VANHA:Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (2016)


Tunniste: 2016



Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 16.12.2015.
Voimaantulo 1.1.2016 alkaen.
http://julkinen.jkl.fi:8082/ktwebbin/ktproxy2.dll?doctype=3&docid=813102




1 SOVELTAMISALA

Jyväskylän kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen käsittelemästä ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja jätelain (646/2011) mukaisesta lupahakemuksesta, ilmoituksesta, suunnitelmallisesta valvontatoimenpiteestä tai muusta asiasta peritään käsittelymaksu tämän taksan mukaisesti.


2 MAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET

Maksut perustuvat keskimääräiseen omakustannusarvoon, joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset.

Jyväskylän ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 60 euroa tunnilta.


3 LUPIEN, ILMOITUSTEN JA MUIDEN ASIOIDEN KÄSITTELYMAKSUT

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut esitetään liitteenä olevassa maksutaulukossa.


4 MENETTELYN LAAJUUDESTA JOHTUVAT LISÄMAKSUT

Edellä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut:

a) asiantuntijaviranomaisen tai asiantuntijalaitoksen lausunto erillisen laskun mukaisesti;
b) konsultti- tai asiantuntijaselvitys erillisen laskun mukaisesti;
c) ympäristönsuojeluasetuksen 13 §:n 2 momentissa tarkoitetun kuulemistilaisuuden tai katselmuksen järjestämisestä aiheutuneet kulut todellisten kaupungille aiheutuneiden kustannusten mukaan.


5 MAKSUN ALENTAMINEN

Käsittelymaksu voidaan harkinnanvaraisesti määrätä 3 kohdan mukaista maksua pienemmäksi.

Mikäli hakemuksen kohteena olevalla laitoksella tai toiminnolla on käytössä varmennettu ympäristöasioiden hallintajärjestelmä, energiansäästösopimus tai maatalouden ympäristötukijärjestelmään liittyvät vapaaehtoiset vesiensuojelutoimenpiteet, voidaan käsittelymaksu määrätä 10 prosenttia 3 kohdan mukaista maksua pienemmäksi.

Toiminnan olennaista muuttamista, lupamääräysten tarkistamista tai luvan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen tai ilmoituksen uudistamisen käsittelymaksu voidaan määrätä enintään 50 prosenttia 3 kohdan mukaista maksua pienemmäksi.

Ympäristölupavelvollisen toiminnan loppuessa luvan raukeamisen käsittelystä voidaan käsittelymaksu periä 3 kohdan mukaisista maksuista poiketen myös asian käsittelyajan perusteella lasketun omakustannusarvon ja muiden asian käsittelystä aiheutuneiden erilliskustannusten perusteella.

Mikäli hakemus koskee sellaista YSL 27 §:n mukaista toimintaa, josta ei asian vähäisen merkityksen vuoksi ilmoiteta sanomalehdessä, vähennetään 3 kohdan mukaisesta maksusta ilmoituskustannukset 720 euroa.

Mikäli tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian vaatima työmäärä tai asian luonne ja merkitys huomioon ottaen kohtuuttoman suureen maksuun, voidaan erityisistä syistä käsittelymaksu määrätä 3 kohdan mukaista maksua alhaisemmaksi. Maksun tulee tällöinkin kattaa viranomaiselle aiheutuneet 4 kohdan mukaiset kustannukset ja sen tulee olla suuruudeltaan vähintään 50 prosenttia 3 §:n mukaisesta maksusta.


6 MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN POIKKEUSTAPAUKSISSA

Mikäli tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn laajuus ja työmäärä huomioon ottaen kohtuuttoman pieneen maksuun, voidaan käsittelymaksu periä 3 kohdan mukaisista maksuista poiketen myös asian käsittelyajan perusteella lasketun omakustannusarvon ja muiden asian käsittelystä aiheutuneiden erilliskustannusten perusteella. Tällöin maksun määräämiseen tulee liittää laskelmaperuste maksulle sekä erittely muista erilliskustannuksista.

Ympäristönsuojelulain 41 §:ssä tarkoitettujen samanaikaisesti ratkaistavien useiden toimintojen lupa-asioiden käsittelystä peritään yhdistetty maksu siten, että korkeimpaan maksuluokkaan kuuluvan toiminnan käsittelymaksuun lisätään muiden toimintojen osuutena 50 prosenttia näiden toimintojen maksuista. Jos kuitenkin asian käsittelyn vaatima työmäärä vastaa uudelta toiminnalta vaadittavan luvan käsittelyä, peritään kunkin toiminnan lupa-asian käsittelystä täysi maksu.


7 HAKEMUKSEN, ILMOITUKSEN TAI MUUN ASIAN PERUUTTAMINEN TAI RAUKEAMINEN

Mikäli hakija peruuttaa kirjallisesti hakemuksensa, ilmoituksensa tai muun asian taikka asian käsittely ympäristönsuojeluviranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt toimiin asian käsittelemiseksi, peritään 3 kohdan mukaisesta maksusta vähintään 30 prosenttia sekä muut asian käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 kohdan mukaisesti. Mikäli luvan käsittelemiseksi ei ole vielä ryhdytty toimiin, maksua ei peritä.


8 KIELTEINEN PÄÄTÖS HAKEMUKSESTA TAI ILMOITUKSESTA

Hakemuksesta tai ilmoituksesta, josta on tehty kielteinen päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli kielteisen päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, voidaan maksu määrätä 50 prosenttia 3 kohdan mukaista maksua pienemmäksi. Lisäksi peritään muut asian käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 kohdan mukaisesti.


9 HAKEMUKSEN TAI ILMOITUKSEN TUTKIMATTA JÄTTÄMINEN

Mikäli hakemus tai ilmoitus päätetään jättää tutkimatta sillä perustella, että toiminta, jolle lupaa on haettu tai josta ilmoitus on tehty, ei ole ko. luvan- tai ilmoituksenvaraista, eikä hakija kirjallisesti peruuta hakemustaan tai ilmoitustaan, peritään 3 kohdan mukaisesta maksusta 50 prosenttia.


10 PALAUTETUN HAKEMUKSEN KÄSITTELYMAKSU

Mikäli tuomioistuin palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi, peritään asian käsittelystä tämän taksan mukainen maksu, josta vähennetään, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä on peritty.

Jos tuomioistuin kumoaa päätöksen sen vuoksi, että toiminta, jolle lupaa on haettu tai josta ilmoitus on tehty, ei ole ko. luvan- tai ilmoituksenvaraista, palautetaan peritty maksu kokonaisuudessaan.


11 VALVONTAOHJELMAN MUKAISEN SÄÄNNÖLLISEN VALVONNAN MAKSUT

Ympäristönsuojelun valvontaohjelman mukaisesta tarkastuksesta peritään valvontamaksu, joka perustuu tarkastukseen käytettyyn työaikaan. Tarkastukseen kuuluu tarkastukseen valmistautuminen, keskimääräinen matka-aika, tarkastus ja tarkastuskertomuksen kirjoittaminen sekä valvontakohderekisterin ylläpito. Maksu peritään myös em. tarkastuksen perusteella tehdyistä uusintatarkastuksista. Tarkastuksen sisällöstä määrätään tarkemmin ympäristönsuojelun valvontasuunnitelmassa. Kohteen tarkastustiheys määräytyy riskinarvioinnin perusteella.

Muusta valvontaohjelman mukaisesta säännöllisestä valvonnasta voidaan periä maksu asian käsittelyajan perusteella lasketun omakustannusarvon ja muiden asian käsittelystä aiheutuneiden erilliskustannusten perusteella.

Ympäristönsuojelulain 206 §:n tarkoittamien mikroyritysten valvontamaksu voidaan määrätä 50 prosenttia 3 kohdan mukaista maksua pienemmäksi.

Peruuttamatta jätetystä, sovitusta tarkastuksesta peritään käytetyn työajan mukaan kohdan 2 mukainen maksu.


12 PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO MUUTOKSENHAUSTA HUOLIMATTA (YSL 199 §)

Ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaista oikeutta aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta koskevan asian ja vakuuden käsittelystä pääasian yhteydessä peritään 363 euron lisämaksu.

Ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaista oikeutta aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta koskevan erikseen tehdyn hakemuksen ja vakuuden käsittelystä peritään 726 euron lisämaksu.


13 MAKSUSTA, MAKSUN PALAUTTAMISESTA JA POIKKEUKSESTA PÄÄTTÄMINEN

Maksusta, maksun palauttamisesta ja maksun alentamisesta päättää ympäristön-suojeluviranomainen tai ympäristönsuojeluviranomaisen määräämä viranhaltija pääasiaa koskevassa päätöksessä. Mikäli pääasiassa ei anneta päätöstä, mahdollisesta maksusta päättää ympäristöjohtaja.

Palautuksen määrä lasketaan maksun määräämishetkellä voimassa olleen taksan mukaan.

Mikäli hakija ei suorita maksua määräajassa, erääntyneelle maksulle on suoritettava korkoa korkolain mukaan.

Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu; voidaan se periä ulosottotoimina ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään.

Maksuihin sisältyy asiakirjojen lunastusmaksu.


14 VOIMAANTULO JA SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

Jyväskylän kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on hyväksynyt tämän taksan päätöksellään 16.12.2015 ja se tulee voimaan 1.1.2016.

Asioiden käsittelystä, jotka ovat tulleet vireille ja joista on kuulutettu tai asiasta on muutoin annettu tieto asianosaiselle ennen nyt määrätyn ympäristönsuojeluviranomaisen taksan voimaantuloa, peritään käsittelymaksu asian vireille tulon aikana voimassa olleen taksan mukaisesti.



MAKSUTAULUKKO

Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelu-, jäte-, vesi- ja merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä.
maksu euroina

Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 2 §)
1) metsäteollisuus:
1a) muu puunsuojakemikaaleja käyttävä laitos kuin puun kyllästämö 3598 €
2) metalliteollisuus:
2a) metallien tai muovien pintakäsittely elektrolyyttistä tai kemiallista menetelmää käyttäen käsittelyaltaiden yhteenlasketun tilavuuden ollessa vähintään 5 ja enintään 30 m³ 3598 €
3) energiantuotanto:
3a) polttoaineiden polttaminen laitoksessa, jossa on yksi tai useampi polttoaineteholtaan vähintään 20 megawatin kiinteää polttoainetta polttava energiantuotantoyksikkö ja laitosalueen kaikkien energiantuotantoyksiköiden yhteenlaskettu polttoaineteho on alle 50 megawattia 4198 €
3b) muu energiantuotantolaitos 4198 €
4) polttoaineiden valmistus taikka kemikaalien tai polttoaineiden varastointi tai käsittely:
4a) puuta raaka-aineena käyttävä grillihiilen valmistuslaitos, jossa valmistetaan hiiltä vähintään 3 000 tonnia vuodessa 1800 €
4b) nestemäisten polttoaineiden jakeluasema 1800€
4c) muu polttonesteiden tai terveydelle tai ympäristölle vaarallisen nestemäisen kemikaalin varasto 1800 €
4d) kivihiilivarasto 1800 €
5) orgaanisia liuottimia käyttävä toiminta:
5a) toiminnat ja laitokset, joissa käytetään orgaanisia liuottimia 3598 €
6) malmien tai mineraalien kaivaminen tai maaperän ainesten otto:
6a) kivenlouhimo tai sellainen muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää 2758 €
6b) kiinteä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus tai sellainen tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää 2758 €
6c) asfalttiasema 2758 €
Maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisten yhteiskäsittelylupien käsittelystä kunnalle perittävästä maksusta määrätään maa-aineslain mukaisessa taksassa.
7) mineraalituotteiden valmistus:
7a) keraamisten tuotteiden valmistus polttamalla, kun tuotantokapasiteetti on enintään 75 tonnia vuorokaudessa ja/tai uunikapasiteetti on enintään 4 m³ ja lastauskapasiteetti enintään 300 kg/m³ uunia kohden

keraamisten tuotteiden valmistus polttamalla, kun tuotantokapasiteetti on enintään 75 tonnia vuorokaudessa ja/tai uunikapasiteetti on enintään 4 m³ ja lastauskapasiteetti enintään 300 kg/m³ uunia kohden 2758 €
7b) kiinteä betoniasema tai betonituotetehdas 2758 €
7c) kevytbetonitehdas, jonka tuotantokapasiteetti on yli 3 000 tonnia vuodessa 2758 €
8) nahan tai tekstiilien laitosmainen tuotanto tai käsittely:
9a) tekstiilien vesipesula tai muu rekisteröitävä kemiallinen pesula 1800 €
9) elintarvikkeiden tai rehujen valmistus:
9a) teurastamo 2401 €
9b) lihaa tai lihatuotteita käsittelevä tai jalostava laitos 2401 €
9c) kalaa tai kalastustuotteita käsittelevä tai jalostava laitos 2401 €
9d) perunaa tai juureksia käsittelevä tai niistä tuotteita jalostava laitos 2401 €
9e) vihanneksia, öljykasveja, melassia tai mallasohraa käsittelevä tai niistä tuotteita jalostava laitos 2401 €
9f) muu kuin d ja e kohdassa tarkoitettu kasviperäisiä raaka-aineita käsittelevä tai niistä tuotteita jalostava laitos 2401 €
9g) panimo 2401 €
9h) siiderin ja viinin valmistus käymisteitse 2401 €
9i) muu kuin g ja h kohdassa tarkoitettu virvoitus- tai alkoholijuomia valmistava laitos 2401 €
9j) rehua tai rehuvalkuaista valmistava tai sekoittava teollinen laitos 2401 €
9k) jäätelötehdas tai juustomeijeri 2401 €
9l) eineksiä valmistava laitos 2401 €
9m) pelkän maidon keräily-, käsittely- tai jalostuslaitos 2401 €
9n) makeistehdas 2401 €
9o) mallas-, alkoholi- tai virvoitusjuomien pakkaamo 2401 €
10) eläinsuojat ja kalankasvatus:
10a) eläinsuoja 1800 €
10b) turkistarha 1800 €
11) liikenne:
11a) muu lentopaikka kuin lentoasema 2998 €
11b) linja-auto-, kuorma-auto- tai työkonevarikko 2758 €
11c) ulkona sijaitseva moottoriurheilurata 2998 €
12) jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely sekä jätevesien käsittely:
a) alle 50 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle mitoitettu maankaatopaikka 2401 €
b) pilaantumattoman maa-ainesjätteen, betoni-, tiili- tai asfalttijätteen tai pysyvän jätteen muu käsittely kuin sijoittaminen kaatopaikalle, kun käsiteltävä määrä on alle 50 000 tonnia vuodessa 2998 €
c) kotitaloudessa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa syntyneen vaarallisen jätteen varastointipaikka tai vaarallisiksi jätteiksi luokiteltavien romuajoneuvojen tai käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden varastointipaikka, jonka varastointikapasiteetti on enintään 50 tonnia 2401 €
d) autopurkamo 2382 €
e) laitos, jonka ruhojen tai eläinperäisen jätteen käsittelykapasiteetti on enintään 10 tonnia vuorokaudessa 2382 €
f) louhostoiminnassa syntyneen pysyvän jätteen kaatopaikka 2382 €
g) laitos tai paikka, jossa hyödynnetään tai käsitellään siinä toiminnassa tai sillä paikalla syntyneitä vaarallisia jätteitä 2382 €
h) jäteveden puhdistamo tai jätevesien johtaminen muualle kuin yleiseen viemäriin 1200 €
i) muu kuin a - e alakohdassa taikka 1 §:n 13 kohdan a ja d - g alakohdassa tarkoitettu jätelain soveltamisalaan kuuluvan jätteen käsittely, joka on ammattimaista tai laitosmaista 2382 €
13) muu toiminta;
13a) ulkona sijaitseva ampumarata 2998 €
13b) pysyvä, ulkona sijaitseva laitosmainen suihkupuhalluspaikka 1800 €
13c) kiinteä eläintarha tai huvipuisto 2401 €
13d) krematorio tai lemmikkieläinten polttolaitos 2998 €

Ympäristönsuojelulain 27 §:n mukainen ympäristölupaa edellyttävä toiminta
14a) toiminta, josta saattaa aiheutua vesistön pilaantumista 2401 €
14b) jätevesien johtaminen 2401 €
14c) Toiminta, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1. momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta 2401 €

15) YSL 116 §:n mukainen rekisteröinti 484 €

YSL 12 luvun mukaisten ilmoitusten käsittely
16 a) tilapäistä melua tai tärinää aiheuttava toiminta
* ilmoitus, jonka käsittelyn yhteydessä ei ole kuulemistarvetta 181 €
* ilmoitus, jonka käsittelyn yhteydessä kuullaan asianosaisia 786 €
16 b) koeluontoinen toiminta 605 €
16 c) poikkeukselliset tilanteet 605 €
16 d) ympäristönsuojelulain 122 § mukainen päätös, silloin kun ilmoituksenvarainen toiminta on aloitettu ja toiminnasta ei ole tehty ympäristönsuojelulain 118 - 120 §:n mukaista ilmoitusta 363 €

Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittely
18 a) huvivenesataman jätehuoltosuunnitelman käsittely ja hyväksyminen 181 €

Jätelain mukaisten asioiden käsittely
19 a) ilmoitus jätteiden keräilystä 121 €

Muiden asioiden käsittely
20 a) tarkkailusuunnitelman käsittely ja hyväksyminen 363 €
20 b) muiden kuin haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireille paneman ilmeisen perusteettoman asian käsittely 60 €/tunti
20 c) ympäristönsuojelumääräyksistä poikkeamisen käsittely 121 €
20 d) valvontaohjelman mukainen ympäristöluvanvaraisen toiminnan tarkastus 302 €
20 e) valvontaohjelman mukainen rekisteröitävän toiminnan tarkastus 181 €
20 f) muu valvontaohjelman mukainen valvontatoimenpide 60 €/tunti
Maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisten yhteiskäsittelylupien valvontamaksusta määrätään maa-aineslain mukaisessa taksassa.
20 g) hallintopakkomenettelyyn liittyvä tarkastus 60 €/tunti
20 h) muun ympäristönsuojelulain tai vesilain mukaisen asian käsittely 60 €/tunti

Kunnallinen määräyskokoelma :: Z-Vanhat ::

© Jyväskylän kaupunki 2002-2024