Vuosikymmenen puolivälissä Suomen kansatalous ajautui vaikeaan lamaan öljykriisin seurauksena. Työttömyys nousi lähes 200 000:een ja maahan julistettiin kansallinen hätätila. Laman ratkaisi laaja ja maltillinen elvytysohjelma ja aluepolitiikkaa voimistettiin. Vuosikymmenen lopulla syntyi voimakasta ympäristöliikehdintää, joka huipentui Koijärven tapahtumiin. Muotiin tulivat vihreät arvot ja paluu maalle.

Palvelujen määrä ja osuus kansantuotteesta kasvoi. Suomi siirtyi vauhdilla palveluyhteiskuntaan ja yhteiskunta otti huolehtiakseen yhä suuremmasta määrästä palveluja. Syntyvyys pieneni ja yksilapsiset perheet yleistyivät. Avioerojen myötä yksinhuoltajien lukumäärä lisääntyi.

Kansanperinne ja folklore olivat suuressa suosiossa muodin valtasuuntauksina. Kotiteollisuus löysi hitaasti muodin mahdollisuudet. Neuvonta-asemilla, kouluissa ja kursseilla tehtiin kansanomaisia vaatteita, mutta niitä kaivattiin myös myyntiin. Karjalainen ketjuvirkkaus nousi kirjontamenetelmänä suosioon.

Käsi- ja taideteollisuusalojen koulutukseen tehtiin rakenteellisia ja sisällöllisiä uudistussuunnitelmia. Lähtökohtana oli käsityöammatti käsityön, käsi- ja taideteollisuuden, kuvallisen viestinnän tai kuvataiteen alalla. Koulutus jakautuisi kouluasteeseen ja opistoasteeseen, joihin molempiin sisältyy työharjoittelu. Opistoaste tulee antamaan kelpoisuuden jatko-opintoihin korkeakouluissa. Kotiteollisuusalalla kyseenalaistettiin suunnitelma kaikille yhteisestä peruslinjasta liian laajana. Riittävän hyvän ammattitaidon saaminen nähtiin suunnitelman puitteissa ongelmallisena.

Matkailun ja kotiteollisuuden yhteys oli edelleen esillä, nyt puhuttaessa ohjelmallisesta kulttuurimatkailusta. Ostettavan kotiteollisuustuotteen, matkamuiston tai tuliaisen, lisäksi kotiteollisuuden palvelupisteistä voisi kehittää antoisia tutustumis- ja käyntikohteita. Kulttuurimatkailuna ehdotettiin muun muassa näyttelyitä, työnäytöksiä, esitelmätilaisuuksia ja ulkomaalaisille tarkoitettuja kutomakursseja.