Selvennys: 1/2019
99 § Kokouksen julkisuus
Kokouksen julkisuudesta säädetään kuntalain 101 §:ssä.
100 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
101 § Tilapäinen puheenjohtaja
Jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa, valitaan iältään vanhimman jäsenen johdolla tilapäinen puheenjohtaja kokousta tai asian käsittelyä varten.
102 § Kokouksen johtaminen ja puheenvuorot
Puheenjohtajan tehtävistä kokouksen johtamisessa ja toimielimen jäsenen puheenvuoroista säädetään kuntalain 102 §:ssä.
Puheenjohtaja johtaa asioiden käsittelyä ja pitää huolta järjestyksestä toimielimen kokouksessa. Jos kokouksessa läsnä oleva henkilö käytöksellään häiritsee kokouksen kulkua, puheenjohtajan tulee kehottaa häntä käyttäytymään asianmukaisesti. Jos kehotusta ei noudateta, puheenjohtaja voi määrätä henkilön poistumaan. Jos syntyy epäjärjestys, puheenjohtajan on keskeytettävä tai lopetettava kokous.
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
103 § Kokouskutsussa mainitsemattoman asian käsittely
Toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
Jos esittelijän ehdotus on asian palauttaminen valmisteltavaksi, toimielin voi ratkaista asian päätöksellään vain perustellusta syystä.
104 § Toimielinten esittelijät ja sihteerit
Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Esittelijää koskevat asiat esittelee toimielimen puheenjohtaja. Toimielimen toimintaa koskevissa asioissa esittelyoikeus on myös toimielimen puheenjohtajalla. Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.
Vaalilaissa säädetyissä vaalitoimielimissä asiat päätetään kuitenkin puheenjohtajan selostuksen pohjalta.
Kaupunginhallituksen esittelijästä määrätään 3 §:ssä.
Lautakunnan kokouksessa asiat esittelee toimialajohtaja. Jyväskylän seudun jätelautakunnassa esittelijänä toimii jätehuollon järjestämisestä vastaava viranhaltija.
Johtokunnan kokouksessa asiat esittelee liikelaitoksen johtaja.
Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta