PERINTEISET TAITAJAT

Porosta saatiin taljoja ja nahkaa vaatteisiin

Ennen porosta saatiin kaikki elämiseen tarvittava: ruokaa, vaatteita ja suoja kylmyyttä vastaan. Porosta saatiin erilaisia materiaaleja monien käsitöiden tekoon. Miehet tekivät työt kovista materiaaleista ja he tiesivät mihin sarvi ja luu sopivat. Pohjoisen naiset käsittelivät taidokkaasti poron taljoja sekä nahkoja ja valmistivat perheelleen talvi- ja kesävaatteet. Käsityömateriaalia eli taljoja, nahkoja, sarvea ja luuta saatiin aina syksyllä, kun poroja teurastettiin. Harvinaisen värisistä ja hyväkuntoisista taljoista tehtiin juhla-asuja. Taljoja piti osata käsitellä oikein, etteivät karvat irtoaisi tai talja menisi muuten pilalle.

 

Taljojen käsittely

Teurastuksen jälkeen taljat puhdistetaan. Siinä käytetään apuna jiekiötä, joka on nimenomaan poron nahan käsittelyyn tarkoitettu työkalu. Jiekiössä on puuvarteen kiinnitetty s:n muotoinen rauta, jolla nahkaa kaavitaan puhtaaksi. Tämän jälkeen talja pestään haalealla vedellä ja nahkapuolelle levitetään suolaa. Suolan ansiosta talja säilyy hyvänä. Kun talja on kuivunut, se käsitellään lopuksi esimerkiksi rasvan, maidon ja ruisjauhon sekoituksella. Jokaisella käsityöläisellä on omat hyväksi todetut voiteluaineensa. Nämä tiedot ovat kulkeutuneet suvussa sukupolvelta toiselle.

Poron jaloista otetut koipinahat ripustetaan puhdistuksen jälkeen useasti aittaan kuivumaan. Koipinahkoihin laitetaan koivun tuohta tai lastua tueksi, jotta nahat pysyisivät suorina eivätkä käpristyisi. Näistä nahoista valmistetaan myöhemmin karvakenkiä eli nutukkaita. Myös poron kallonahat otetaan talteen kenkien tekoa varten.

 

Nahan käsittely

Sileän nahkamateriaalin saamiseksi taljoja pitää käsitellä monella eri tavalla. Tavat ovat hyvin vanhoja ja perinteisiä, mutta jokainen käsityöläinen on myös uudistanut tapoja itselleen sopiviksi ja parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Erilaiset tavat myös siirtyvät vanhemmilta lapsille.

Puhdistuksen jälkeen taljoista pitää ensin irrottaa karvat. Karvojen poistamista taljoista kutsutaan nivottamiseksi ja se voidaan tehdä eri tavoilla. Erään ohjeen mukaan taljaa liotetaan kylmässä järvivedessä noin viikon ajan. Jotkut tosin antavat taljan olla järvessä koko talven. Toisen ohjeen mukaan talja puolestaan laitetaan talveksi lumen alle. Keväällä, kun lumet sulavat, taljat paljastuvat. Vedessä tai lumessa olleen taljan karvat ovat ruvenneet mätänemään ja karvat on siksi helppo irrottaa. Karvojen irrotuksen jälkeen nahka eli vuota huuhdellaan ja kuivataan.

Nahka, josta on irrotettu karvat, on kova, ohut ja harmahtavan värinen. Jotta nahasta saadaan sellainen, että siitä voidaan valmistaa esimerkiksi vaatteita tai kasseja, se täytyy parkita eli liottaa vedestä ja puunkuoresta keitetyssä liemessä. Parkituksen tarkoitus on tehdä nahasta hyvin muokkautuvaa, kestävää ja kauniin väristä. Nahan parkitseminen aloitetaan yleensä keväällä. Sitä varten kerätään pajun ja koivun kuorta, joskus myös haavan ja lepän kuorta. Isossa padassa keitetään vesi kiehuvaksi. Veteen lisätään puiden kuoret ja sekoitellaan hyvin. Keitoksen annetaan jäähtyä kannen alla.

Myöhemmin poron nahat laitetaan kädenlämpöiseen seokseen. Nahkoja liikutellaan ja sekoitellaan astiassa, jotta niihin tulisi tasainen väri. Tasaisen värin saamiseksi nahkoja voidaan myös pyörittää seoksen kanssa vanhassa pulsaattoripesukoneessa. Nahat värjäytyvät liemessä ruskeaksi. Usein hyvän lopputuloksen saamiseksi nahat pitää parkita monta, jopa 5-7, kertaa uudestaan. Välillä nahat nostetaan liemestä ja puristellaan kuiviksi. Niistä voidaan myös poistaa vielä likaa jiekiöllä ja laittaa ne uudestaan seokseen eli parkitusveteen.

Viimeiseen parkitusveteen lisätään öljyä. Perinteisesti on käytetty kalasta saatua öljyä, mutta nykyään käytetään myös erityisesti nahan käsittelemiseen valmistettuja öljyjä. Öljyn tehtävä on pehmentää nahkaa. Nahkaa pitää tosin pehmittää vielä myöhemminkin. Kun nahka ei ole vielä täysin kuivunut, sitä voidaan pehmittää joko paljain käsin niin sanotusti nyrkkihieronnalla tai erityisellä nahanpehmityspuulla.

 

Nahan ompelu

Käsin parkittua poronnahkaa sanotaan sisnaksi. Se on perinteinen saamelaisten käsityömateriaali. Sisnatöitä ommeltiin yleensä kesällä muiden töiden lomassa. Pohjoisen valoisa aika pyrittiin käyttämään näin hyväksi. Teurastetun poron selästä tai takakoivesta otettiin talteen jännettä, josta tehtiin suonilankaa nahka- ja karvatöiden ompeluun. Suonilanka kesti hyvin nahkakengissä, sillä se reagoi kosteuden muutoksiin samalla tavalla kuin nahka. Nahkatyöt ommeltiin terävällä, kolmikulmaisella neulalla eli äimällä. Perimätietoa vaatteiden valmistuksesta tarvittiin, jotta nahka osattiin käyttää mahdollisimman hyvin niin, ettei sitä mennyt hukkaan. Vaatteiden tekemisessä käytettäviä kaavoja ja mittanauhoja ei useinkaan ollut saatavilla. Niinpä vaatteiden kaavat olivat muistissa omassa päässä ja mittana käytettiin oman käden mittoja.

Ennen lähes kaikki naiset osasivat valmistaa poronnahasta vaatteita ja kenkiä. Nykyään tämä taito ei ole enää niin yleistä. Perinteisiä käsityötaitoja opetetaan erilaisilla kursseilla, jotta taidot eivät katoaisi kokonaan. Saamelaisalueella toimii Sámi Duodji –niminen käsityöyhdistys, joka tekee työtä perinteisten käsityötaitojen säilyttämiseksi. Monissa poroperheissä taidot säilyvät edelleen sukupolvelta toiselle.

LATAA TÄSTÄ TULOSTETTAVA VERSIO!