PORONHOIDON HALLINTO

Poronomistajat kuuluvat paliskuntiin

Pohjois-Suomessa ja Lapissa poronhoito on tärkeä elinkeino. Poronomistajia on noin 5100. Poroja hoidetaan poronhoitoalueella. Siihen kuuluu Lapin lääni sekä Oulun läänin pohjoisosa. Poronhoitoalue on jaettu pienempiin alueisiin, joita kutsutaan paliskunniksi. Paliskuntia on yhteensä 56 ja ne ovat hyvinkin erikokoisia. Jokainen poronomistaja kuuluu johonkin paliskuntaan.

KLIKKAA ISOMMAKSI!

 

Paliskunnan tehtävät

SKM/Timo
            Veijalainen SKM/Timo
            Veijalainen

Paliskunnan jäsenet päättävät yhdessä poronhoitoon liittyvistä asioista. Jos poronomistajalla on paljon poroja, hänellä on paliskunnassa enemmän vaikutusvaltaa kuin vähemmän poroja omistavalla poromiehellä. Paliskunnan jäsenet hoitavat oman alueensa poroja yhteisvoimin. Paliskunta myös valvoo poroja, jotta ne eivät tekisi vahinkoja tai menisi toisten paliskuntien alueille.

SKM/Timo
            Veijalainen

Paliskuntaa johtaa poroisäntä. Hän on luottamushenkilö, joka valvoo, että paliskunnassa noudatetaan poronhoitolakia ja yhteisesti sovittuja päätöksiä ja että kaikki työt tulevat tehdyiksi. Poronhoitolaissa on esimerkiksi määräyksiä poronhoitoon liittyvistä töistä sekä porojen suojelemisesta. Siinä kerrotaan myös, kuinka suuria porolaumat saavat olla.

 

Paliskuntain yhdistys järjestää poroparlamentin

Paliskuntain yhdistys Paliskuntain yhdistys/Ari Hellstedt

Kaikki paliskunnat yhdessä muodostavat Paliskuntain yhdistyksen. Kaikkien paliskuntien poroisännät kokoontuvat joka vuosi kesäkuun alussa kokoukseen, jota kutsutaan poroparlamentiksi. Kokouksessa päätetään yhteisistä asioista, jotka liittyvät poronhoitoon.


TIETOISKU!

Poronhoitolain mukaan poron pelotteleminen on kielletty. Poron pelottelemisesta voi saada sakot.

 

LATAA TÄSTÄ TULOSTETTAVA VERSIO!