Projekti: Sport Suomi
Tiivistelmä: Jyväskylän, Lahden ja Kuopion kaupunkien yhteisesti luotsaaman Sport Suomi -verkosto toimii tiedon etsimisen ja löytämisen kanavana yhteiskunnan eri sektoreiden välisessä ja sisäisessä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyössä liikunnan, urheilun, terveyden ja hyvinvoinnin aloilla.
Verkoston toiminnalla edistetään yhteisten kehitys ja innovaatioprosessien fasiliteetteja rakentamalla dynaamista tiedon hakemiseen sekä sen hyödyntämiseen perustuvaa vuorovaikutusta, jonka myötä syntyvien joustavien ja vahvojen kumppanuuksien avulla voidaan toteuttaa tietämykseen perustuvan osaamisen siirtämistä keskittymällä datan ja tiedon sisältämiin mahdollisuuksiin. Tiedon lisääntyminen kanavoidaan tosielämän konteksteja tukeviksi elinkeinoelämän ratkaisuiksi luomalla innovaatioita.
Toiminta kiteytyy innovaatioekosysteemiksi, joka sisältää kokonaistarjoaman innovatiivisia ja pilotoituja ratkaisuja tarjoavasta yhteiskehittämisestä sekä siihen liittyvistä projekteista, hankkeista, kontakteista, yhteyksistä, alustoista, verkostoista ja ekosysteemeistä. Tällä siivitetään yritysten kestävää kasvua, skaalautuvuutta ja kansainvälistymistä, tuodaan tiedollinen kapasiteetti yhteiskunnan muutoskyvykkyyden polttoaineeksi sekä vahvistetaan Suomen asemaa maailmalla.Hanke toteutetaan kolmen kaupungin voimin. Hankkeen vetovastuussa on Jyväskylän kaupunki. Lisätietoja: [https://hhub.fi/sport-suomi-verkosto] Sport Suomi -verkosto (hhub.fi)
Projektipäällikkö:
Heikkinen Alisa
alisa.heikkinen[at]jyvaskyla.fi
0406753066
Strategian kärki:
Elinvoiman kaupunki
Toimiala tai liikelaitos:
Elinkeino ja työllisyys
Projektiluokitus:
C Ulkoisen rahoituksen projekti
Projektityyppi:
Ekosysteemihankkeet
Projektin vaihe:
Toteutus (P3-P4)
Päätoteuttaja:
Jyväskylän kaupunki
Projektisuunnitelman hyväksyminen:
22.09.2023
Projektin päättäminen:
Hankkeen kokonaisbudjetti:
152272
Ulkopuolisen rahoituksen osuus kokonaisbudjetista:
114204
Jyväskylän omarahoitusosuus:
38068
Jyväskylän osuuden budjetti:
152272
Kaupungin ulkopuolinen rahoitus:
114204
Rahoittajat: