Säveltäjä ja runoilija P.J. Hannikainen (1854–1924) oli suomalaisen kuorolaulun kehittäjä. Hänen rakastetuimpia kuorolaulujaan ovat muun muassa Kesälaulu, Paimenen pyhä ja Karjalaisten laulu. Hän perusti Jyväskylän amatööriorkesterin sekä Ylioppilaskunnan laulajat ja Mieskuoro Sirkat, joiden johtajana hän myös toimi. Lisäksi Hannikainen työskenteli usean vuosikymmenen ajan Jyväskylän seminaarin lehtorina.

Kun kunnioitetun kaupunkilaisen muistoksi päätettiin pystyttää patsas, muistomerkkitoimikunta antoi tehtävän Nina Sailolle. Kuvanveistäjä käytti mallina työssään miehensä, kuvanveistäjä Alpo Sailon, ennen kuolemaansa elävästä mallista tekemää veistosta. Nina Sailon tehtäväksi jäi suurentaa luonnollista kokoa oleva rintakuva puolitoistakertaiseksi.

P.J. Hannikaisen muistomerkki on malliesimerkki perinteisestä näköispatsaasta. Realistinen muotokuva kertoo, minkä näköinen P.J. Hannikainen on ollut. Se ei niinkään johdattele ajatuksia Hannikaisen saavutuksiin, vaikka hänet onkin esitetty ylevänä kuoromiehenä, musiikillisena nerona. Erikoista patsaassa on hieman vino pään asento. Alpo Sailon mukaan asento oli ominainen säveltäjälle hänen kuunnellessaan musiikkia. Hannikaisen pojat pitivät Alpo Sailon mallia onnistuneena ja isänsä persoonallisuutta hyvin kuvaavana. P.J. Hannikaisen muistomerkki oli toinen muistopatsas Jyväskylässä. Ensimmäinen oli pystytetty Uno Cygnaeuksen muistoksi lähes 60 vuotta aikaisemmin.

Alpo Sailo (1877–1955) oli 1900-luvun alkupuoliskon merkittävimpiä suomalaisia kuvanveistäjiä. Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Turussa ja Taideteollisessa keskuskoulussa 1895–1999. Vuosina 1899–1901 hän oli Akseli Gallen-Kallelan opissa. Hänen tärkeimpiä teoksiaan ovat Akseli Gallen-Kallelan ja Eino Leinon muotokuvat, Larin Parasken patsas Helsingissä ja Miihkali Perttusen muistomerkki Joensuussa. Nina Sailo (1902–1999) toteutti miehensä Alpo Sailon kanssa useita julkisia monumentteja eri puolille Suomea. Pariskunta omisti koko elämänsä Kalevalatalolle, jota ei koskaan kuitenkaan rakennettu. Nina Sailo jatkoi työtä vielä Alpo Sailon kuoleman jälkeen aina 1990-luvulle.

Lähteet:

Artopolis: Taidetta Jyväskylän katukuvassa. CD-ROM. (Saatavissa Jyväskylän taidemuseon arkistosta)

Keskisuomalainen 17.12.1957.

Keskisuomalainen 6.16.1958.

Simo Kotilainen: Jyväskylän julkiset veistokset. Taiteentutkimuksen proseminaari. Jyväskylän yliopisto 5.12.1978. (Saatavissa Jyväskylän kaupunginkirjastosta)