etusivu
teokset
taiteilijat
linkit
Julkiset taideteokset Jyväskylässä

Gummerus Oy pystytti muistolaatan toimintansa 125-vuotisjuhlan kunniaksi paikalle, jossa yhtiö aloitti toimintansa Jyväskylässä. Laatta tilattiin kuvanveistäjä Arja Jäppiseltä. Pronssilaattaan on kuvattu avonainen kirja. Pronssivalun on tehnyt Jyväskyläläinen Erkki Liukkonen. Muistolaatta paljastettiin Gummeruksen perinteisten Kaarlen päivän juhlallisuuksien yhteydessä vuonna 1997. Laatassa on teksti:"Vanhin suomalainen kirjankustantaja K.J. Gummerus toimi tällä paikalla vuosina 1887-1967."

Gummeruksen kirjapainon muistolaatan paikalla ennen sijainneessa Gummeruksen kirjapainossa painettiin ensimmäinen suomenkielinen romaani, Kaarle Jaakko Gummeruksen kirjoittama ”Ylhäiset ja alhaiset” (1870). Samana vuonna Aleksis Kivi sai valmiiksi romaaninsa ”Seitsemän veljestä”, mutta sen painaminen keskeytettiin August Ahlqvistin ankaran arvostelun vuoksi. (Suomen kirjallisuushistoriassa Gummeruksen romaania huomattavasti merkittävämmän Kiven teoksen ensimmäinen täydellinen laitos julkaistiin 1873). (Asta Häkkisen, Jyväskylän kaupunkiopas, tiedonanto 8.10.2007)

Arja Jäppinen (s. 1948) on Jyväskyläläinen itseoppinut kuvanveistäjä ja nykyisin myös nukketaiteilija.

Lähteet:

Kirsti Vainio: Jyväskylän ja lähialueen julkisten veistosten ja muistomerkkien taustatietoja. 2001. (Saatavissa Jyväskylän taidemuseon arkistosta)

 

Gummeruksen 125-vuotismuistolaatta

Gummeruksen
125-vuotismuistolaatta

Tekijä: Arja Jäppinen
Omistaja:
Valmistumisvuosi: 1997
Materiaali: pronssi
Sijainti: Gummeruksenkatu 3

  Sisältö: Elina Puranen, Veli-Matti Rautiainen. Valokuva: Marko Lumikangas, LumiDigital. Ulkoasu: Panu Kivi & Henri Kovanen