etusivu
teokset
taiteilijat
linkit
Julkiset taideteokset Jyväskylässä

Vangittu liike on Valtion Taideteostoimikunnan tilaustyö silloisen Keski-Suomen lääninhallituksen pihalle. Siikamäki oli tehnyt veistoksen aikaisemmin pienempänä, jonka pohjalta hän päätyi yhdessä läänin virastotalon arkkitehdin kanssa valitsemaan juuri tämän teoksen valettavaksi suureen kokoon pihamaalle. Teos kuuluu osana neljän teoksen sarjaan, jossa kuvataan liikkeen vapautumista munan muodosta istuvaan asentoon.

Pronssiveistos on melkein kokonaan kiillotettu, vain alaosassa ja reisien sisäosissa on pintaa jätetty rosoiseksi. Teos lepää maan tasolla olevalla betonialustalla, jolta nainen kohottautuu reisiensä varassa puolittain istuvassa asennossa ylös- ja eteenpäin. ”Kädet” on kahlittu taakse. Pää on kääntynyt yläviistoon, kasvot katsovat oikean olkapään ylitse. Kasvojen poikki kulkee neljä matalaa uraa, jotka antavat vaikutelman sidotuista silmistä. Veistosta leimaa selkeä, kaareva viiva ja voimakas liike. Yksityiskohdat on karsittu pois, jäljelle on jäänyt vain oleellisin; pelkistetty puhdas muoto. Matka kohti puhdasta muotoa ei kuitenkaan ollut helppo, sillä patsaan valu epäonnistui ja sen selkäpuolta jouduttiin korjaamaan.

Valunaikainen draama oli kuitenkin vasta alkusoittoa patsaan aiheuttamalle kohulle sen valmistuttua. Patsaan asento ja alastomuus herättivät aikanaan runsaasti keskustelua. Patsasta ei haluttu sen sopimattomuuden takia pystyttää paikalleen ennen Presidentti Kekkosen vierailua, koska sitä pidettiin rivona. Eräskin virkailija tiedusteli taiteilijalta: ”Mistä sinä oikein tuollaisen mallin olet löytänyt? Tuollainen, etten sanoisi horoperse.” Veistos pystytettiinkin vasta Kekkosen vierailun jälkeen.

Kuvaveistäjä Arvo Siikamäki (s. 1943) on käsitellyt teoksissaan niin sodan kauheutta kuin ajatonta kauneutta. Taiteilijalle omimpia materiaaleja ovat olleet kivi, pronssi ja alumiini, mutta puukaan ei ole hänelle vieras.

Lähteet:

Artopolis: Taidetta Jyväskylän katukuvassa. CD-ROM. (Saatavissa Jyväskylän taidemuseon arkistosta)

Arvo Siikamäen tiedonanto 14.6.2006.

 

Vangittu liike

Vangittu liike

Tekijä: Arvo Siikamäki
Omistaja: valtio
Valmistumisvuosi: 1980
Materiaali: pronssi
Sijainti: Länsi-Suomen lääninhallituksen piha

  Sisältö: Elina Puranen, Veli-Matti Rautiainen. Valokuva: Marko Lumikangas, LumiDigital. Ulkoasu: Panu Kivi & Henri Kovanen