Pohjois-Suomessa ja Lapissa poronhoito on tärkeä elinkeino. Poronomistajia on noin 5100. Suurin osa heistä asuu maaseudulla ja omistaa alle 100 poroa. Poronhoitoalueeseen kuuluu Lapin lääni sekä Oulun läänin pohjoisosa. Laajalla poronhoitoalueella maasto on vaihtelevaa: pohjoisessa on tuntureita ja etelämpänä havumetsiä. Jokaisella alueella on omat piirteensä ja myös erilaiset poronhoitotavat. Poronomistajilla on tapana antaa lapsilleen omia poroja, jotta he oppisivat poronhoitoa jo pienestä pitäen. Lapset harjoittelevat poronhoitoa vanhojen, kokeneiden poromiesten neuvoja kuuntelemalla. Eri vuodenaikoina poronomistajilla on erilaisia tehtäviä.
Keväällä poron vasat syntyvät. Sitä ennen porot ovat vaeltaneet tai poronhoitajat ovat paimentaneet ne vasomisalueille. Vasomisalueet ovat sopivia paikkoja pienten vasojen synnyttämiselle. Alueilla on pieniä kukkuloita ja paikkoja, jotka suojaavat kylmiltä tuulilta. Alueilla liikkuu kuitenkin petoeläimiä ja poronhoitajien on suojeltava pieniä vasoja niiltä. Myös hiihtoturistit ja moottorikelkat saattavat joskus häiritä poroja. Poronhoitajien tehtävä onkin varmistaa, etteivät vasat ja niiden emot joudu eroon toisistaan. Poronhoitajat haluavat suojella vasoja keväällä ja kesällä, jotta ne kasvaisivat hyväkuntoisiksi. Syksyn poroerotuksessa teurastettavista vasoista poronhoitajat saavat elämiseen rahaa.
Kun vasat ovat syntyneet, porojen annetaan laiduntaa vapaasti. Ne vaeltavat tutuille paikoille, josta ne tietävät saavansa ruokaa. Poronomistajat voivat myös paimentaa porot kesälaitumelle tai rajata aidoilla niille sopivan alueen.
Juhannuksen aikoihin poronhoitajat merkkaavat
keväällä syntyneet vasat. Jokaisella porolla on
korvassaan merkki, joka kertoo kuka poron omistaa. Vajaan
parin kuukauden ikäiset vasat tarvitsevat jo korvamerkin.
Se koostuu niin sanotuista korvamerkkisanoista eli leikoista
tai teoista, jotka leikataan poron korviin
terävällä veitsellä. Tekoja (sanoja,
leikkoja) on poronhoitoasetuksessa mainittu neljätoista:
pistel, tiili, pykälä, hanka, rappuhanka, poikki,
haara, halki, vita, terotus, ketunkanto, vastahanka,
reikä ja reiästä halki sekä linnunvarvas.
Näitä tekoja käyttämällä poron
oikean ja vasemman korvan eri laidoissa tai korvien
kärjissä saadaan kaikkiaan yli puolimiljoonaa
poromerkkiä. Käytössä niitä on yli
kymmenentuhatta.
Seuraavassa pdf-tiedostossa on luettelo
käytetyistä korvamerkeistä sekä muutamien
merkkien kuvia.
Lataa pdf-tiedosto
korvamerkeistä (3 sivua)
Kahta samanlaista korvamerkkiä ei ole vaan jokaisella poronomistajalla on omanlainen merkkinsä. Ensin porot on kuitenkin saatava kerättyä aitauksiin. Porot saattavat olla kesälaitumillaan hyvin laajoilla alueilla ja niiden kokoaminen yhdeksi suureksi laumaksi eli tokaksi saattaa kestää useita päiviä. Kesällä poroilla on kuitenkin tapana kerääntyä suuriksi laumoiksi tunturiin, johon ne menevät pakoon verta imeviä hyönteisiä. Jos porot ovat jo valmiiksi laumoissa, poronhoitajien on helpompi ajaa porotokat aitauksiin. Porot saatetaan hakea tunturista kävellen mutta niiden keräämisessä käytetään apuna myös mönkijöitä, maastomoottoripyöriä ja joskus helikoptereitakin.
Aitauksessa poronomistajat tarkkailevat, mitä naarasporoa eli vaadinta vasa seuraa. Vasa seuraa aina omaa emäänsä ja näin poronomistajat saavat selville, kuka omistaa minkäkin vasan. Vasat otetaan kiinni käsin, suopungilla tai vimpalla. Suopunki on lasson tapainen köysi ja vimpa on kepin päässä oleva narulenkki, joka voidaan pujottaa vasan kaulaan. Tämän jälkeen vasan korvaan leikataan puukolla samanlainen korvamerkki, kuin vasan emolla on. Merkin leikkaaminen nipistelee vasan korvaa hieman, mutta se paranee nopeasti. Kun vasat on merkitty, porot päästetään taas vapaiksi laitumille. Jos vasa jää ilman korvamerkkiä, sitä kutsutaan peurakorvaksi. Vasalle tehdään korvamerkki myöhemmin syksyn poroerotuksissa.
Kesällä poronomistajat keräävät
poroille talven varalle rehua, esimerkiksi heinää ja
jäkälää. Ylimääräistä
ravintoa on hyvä olla varalla, jos poroille on luonnossa
vain vähän ruokaa tarjolla. Loppukesästä
poronhoitajat myös kunnostavat syksyllä
käytettävät erotusaidat, joihin porot taas
kootaan.
Syksyllä alkavat poroerotukset. Porot kootaan taas isoihin aitauksiin. Kokoamista kutsutaan Lapissa ettoamiseksi. Syksyllä, kun poroilla on rykimä eli kiima-aika, ne ovat kerääntyneet joukoiksi eli parttioiksi. Poronomistajat käyttävät hyväksi näitä joukkoja kerätessään poroja. Ne on helppo koota ja kuljettaa aitauksiin yksi parttio kerrallaan. Porojen kokoaminen voi tapahtua jalkaisin tai vaikkapa hiihtämällä, mutta nykyään apuna käytetään myös mönkijöitä, moottorikelkkoja ja pienhelikoptereita. Jos poroja on paljon, saattavat poroerotukset jatkua viikkoja talvenkin jo tultua.
Syystalvella poroerotukset jatkuvat edelleen. Poroerotuksessa porot erotellaan isosta aitauksesta pienempiin aitauksiin eli konttoreihin sen mukaan, aiotaanko ne teurastaa vai jättää eloon. Suurin osa eloon jätettävistä poroista on vaatimia, sillä ne voivat saada keväällä taas uusia vasoja ja poronomistajat näin uusia poroja. Poroja voidaan jättää eloon vain tietty määrä, sillä talvella kaikille poroille ei riittäisi ruokaa. Porojen teurastuksesta poronomistajat myös saavat elämiseen rahaa. Aikaisemmin poronomistajat teurastivat poronsa itse erotusaitojen luona. Nykyään suurin osa teurastettavista poroista kuljetetaan autoilla erillisiin teurastamoihin.
Aitauksessa porot luetaan, eli tunnistetaan korvamerkkien perusteella. Sitten ne lasketaan ja kirjataan ylös. Luetun poron karvoihin viilletään tai maalataan näkyvät lukumerkit, jotta sen tiedetään jo käyneen erotuksessa. Näin samaa poroa ei lasketa vahingossa kahta kertaa. Samalla poroille saatetaan myös antaa lääkettä erilaisia loisia vastaan. Jos aitaukseen on eksynyt vieraita poroja, ne viedään omille alueilleen. Poroerotus on poronomistajille perinteinen sadonkorjuujuhla ja mahdollisuus tavata muita poronhoitajia.
Erotusten jälkeen porot pääsevät vapaiksi ja niiden matka talvilaitumille alkaa. Porot vaeltavat joka vuosi samoille alueille. Pohjoisimmassa Lapissa poroja paimennetaan koirien ja moottorikelkkojen avulla sellaisille alueille, mistä ne löytävät helpommin jäkälää syötäväksi. Porotokkia myös vartioidaan talvella ja suojellaan petoeläimiltä. Jos isosta tokasta eroaa pienempi joukko poroja, se ohjataan takaisin laumaan. Kun kaikki porot ovat samassa laumassa, niistä on helpompi pitää huolta. Joskus poronhoitaja voi joutua auttamaan poroja tukalista tilanteista, kuten pelastamaan suohon uppoavia poroja.
Talvella porojen voi olla vaikea löytää ruokaa,
koska sitä ei ole paljon tarjolla. Poronhoitajat antavat
tällöin poroille lisäruokaa, jota he ovat
keränneet kesällä. Ruoka voidaan viedä
porojen laitumille tai poroja voidaan pitää
aitauksissa ruokintaa varten. Porojen ruokintaa jatketaan
kevääseen asti. Nykyään poroille annetaan
lisäravintoa enemmän kuin aikaisemmin. Se myös
maksaa poronomistajille melko paljon.
Suurin osa poroista teurastetaan jo reilun puolen vuoden ikäisinä. Taloudellisesti liha on poronomistajille tärkeämpää kuin sivutuotteina saatavat taljat, nahat, sarvet ynnä muut käsityömateriaalit.