1900-luvun ensimmäisellä kymmenellä Suomi oli maatalousvaltainen sääty-yhteiskunta, jonka idylliin voimistuva teollistuminen, kaupunkien kasvu ja suuret siirtolaisvirrat tekivät säröjä. Kansallisuusaate ja kansallisromantiikka vaikuttivat kulttuurielämässä, myös käsityönopettajien piirissä, jossa koettiin tehtäväksi suojella Suomen kansan turmeltumatonta makua ja synnynnäistä tyylitajua vierailta vaikutteilta.

Suomen käsityönopettajien liiton perustamisinnostuksen nostattamana perustettiin myös Käsiteollisuus-lehti 1907. Liikkeelle lähdettiin varsin kalevalaisessa hengessä yhteisvoimin nostamaan Suomen kotiteollisuuden arvostusta sekä kehittämään koulutuksen ja koulujen tasoa. Kotiteollisuuden tulevaisuus nähtiin pienviljelijän lisäansiomahdollisuutena, sekä keinona työllistää maaseudun tilaton väki kotiseudullaan maatalouden sesonkiaikojen ulkopuolella. Osuustoiminnan ja maatalousjärjestöjen kanssa tehdyn yhteistyön uskottiin tuovan kohennusta käsiteollisuusoloihin.

Käsiteollisuus painotti hyödyllisyysnäkökantaa käsitöiden tekemisessä, erityisesti naisten tekemisen kohdalla. Ylellisyyskäsityöt ja turhat korutyöt, kuten pitsit paitojen somisteina, johtivat harhaan ja olivat "aivan turhaa ja oikein väärin käytettyä aikaa". Yksinkertaisuus ja tarkoituksenmukaisuus, joka löytyi vain perinteisistä vanhoista malleista, oli käsityön ja kotiteollisuuden ihanteena.