1837-1880

KYLÄ KULKUREITTIEN RISTEYSPAIKASSA

Jyväskylän sijainti Päijänteen pohjoispäässä, kolmen suuren vesireitin risteyksessä on taannut sen, että liikennettä seudulla on ollut jo esihistorialliselta ajalta lähtien. Laukaan Saraakallion ja Jyväskylän maalaiskunnan Halsvuoren kalliomaalaukset sekä esinelöydöt todistavat noista varhaisista kulkijoista.

Jyväskylän seutu kuului hämäläisten kylien nautintamaihin, ja niinpä aina 1400-luvulle saakka täällä käytiin metsästämässä ja kalastamassa eräsijoilla.

Seudun ensimmäinen nimeltä tunnettu asukas oli Heikki Ihanninpoika Jyväsjoki, joka mainitaan asiakirjoissa vuonna 1506. Hänen talonsa sijaitsi Äijälänjoen suussa. Vuonna 1539 Jyväskylän ympäristössä oli jo seitsemän taloa: Kekkola, Kuokkala, Äijälä, Mattila ja Tourula sekä Mankola ja Rutala Palokassa.

Tämän jälkeen talojen lukumäärä lisääntyi tasaisesti niin, että kaupungin perustamisen aikoihin 1830-luvulla Jyväskylän kylä oli Laukaan emäpitäjän suurin kylä. Tiloja oli tuolloin jo 40, ja kylää yhdistävänä maamerkkinä vuonna 1775 pystytetty kappelikirkko Harjun ja Jyväsjärven välissä.

Vanhastaan hyvien vesiyhteyksien lisäksi kirkon luona yhtyi Keuruun tie Hämeenlinnasta pohjoiseen kulkevaan tiehen. Niinpä ei olekaan ihme, että paikalle kehittyi vilkas markkinapaikka. Viralliset markkinaoikeudet Jyväskylä sai vuonna 1801. Jo tätä aikaisemmin Jyväskylä oli eri yhteyksissä mainittu sopivaksi sisämaan kaupungin paikaksi.

Kun markkinoiden määrää vuonna 1821 supistettiin, käynnistyi kaupungin perustamishanke toden teolla. Monien vaiheiden ja maanlunastuskiistojen jälkeen Jyväskylän kaupunki vihdoin perustettiin maaliskuussa 1837.

KAUPUNKI HARJUN JA JÄRVEN VÄLIIN

"Kaupunki oli siis perustettu, mutta asukkaita puuttui kuin muinaisesta Roomasta". Tämä historioitsijan toteamus piti hyvin paikkansa, sillä kaupungin alueella oli vain pari taloa, muutama torppa ja markkinapaikka, ja nekin kaikki jäivät uuden ruutuasemakaavan alle. Asukkaiden valitseminen oli järjestysoikeuden tehtävä.

Ensimmäisessä kokouksessaan joulukuussa 1837 se myönsi porvarioikeudet yhdeksälle henkilölle. Seuraavana vuonna oikeudet sai 22 porvaria ja jokunen työmies. Ensimmäiset asukkaat, nuoret kauppiaat ja käsityöläiset, tulivat etupäässä eteläisen Suomen rannikkokaupungeista. Vuoden 1838 lopussa Jyväskylässä asui kaikkiaan 189 henkilöä.

Kaupungin rakentaminen alkoi heti, kun asemakaavan kadut ja korttelit oli mitattu maastoon. Tontit myytiin huutokaupalla. Kalleimmat tontit sijoittuivat läpikulkuväylänä toimineen Kauppakadun varrelle ja niiden ostajina olivat luonnollisesti kauppiaat.

Asemakaava-alueen reunoille oli varattu pienempiä tontteja vähävaraisempaa väestöä varten. Kaikki 143 tonttia oli myyty vuoteen 1863 mennessä.

Nuoren kaupungin alkuvuosikymmenet kuluivat vilkkaan rakentamisen ohella oman hallinnon järjestelemisessä. Päämääränä oli itsenäinen ja täysivaltainen kaupunki, Keski-Suomen keskus.

Tässä kehityksessä tärkeitä saavutuksia olivat maistraatin perustaminen vuonna 1861, oman saarnaajan saaminen vuonna 1864 ja vihdoin erkaneminen maaseurakunnasta sekä oman kirkkoherrakunnan perustaminen vuonna 1875.

KOULUJA UMPISUOMALAISILLE

Jyväskylän myöhemmän kehityksen kannalta tärkeimmiksi askeliksi osoittautuivat koulujen perustamiset 1850- ja 1860-luvulla. Kaupungissa oli toiminut pieni ruotsinkielinen ala-alkeiskoulu, mutta jatko-opinnot piti suorittaa Kuopiossa, jossa oli lähin ylä-alkeiskoulu.

Kouluolojen kehittämiseen liittyi Jyväskylässä alusta asti yksi piirre, joka muilta kaupungeilta puuttui: suomenkielisyys. Asian esiintulo eri vaiheissa oli lähinnä piirilääkäri Wolmar Styrbjörn Schildtin sitkeän työskentelyn ansiota.

Koulukeskustelu päättyi lopulta kolmen Suomen ensimmäisen suomenkielisen oppilaitoksen perustamiseen: lyseo 1858, seminaari 1863 ja tyttökoulu 1864. Koulut olivat jo sellaisenaan tärkeä edistysaskel, mutta lisämerkitystä Jyväskylän kehitykselle ja ilmapiirille toivat sivistyneet opettajat sekä eri puolilta Suomea saapuneet oppilaat.