Jyväskylän kaupungin vuosikertomukset

Säynätsalon aluehallinnon toimintakertomus 2006

Maisema Kinkovuorelta Säynätsalon pääsaarelle
Kuva: Juha Kolari

Vuosi 2006 oli Säynätsalon kaupunginosalautakunnan 6. toimintavuosi ja toinen uuden valtuustokauden aikana uudistetussa ja ensimmäistä nelivuotiskautta laajemmassa kokoonpanossa. Kaupunginosalautakunta aloitti vuoden 2001 alusta vaalien jälkeen. Kaupunginvaltuuston hyväksymän johtosäännön mukaisesti lautakunta jatkaa kaupunginosavaltuuston jälkeen kaupunginosahallintoa yhdessä aluetoimiston kanssa. Lautakunnassa on 13 jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Kaupunginhallituksen edustajana lautakunnassa toimi Kaija Haapsalo.

Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti vuodelle 2006 Säynätsalon aluemäärärahan suuruudeksi 10 000 euroa.

Lautakunta valitsi asioidensa valmistelua varten työryhmän, johon nimettiin puheenjohtaja Pentti Tossavainen, varapuheenjohtaja Teppo Koski ja jäsenet Hanna-Mari Parkkola, Eija Kiiskinen ja Mauri Pii.

Lautakunnan uuden johtosäännön mukaan lautakunnan ja aluetoimiston toiminnat on yhdistetty ja koko aluehallinto sijoittuu kaupungin liiketoiminnan toimialaan ja apulaiskaupunginjohtaja Koiviston alaisuuteen.

Lautakunta käsitteli kaavoitukseen liittyviä kysymyksiä ja liikenneongelmia Säynätsalon saaren alueella. Säynätsalon uuden koulun ja päiväkodin raken-nushanke aiheutti runsaasti keskusteluja ja kannanottoja.


Pentti Tossavainen