Mahdollista kaupunkipuistoaluetta Jyväskylän keskustassa

Kansallinen kaupunkipuisto, projekti

Kaavan perustiedot

Sijainti
Kansallinen kaupunkipuisto koskettaa kantakaupungin aluetta, harjua ja siitä lähteviä alueita sekä pohjoiseen että etelään ulottuen mahdollisesti myös Jyväskylän maalaiskunnan sekä Muuramen alueille.

Kaavatunnus
tunnus:

Yhteyshenkilöt
Leena Rossi, Kaupunkisuunnittelu- ja maankäyttöjohtajaPaula Tuomi, Kaavasuunnittelija
Sähköpostiosoite muotoutuu periaatteella etunimi.sukunimi@jkl.fi (ei ääkkösiä)

Hyväksyvä taho

Kaavan vaiheet

Kaavoitusprosessin tärkeät päivämäärät

Kaavan uusin vaihe
14.11.2007
Kansallisen kaupunkipuiston selvitysraportti valmistuu tammikuuhun 2008 mennessä. Keväällä 2008 selvitys laitetaan nähtäville ja siitä pyydetään lausuntopyyntöjä eri tahoilta.

Kaavan kuvaus

Kaava-alueen nykytila

Kaavan tavoitteet
Hankkeen tavoitteena on selvittää, onko Jyväskylään mahdollista ja järkevää perustaa maankäyttö- ja rakennuslain 9 luvun mukainen kansallinen kaupunkipuisto.

Lisäksi tutkitaan mahdollisuutta ulottaa kaupunkipuisto myös Jyväskylän maalaiskunnan ja Muuramen kunnan alueille.


Lain mukaan "Kaupunkimaiseen ympäristöön kuuluvan alueen kulttuuri- tai luonnonmaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden tai siihen liittyvien kaupunkikuvallisten, sosiaalisten, virkistyksellisten tai muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi voidaan perustaa kansallinen kaupunkipuisto." Kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta päättää ympäristöministeriö. Puisto voidaan perustaa kunnan hakemuksesta.



Alla on myös linkkejä Hämeenlinnan ja Porin kaupunkipuistohankkeisiin.


 

palaa alueen kaavoihin
palaa valitsemaan alueita

ylös