Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Kunnallinen määräyskokoelma

Sisäisen pankin ohjeet 2019


Selvennys: 1/2019


Hyväksytty konsernijaostossa 3.12.2018/57
https://julkinen.jkl.fi:8082/ktwebbin/ktproxy2.dll?doctype=3&docid=1130135


1 SISÄINEN PANKKI JA KONSERNITILI

Kaupunkikonsernin rahoitus ja rahoituksen hallinta on keskitetty konsernin sisäiseen pankkiin, jonka päivittäistä kassanhallintaa operoidaan konsernitilin avulla. Kaupunkikonsernin yhteisöt liittyvät kaupungin sisäisen pankin jäseniksi ja noudattavat konsernijaoston hyväksymiä sisäisen pankin ohjeita. Erityisin perustein sisäisen pankin jäsenenä voi olla yhteisö, jossa ei ole kaupungin määräysvaltaa.

Konsernijohto ohjaa sisäisen pankin toimintaperiaatteita ja noudatettavaa rahoituspolitiikkaa. Talousjohtaja vastaa sisäisen pankin ja konsernitilin hallinnoinnista ja ylläpidosta sekä niihin liittyvästä operatiivisesta päätöksenteosta. Kaupungin rahoitustiimi raportoi konserniohjausryhmälle sisäisen pankin ja konsernitilin toiminnasta.

Konsernitilin jäsenen tulee olla sisäisen pankin jäsen. Ne yhteisöt, joiden rahoitus- ja sijoitustoiminnan sekä kassanhallinnan keskittämisestä on saatavissa merkittäviä etuja, liittyvät kaupungin konsernitilin käyttäjiksi.

Kaupungin talousjohtaja päättää sisäisen pankin ja konsernitilin jäsenyydestä.

Sisäisen pankin ohjeiden mukaisessa korkolaskennassa negatiivinen Euribor-korko huomioidaan ikään kuin Euribor-korko kyseisellä koronjaksolla olisi nolla.

2 SIJOITUSTOIMINTA

Sijoitustoiminta tapahtuu konsernitilin kautta. Mikäli tytäryhteisöllä katsotaan olevan erityinen tarve erilliseen sijoitustoimintaan, asia tulee saattaa konsernijaoston käsiteltäväksi ennakkokäsitysprosessin mukaisesti. Erillisen sijoituksen valmistelu tulee tehdä yhteistyössä kaupungin konserniohjausryhmän kanssa. Erillinen sijoitus on mahdollista tehdä vain poikkeustapauksessa ja sen tulee edistää kaupunkikonsernin kokonaisetua. Ko. tarve voi muodostua yhteisön toimialaan liittyvän erityislainsäädännön, kuten esimerkiksi Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy:n varallisuuden hoidosta annettujen säädösten kautta.

2.1 Konsernitilin hyvityskorko

Jäsentilillä olevalle päivittäiselle plussaldolle maksetaan korkoa käyttäen korkoperustana yhden kuukauden Euribor-korkoa.

2.2 Määräaikaiset talletukset

Konsernitilin jäsenet voivat tehdä myös määräaikaisia talletuksia, mikäli talletuksen juoksuaika on vähintään kolme (3) kuukautta. Määräaikaisia talletuksia on kahdenlaisia: kesken juoksuajan purettavissa olevia ja sellaisia, joita ei voi purkaa kesken juoksuajan.

jatkuu >>

Kunnallinen määräyskokoelma :: Ohjeet ::

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje