Projekti: Kestävää kansainvälistä saavutettavutta Keski-Suomen matkailuun (KeKaSa)
Tiivistelmä: KeKaSa-hankkeen päätavoitteena on tukea Keski-Suomen matkailuelinkeinon ja pk-yritysten kestävää kasvua ja samalla minimoida kasvavasta matkailusta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Se tukee hiilineutraalien ratkaisujen ja toimintamallien kehittämistä alueella ja niiden soveltamista yrityksissä. Digitaaliset ratkaisut ovat olennainen osa kestäviä matkaketjuja.
Hankkeella edistetään koko matkailualueen kansainvälistä hiilineutraalia saavutettavuutta sekä alueelle kansainvälisten saapumisten osalta että alueen sisäisen liikkuvuuden ja luontomatkailun näkökulmasta. Aluetta halutaan profiloida erityisesti kestävän luonto- ja hyvinvointimatkailun helposti saavutettavana kohteena. Tavoitteena on myös erottautua kilpailussa esimerkillisen vastuulliseksi matkailualueeksi, jonka merkittävimpänä yksittäisenä tekona on saada Jyväskylä Suomen ensimmäisten sähköisten lentoyhteyksien pilottialueeksi.
Kansainvälisten saapumisten osalta edistetään lentoliikenteen kestäviä mahdollisuuksia, tiivistetään yhteistyötä Tampereen kanssa matkaketjujen rakentamisessa, vahvistetaan VR-yhteistyötä ja edistetään hiiliviisasta matkustamista alueelle sekä tehostetaan kansainvälistä matkanjärjestäjäyhteistyötä ja markkinointia. Hiiliviisaaseen alueen sisäiseen liikkumisen edistämiseksi kehitetään ja pilotoidaan alueellisia yhteistyöketjuja ja sisäisen logistiikan mallia, lanseerataan alueelle soveltuva työkalu matkaketjujen hiilijalanjäljen laskentaan, vahvistetaan matkailukohteiden logistista löydettävyyttä digitaalisesti ja saavutettavuuden tiedolla johtamista sekä edistetään Keski-Suomen matkailun tunnettuutta yhdessä keskeisten yhteistyökumppaneiden kanssa
Hanke tukee Itämeristrategian alueen yhdistämiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen liittyviä päätavoitteita panostamalla vähähiilisten matkaketjujen kehittämiseen ja matkailuelinkeinon kilpailukyvyn vahvistamiseen
Projektipäällikkö:
Maasola Johanna
Johanna.Maasola[at]jyvaskyla.fi
0504482954
Strategian kärki:
Elinvoiman kaupunki
Toimiala tai liikelaitos:
Elinkeino ja työllisyys
Projektiluokitus:
C Ulkoisen rahoituksen projekti
Projektityyppi:
Alue- ja kaupunkikehittäminen
Projektin vaihe:
Toteutus (P3-P4)
Päätoteuttaja:
Jyväskylän kaupunki
Projektisuunnitelman hyväksyminen:
01.03.2024
Projektin päättäminen:
Hankkeen kokonaisbudjetti:
438114
Ulkopuolisen rahoituksen osuus kokonaisbudjetista:
350490
Jyväskylän omarahoitusosuus:
87624
Jyväskylän osuuden budjetti:
438114
Kaupungin ulkopuolinen rahoitus:
350490
Rahoittajat: