JA KONSERNITILI

Kaupunkikonsernin rahoitus ja rahoituksen hallinta on keskitetty konsernin sisäiseen pankkiin, jonka päivittäistä kassanhallintaa operoidaan konsernitilin avulla. Kaupunkikonsernin yhteisöt liittyvät kaupungin sisäisen pankin jäseniksi ja noudattavat kaupunginhallituksen hyväksymiä sisäisen pankin ohjeita. Erityisin perustein sisäisen pankin jäsenenä voi olla yhteisö, jossa ei ole kaupungin määräysvaltaa.

Kaupunginhallitus ohjaa sisäisen pankin toimintaperiaatteita ja noudatettavaa rahoituspolitiikkaa. Talousjohtaja vastaa sisäisen pankin ja konsernitilin hallinnoinnista ja ylläpidosta sekä niihin liittyvästä operatiivisesta päätöksenteosta. Kaupungin rahoitustiimi raportoi kaupunginhallitukselle sisäisen pankin ja konsernitilin toiminnasta.

Konsernitilin jäsenen tulee olla sisäisen pankin jäsen. Ne yhteisöt, joiden rahoitus- ja sijoitustoiminnan sekä kassanhallinnan keskittämisestä on saatavissa merkittäviä etuja, liittyvät kaupungin konsernitilin käyttäjiksi.

Kaupungin talousjohtaja päättää sisäisen pankin ja konsernitilin jäsenyydestä.

Sisäisen pankin ohjeiden mukaisessa korkolaskennassa negatiivinen Euribor-korko huomioidaan ikään kuin Euribor-korko kyseisellä koronjaksolla olisi nolla.

2 SIJOITUSTOIMINTA

Sijoitustoiminta tapahtuu konsernitilin kautta. Mikäli tytäryhteisöllä katsotaan olevan erityinen tarve erilliseen sijoitustoimintaan, asia tulee saattaa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi ennakkokäsitysprosessin mukaisesti. Erillisen sijoituksen valmistelu tulee tehdä yhteistyössä kaupungin konserniohjausryhmän kanssa. Erillinen sijoitus on mahdollista tehdä vain poikkeustapauksessa ja sen tulee edistää kaupunkikonsernin kokonaisetua. Ko. tarve voi muodostua yhteisön toimialaan liittyvän erityislainsäädännön, kuten esimerkiksi Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy:n varallisuuden hoidosta annettujen säädösten kautta.

2.1 Konsernitilin hyvityskorko

Jäsentilillä olevalle päivittäiselle plussaldolle maksetaan korkoa käyttäen korkoperustana kiinteä 0,00 prosenttiyksikköä.

2.2 Määräaikaiset talletukset

Konsernitilin jäsenet voivat tehdä myös määräaikaisia talletuksia, mikäli talletuksen juoksuaika on vähintään kolme (3) kuukautta ja enintään kaksitoista (12) kuukautta. Määräaikaisia talletuksia on kahdenlaisia: kesken juoksuajan purettavissa olevia ja sellaisia, joita ei voi purkaa kesken juoksuajan.

2.2.1 Määräaikaisille talletuksille maksettava korko

Purettavissa oleville talletuksille maksetaan korkoa vastaavan ajanjakson Euribor viitekorko vähennettynä 1,20 prosenttiyksikköä (Euribor -1,20 %). Purkamattomien talletusten korkona käytetään vastaavan ajanjakson Euribor viitekorko vähennettynä 1,00 prosenttiyksikköä (Euribor -1,00 %).

Talletuksesta, jota ei voi purkaa kesken juoksuajan, ilmoitetaan sisäiseen pankkiin kaksi (2) pankkipäivää ennen talletuksen haluttua alkamispäivää. Myös korko määräytyy kaksi (2) päivää ennen arvopäivää (spot). Korko on voimassa koko talletuksen juoksuajan.

2.2.2 Määräaikaisen talletuksen irtisanominen

Talletuksen tekijä voi irtisanoa purettavissa olevan määräaikaisen talletuksen noudattamalla irtisanomisaikaa. Irtisanomisaika on 100.000 euron tai sitä pienemmissä talletuksissa kaksi (2) pankkipäivää ja 100.000 euroa ylittävissä talletuksissa viisi (5) pankkipäivää.
2.2.3 Purkamattoman talletuksen purkamisesta aiheutuva koron muutos

Siinä tapauksessa, että purkamattomaksi tehty talletus joudutaan purkamaan kesken talletusajan, muutetaan korko purettavissa olevan talletuksen mukaiseksi takautuvasti koko talletuksen ajalta.

2.2.4 Talletuksen jatkumisesta ilmoittaminen

Sisäisen pankin jäsenen on ilmoitettava talletussopimuksen jatkumisesta välittömästi asian vahvistuttua, kuitenkin viimeistään kaksi (2) arkipäivää ennen eräpäivää kello 10.00 mennessä. Mikäli sopimuksen jatkumisesta ei ilmoiteta määräaikaan mennessä, tulkitaan sopimus päättyväksi eräpäivänä. Jos sopimuksen jatkumisesta ei ole ilmoitettu ja uusi sopimus halutaan tehdä vanhan sopimuksen eräpäivänä, vähennetään uudelle sopimukselle kertyvistä korkopäivistä yksi (1) päivä.

jatkuu >>

Kunnallinen määräyskokoelma :: Z-Vanhat ::

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje