Jyväskylän kaupungin vuosikertomukset

Kiinteistöjohtajan katsaus

Kulunut vuosi oli Jyväskylän Tilapalvelun 10. toimintavuosi, jota muisteltiin Vesilinnassa järjestetyssä juhlatilaisuudessa syyskuussa ensimmäisen Valoviikon avajaisten yhteydessä.

Juhlavuosi oli sekä toiminnallisesti että taloudellisesti menestyksellinen. Lähes kaikki suunnitellut tavoitteet saavutettiin kiitettävästi. Vaikka taloudellinen tulos jäi negatiiviseksi, olivat näkymät toimintavuoteen lähdettäessä huomattavasti synkemmät.

Konsernin strategisella päätöksellä vuokratasomme jäädytettiin vuoden 2002 tasolle. Toisaalta taas kustannustaso nousi keskimäärin 3 - 4 % ja konsernin kilpailuttamisperiaatteet estivät täysimääräisen kiinteistöpalvelujen kilpailuttamisen. Olimme vuoden alussa käyttösuunnitelmia tehdessämme puun ja kuoren välissä. Ennusteemme näytti silloin lähes puolen miljoonan euron tappioennusteetta. Sitouduimme vuoden alussa 210.000 euron negatiiviseen tulokseen, joka oli tarkoitus kattaa vuoden lopussa aikaisempien vuosien ylijäämäisillä tuloksilla. Kun tätä taustaa vastaan pystyimme toimintatasoamme heikentämättä supistamaan tämän negatiivisen tulosennusteen 37.000 euroon, voidaan taloudellista tulosta pitää erittäin hyvänä.

Toinen tärkeä toiminnallinen tavoitteemme oli asiakaspalvelumme syventäminen entisestäänkin. Asiakastyytyväisyys pysyikin edelleen korkealla tasolla ja valtakunnallisessa Kiinteistötalouden instituutin tekemässä asiakastyytyväisyystutkimuksessa ja -vertailussa olimme selvästi paras Tilapalveluyksikkö eri kaupunkien välisessä vertailussa. Kiinteistömanageritoimintamme pistearvosana ylitti maagisen neljän pisteen rajan.

Kiinteistöomaisuuden hoidossa keskityimme tarkennetun strategiamme mukaisesti ainoastaan kaupungin omassa käytössä olevien tilojen hallinnointiin ja kiinteistöjohtamiseen.
Toimintavuoden aikana myytiin muussa kuin peruspalvelujen käytössä olevaa kiinteistöomaisuutta, josta merkittävämpänä voidaan pitää Ammattikorkeakoulun käytössä olevaa Rajakatu 35:n koulurakennusta. Koulu- ja päiväkotitilojen osalta saimme valmiiksi laajan sisäilmakartoituksen ja siihen liittyvän priorisoidun peruskorjausohjelman. Osittain tämän johdosta saimme omistajalta kuluneelle vuodelle lisärahoituksen kiireellisempien koulurakennusten sisäilma- ja kosteusongelmien poistamiseksi. Ensimmäisenä näistä käynnistettiin syksyllä Halssilan koulun laaja lvis-tekninen peruskorjaus.

Kehityshankkeiden osalta lähdimme toimintakauden aikana mukaan Helsingin teknisen korkeakoulun ja Tekesin tukemaan Toimitilapalvelujen markkinat -projektiin sekä Kiinteistötalouden instituutin organisoimaan elinkaarivastuumallin kehittämishankkeeseen. Molemmat kehittämisprojektit päättyvät vuoden 2004 puolella.

Alkanut toimintavuosi näyttää haasteelliselta. Kaupungin talous kiristyy jatkuvasti ja se heijastuu asiakkaidemme talousarvioiden ja budjettien kautta myös meidän toimintaamme. Lisäksi konsernin suunnittelemat palvelustrategia ja kilpailuttamisperiaatteet tulisi ehdottomasti saada valmiiksi tämän vuoden aikana.

Kiitän kaikkia yhteistyökumppaneitamme ja koko Tilapalvelun henkilökuntaa hyvästä toimintavuodesta.


Esko Eriksson
kiinteistöjohtaja

Tilapalvelun 10-vuotistaipaleen kunniaksi järjestettiin pihasuunnittelukilpailu.
Kuvassa Ristonmaan päiväkodin voittajatyö.



Soile Kinos