Aimo Oikarin kuvaus isänsä Ari- Matti Oikarin käsityötunneista
Menin (Aimo Oikari s.1947) alakouluun syksyllä 1954, jossa tehtiin "vain" kangaskäsitöitä. Kansakouluaikana - ja aikaa sen jälkeenkin - poikien käsityöt yläkoulussa (luokat 3 ja 4) olivat yleensä muun kuin luokan pääopettajan opetuksessa. Meidän opettajammehan oli sitä paitsi nainen, Valma Lehtolainen. Puukäsitöitä ei opetettu tytöille eikä kangaskäsitöitä - päinvastoin kuin alakoulussa - opetettu enää poijille.

Oppitunteja oli yleensä neljä viikossa, kaksi tuntia kerrallaan. Oppilaita oli yhdellä opettajalla parikymmentä, luokka oli jaettu kahtia. Ollessani kolmannella, luokan toista puoliskoa opetti käsitöissä opettaja Ilmari Pietarila. Veistoluokassa oli höyläpenkkejä kahdessa rivissä ja penkkipaikka jokaiselle pojalle. Kaksi poikaa työskenteli aina yhden höyläpenkin vastakkaisilla puolella - eikä ollut jakkaraa istuimeksi. Se oli nuorelle pojalle kovaa seisomista. Työkalukaapit sijaitsivat sivuseinällä ikkunaa vastapäätä. Siellä oli hyvässä järjestyksessä erilaisia sahoja, höyliä, taittoja, puuporan teriä, vintilöitä, viiloja jne., kutakin lajia suunnilleen yhtä monta kuin luokassa oli poikia. Opettajan höyläpenkki oli veistoluokan edessä, ja seinällä liitutaulu.

Toimintatapa tunnilla oli esimerkiksi seuraava. Alkutervehdysten jälkeen ryhdyttiin työhön - esimerkiksi jatkamaan jotain keskeneräistä - ja tätä varten piti hakea asianomainen työkalu kaapista. Rivi kerrallaan pojat marssivat luokan etukautta työkalukaapeille ja ottivat mukaansa seuraavaksi tarvittavan työkalun. Omalle höyläpenkkipaikalle kierrettiin luokan takakautta. Lähes aina haettiin vain yksi työkalu kerrallaan. Terävien työkalujen kuljetus oli tapahduttava oikein, työturvallisuus oli osa opetusta.

Kun kaikki pojat olivat saaneet tarvittavan työkalun, opettaja näytti luokan edessä omalla höyläpenkillään miten toimitaan. Koitimme olla silmä tarkkana, sillä tarkkaamattomuus saattoi kostautua. Olihan oppilas tunnilla oppiakseen, ja opettaja veistoa opettaakseen.

Aluksi - kolmannella luokalla - oli sahausharjoituksia, ensin suoria rimoja viivaa myöten sahaten. Hyvin sahatuista rimoista syntyi jo ensimmäiset käsityöt - esimerkiksi "arkikukka-alusta". Sen rimoja ei höylätty. Kun lukuvuosi eteni seurasi vaativampia harjoituksia, höyläämistä, porausta vintilänvarrella, taitajia kaivertamista, naulaamista, tappikiinnityksiä, pyrstöliitoksia, viilaamista, santapaperilla hiomista jne. Koululaisen kuului oppia jo varhaisessa vaiheessa kiristämään ja löysäämään sahan terä sekä säätämään höylä sopivasti ottamaan. Ei se ollut yläkoululaiselle aina helppoa.

Höyläpenkillä ei pidetty työskentelyä haittaavia muita ja asiaankuulumattomia työkaluja. Työtapaturmia en muista luokallamme tapahtuneen lainkaan. Jokaisen kuului onnistua paremmin tai huonommin, mutta kyllä isä ymmärsi ettei kaikki ole samanveroisia taitureita veistossakaan. Tunnin lopulla työkalut kuljetettiin marssijärjestyksessä ja palautettiin kaappeihinsa. Lopuksi lakastiin suurimmat lastut ja sahajauhot. Luokka oli siisti seuraavan luokan tulla sisään välitunnin jälkeen. SKM 1586.

Kuva: Suomen käsityön museo