Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Kunnallinen määräyskokoelma

Jyväskylän kaupunginhallituksen johtosääntö


Tunniste: 2005


IV LUKU

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä muiden jäsenten tehtävät

5 §

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävänä on sen lisäksi, mitä kuntalaissa säädetään

1. seurata lautakuntien ja niiden jaostojen, johtokuntien, toimikuntien ja luottamushenkilöiden sekä viranhaltijain päätösten laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä ryhtyä tarvittaessa laissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin asian ottamiseksi kaupunginhallituksen käsiteltäväksi, sekä

2. esitellä kaupunginhallitukselle kaupunginjohtajaa koskevat asiat.

3. päättää kaupunginjohtajan vuosilomasta. (KV 19.9.2005)

6 §

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja muun jäsenen tulee erityisesti seurata sen lautakunnan toimintaa, johon kaupunginhallitus on valinnut hänet edustajakseen. Edustajan tulee myös pyydettäessä antaa kaupunginhallitukselle, sen puheenjohtajalle ja kaupunginjohtajalle tietoja lautakunnan sekä sen alaisen viraston tai laitoksen toimialaan kuuluvista asioista.


V LUKU

Kaupunginjohtaja

7 §

Kaupunginjohtajaksi valittavalta vaaditaan yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettu, virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja kokemusta kunnallishallintoon kuuluvissa tehtävissä taikka vaihtoehtoisesti käytännössä hankittu hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon.

8 §

Kaupunginjohtajan vaalin toimittamisesta säädetään kuntalaissa.

Kaupunginjohtajan poissa ollessa, esteellisyyden sattuessa tai viran ollessa avoinna, hoitaa kaupunginjohtajan tehtävät apulaiskaupunginjohtaja. Valtuusto voi kuitenkin, milloin kaupunginjohtajan virka on avoinna tai poissaolo kestää kuutta kuukautta pitemmän ajan, ottaa virkaan väliaikaisen hoitajan.

Jos sekä kaupunginjohtaja että apulaiskaupunginjohtaja ovat
molemmat tilapäisesti samanaikaisesti poissa tai esteellisiä, kaupunginjohtajan tehtävät hoidetaan kaupunginhallituksen määräämällä tavalla.

9 §

Kaupunginjohtajan tehtävänä on sen lisäksi, mitä laissa säädetään ja muutoin määrätään

1. johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa sekä tehdä kaupunginhallitukselle tarpeellisiksi katsomiaan esityksiä,

2. esitellä asiat kaupunginhallitukselle ja pitää huolta, että asiat huolellisesti valmistellaan,

3. huolehtia, että kaupunginhallituksen päätökset pannaan täytäntöön,

4. päättää talousarviolainojen ottamisesta,

5. olla läsnä tai huolehtia siitä, että kaupungin edustaja on läsnä kaupungin edustustilaisuuksissa, sekä edustaa tai määrätä joku muu edustamaan kaupunginhallitusta kokouksissa ja neuvotteluissa, jollei kaupunginhallitus toisin päätä ja jollei toisin ole määrätty, sekä

6. seurata kaupunginhallituksen tehtäväalueeseen määrättyjen kuntayhtymien, yhtiöiden, säätiöiden ja muiden yhteisöjen toimintaa sekä esitellä kaupunginhallitukselle kaupungin edustajille annettavat ohjeet.

10 §

Kaupunginjohtajalla on oikeus kaupunginhallituksen puolesta ratkaista asiat, jotka koskevat

1. kaupungin edustustilaisuuksien järjestämistä kaupunginhallituksen hyväksymien perusteiden mukaan, samoin kuin niistä aiheutuvien menojen maksettavaksi hyväksymistä

2. kaupunginhallitukselle saapuneiden ilmoitusluonteisten asioiden tiedoksiantoa kaupungin viranomaisille sekä tähän liittyviä muita täytäntöönpanotoimenpiteitä ja

3. sellaisten kaupunginhallitukselta pyydettyjen tietojen ja selvitysten antamista, joilla ei ole yleisempää merkitystä

Kaupunginjohtaja voi saattaa asian, joka hänellä on oikeus ratkaista, kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

<< edellinen sivu   jatkuu >>

Kunnallinen määräyskokoelma :: Z-Vanhat ::

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje