Päiväkotien kehittämisaamupäivässä koottiin risut ja ruusut tulevia päiväkotihankkeita silmällä pitäen. Syystalvella 2007 toteutetun Jyväskylän Tilapalvelun vuosittaisen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset paljastavat, että asiakkaamme ovat tyytyväisempiä kuin koskaan. Vastaajien kokonaistyytyväisyydessä näkyy selkeää nousua edellisvuoteen nähden ja tulokset ovat parhaat koko Tilapalvelun historiassa. Asiakastyytyväisyyttä on tutkittu ja mitattu aina vuodesta 1993 lähtien.
Asiakastyytyväisyyskyselyssä kerättiin tietoa toimitila-asiakkaiden tyytyväisyydestä tiloihin, tilojen hallinnointiin, palvelusopimuksiin sekä investointi- ja vuosikorjaushankkeisiin. Pääosin kyselyn kohderyhmä koostui sisäisistä vuokralaisista ja nimenomaan loppukäyttäjistä. Tutkimus toteutettiin nettipohjaisena kyselynä ja siihen vastasi 86 henkilöä. Tänä vuonna vastaajilla oli mahdollisuus antaa palautetta useammasta eri kohteesta ja kohdetasolla palautteita saatiin 105 kohteesta. Kyselyn vastausprosentti oli 63. Kyselyn toteutti KTI Kiinteistötalouden instituutti ry, kuten aiempinakin vuosina.
Vuoden 2007 asiakastyytyväisyysvertailussa oli Jyväskylän lisäksi mukana 6 muutakin kaupunkia; Espoo, Helsinki, Mikkeli, Tampere, Vaasa ja Vantaa. Koko aineiston tasolla tarkasteltuna sijoituimme kaupunkien välisen vertailun kärkeen.
Edellisvuoteen nähden asiakastyytyväisyydessä on havaittavissa varsin selkeää nousua kyselyn kaikilla osa-alueilla. Huomionarvoista on, että voimakkaimmin Jyväskylän menestystä kaupunkien välisessä vertailussa nostaa vuokralaisten tyytyväisyys tilojen hallinnointiin ja palveluihin. Kiinteistömanageri-toimintamallimme onkin herättänyt kiinnostusta muissa kaupungeissa erinomaisen palautteen ansiosta.
Vaikka asiakastyytyväisyys on korkealla, kehitettävää löytyy silti edelleen. Esim. koulutilojen vuokralaiset löytävät toivomisen varaa tilojen soveltuvuudesta toimintaansa, toimitilojen yleiskunnosta sekä tilojen muunneltavuudesta. Päiväkotitilojen vuokralaiset kritisoivat edellä mainittujen seikkojen lisäksi myös tilojen pohjaratkaisujen toimivuutta sekä valaistusta. Näistä seikoista huolimatta koulu- ja päiväkotitilojen vuokralaisten tyytyväisyys tiloihinsa on kasvanut edellisvuoteen verrattuna.
Vuosittain toteutettava asiakastyytyväisyyskysely on Jyväskylän Tilapalvelulle tärkeä työväline ja toiminnan arvioinnin mittari. Pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme ja saavuttamaan tavoitteemme mm. avoimesta ja asiakkaiden tarpeet ymmärtävästä asiakaspalvelusta vuosi vuodelta paremmin. Siinä työssä meitä auttaa erityisesti asiakkaidemme vapaa kommentointi asiakaskyselyn yhteydessä. Viimeisimmässä kyselyssä saimmekin runsaasti avointa palautetta ja kommentteja, kiitos niistä kaikista. Saatu palaute ja kyselyn tulokset käsitellään tänäkin vuonna tarkasti Tilapalvelun tiimeissä ja selkeät epäkohdat pyritään oikaisemaan mahdollisimman nopeasti.
Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset osoittavat, että Tilapalvelun toiminnan suunta on oikea. Jatkamalla tätä samaa hyvää työtä yhdessä asiakkaidemme kanssa saamme aikaan oikeita asioita myös tulevaisuudessa.
Taija Viinikka