
Rautpohjanlahti kuuluu valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan ja EU:n Natura 2000-verkostoon. Alue on merkitty asemakaavassa luonnonsuojelualueeksi. Elokuussa lahden rannalle valmistuvasta lintutornista on hyvä tutustua lahden eteläosan maisemiin ja eläimistöön.
Lintutornin paikka on luhtarantainen ja vaikeakulkuinen lahti, joka on eristynyt Tuomiojärvestä. Näkyvin lintu on naurulokki, joskin esiintyy täällä vähäisemmin kuin viereisellä Eerolanlahdella. Silkkiuikku, nokikana ja sinisorsa ovat tavallisimmat vesilinnut. Rantaruovikoissa laulaa runsaasti ruokokerttusia. Viime vuosien harvalukuisimmat lajit ovat olleet rytikerttunen ja luhtahuitti.
Lintutornille on helppo poiketa Rautpohjanlahden etelärannan ja Kortepohjan koulun kentän väliseltä ulkoilureitiltä. Ulkoilureitti jatkuu lahden länsirannalla Laajavuoren suuntaan. Itäpuolelta taas pääsee Haukanniemen ja Kortepellon suuntaan, mistä löytyy myös Eerolanlahden lintutorni.
Lintutornille ajoneuvolla etäämpää tulevan on hyvä jättää kulkupelinsä Kortepohjan koulun tontin itäpuolella, Kartanonkujan varrella olevalle pysäköintialueelle. Pysäköintialueelta johtaa noin viidenkymmenen metrin pituinen pikku polku suoraan tornille.
Lintutornin rakennuttajana on kaupungin yhdyskuntatoimen ympäristöosasto. Se vastaa rakentamisen materiaali-, työväline-, matka- ym. oheiskustannuksista. Työn palkkakustannukset katetaan Keski-Suomen ympäristökeskuksen organisoiman YTY 2000-projektin puolesta. Keski-Suomen TE-keskus on osoittanut projektiin työllistämismäärärahaa.
YTY 2000-projektissa Euroopan sosiaalirahaston osoittaa rahoituksen. Projektissa tehdään kulttuuriympäristöjen ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kunnostuksiin painottuvia ympäristönhoidon töitä eteläisen Keski-Suomen alueella. Projekti työllistää ja kouluttaa kulttuuriympäristönhoidon osaajiksi vuosittain noin 40 pitkäaikaistyötöntä ja maahanmuuttajaa. Työkohteet kartoitetaan vuosittain kuntakyselyillä. Töiden toteutuksesta vastaavat kuntiin sijoittuvat työnsuunnittelijat, joilla on alaisuudessaan 2-7 työntekijää.
Kaupungissa on ollut ennen Rautpohjan lintutornin valmistumista kolme lintutornia. Rautpohjan lintutornin lähellä saman Tuomiojärven rannalla on 1980-luvulta lähtien ollut Eerolanlahden lintutorni.
Keväällä 1998 käyttöön otettu Hämeenlahden lintutorni sijaitsee Salmirannantien kääntöpaikan lähellä Päijänteen rannalla.
Jyväsjärven Kuokkalan puoleisella rannalla, lähellä Sulkurannan siirtolapuutarha-aluetta sijaitseva Pitkäruohon lintutorni valmistui keväällä 1989.
Lisätietoja: www.jyvaskyla.fi/ymparisto/ymparistonsuojelupalvelut
Kuva: Tuomiojärveen kuuluvan Rautpohjanlahden lintutornille on helppo poiketa ulkoilureitiltä. Ilkka Pietarinen
Juhana Konttinen
Jyväskylän kaupungin tiedotuslehti 2007-05, ilmestynyt 29.8.2007