Korteniitty laajentaa vanhaa Kortepohjaa

Kuva: Korteniityn asuntojen määrä on palautteen jälkeen vähentynyt noin viidenneksellä. Uusi kaavaluonnos on entistä kevyempi etenkin alueen eteläosasta, jonne leikkipuisto ja urheilukentät muodostavat yhtenäisen viheralueen.

Kaavaluonnos sai asukkaat liikkeelle

Suunnitelmat Kortepohjan laajentamiseksi uudella Korteniityn asuinalueella on saanut alueen asukkaat liikkeelle. Alkuvuodesta esitellystä kaavaluonnoksesta on tullut runsaasti palautetta, jonka perusteella suunnitelmia on tarkistettu perusteellisesti.

– Asukkaat pitivät rakentamista liian massiivisena, jonka vaikutelma vielä korostui yleisötilaisuudessa nähtävillä olleessa perspektiivikuvassa. Luonnosta on kevennetty ja eniten vastustusta herättäneet Korteniityn eteläisimmät korttelit on poistettu kokonaan, projektipäällikkö Martti Päivänsalo kertoo.

Uuden luonnoksen mukaan Kortepohjan koulun lähettyville ei rakenneta asuintaloja, vaan leikkipuisto jää nykyiselleen. Urheilukenttä sijoitettaisiin leikkipuiston lähelle, jolloin muodostuu yhtenäinen puistokokonaisuus.

Asuntojen määrä on alkuperäisistä suunnitelmista vähentynyt noin viidenneksellä. Uudessa, nähtäville tulevassa luonnoksessa rakennusalaa on 34 000 kerrosneliömetriä eli alueelle tulisi noin 700 asukasta.

Matalaa ja tiivistä Emännäntien itäpuolelle

Korteniitty sijoittuu Emännäntien itäpuolelle rajoittuen Kortepohjan kouluun, Rautpohjanlahteen ja Haukanniemeen sekä pohjoisessa hotelli Laajavuoreen, Haukkalan luonnonsuojelualueeseen ja uimarantaan.

Korteniittyä suunnitellaan matala-tiivis -alueeksi, jossa kaupunkimainen rakennustehokkuus yhdistetään pientalomaiseen ilmeeseen. Vaikka tontit ovat pieniä, pitävät ympäröivät viheralueet ilmeen väljänä.

Korteniityn rakennukset olisivat matalia kaksi-neljä kerroksisia. Tarkoitus on, että näkymät Emännäntien varrelta Haukanniemeen säilyisivät.
– Sen suhteen ei tule ongelmia, sillä alue laskee kohti Rautpohjanlahtea ja taloja sijoitetaan limittäin, Päivänsalo selvittää.

Tuomiojärven kiertävä kevyen liikenteen reitti kulkee jatkossa Haukanniemen kautta. Siihen liittyen oli jo ensimmäisessa luonnoksessa silta Haukanniemen kärjestä uimarannan suuntaan. Ympäristökeskuksen mukaan matala, pitkospuutyyppinen silta voidaan rakentaa myös myös Natura-alueen keskelle suunnilleen Takalankujan tasalle, jolloin asukkaat pääsevät kesäaikanakin retkeilemään suojelualueen läpi Haukanniemeen.

Uudistetun suunnitelman on alustavasti hyväksynyt myös Museovirasto, joka on tarkkana vanhan Kortepohjan kaksikerroksisen ydinalueen ilmeen ja tunnelman säilymisestä. Auvilankujan, Torpankujan ja Takalankujan mataliin kortteleihin tehtäneenkin suojeluasemakaaava, joka takaa alueen rakenteen säilymisen.

Liikenne pohjoiskautta

Tieyhteys uudelle alueelle tulee pohjoisesta Tuomiojärvenranta-kadun kautta. Kevyt liikenne pääsee Korteniitylle suoraan Kortepohjan läpi, autoilijat saavat ajaa Laajavuorentietä aina Laajarin ohi saakka.
– Tätäkin asiaa tutkittiin, sillä asukkaat arvioivat jyrkän kadun aiheuttavan ongelmia etenkin talviaikaan. Sitä ei valitettavasti pysty paljoa loiventamaan, apu saataneen tehostamalla talvikunnossapitoa, Päivänsalo toteaa.

Alkujaan suunniteltu vaihtoehtoinen autoreitti Isännäntien tai Auvilankujan kautta on poistettu luonnoksesta kokonaan. Suuria pysäköintialueita Korteniitylle ei tule, vaan autopaikat rakennetaan talojen yhteyteen.

Kaavoituksen jälkeen Kortesuon rakentajat saavat odottaa vielä maansiirtotöiden valmistumista, sillä osa alueesta on turvepintaista.
– Realistinen aika rakennustöille on vuosi 2006, Päivänsalo arvioi.
Korteniitty-hankkeen jatkoksi on suunitteilla arkkitehtikilpailu Kortepohjan keskusta-alueen kehittämisestä.

Korteniityn alueen omistaa kaupunki. Suunnitelmia tekee Arkkitehtitoimisto Kirsti Sivén yhteistyössä kaupunkisuunnittelutoimiston ja Korteniityn projektiryhmän kanssa. Viimeiseen ohjausryhmän kokoukseen osallistuivat myös asukasyhdistyksen edustajat.

• Korteniityn tarkastettu kaavaluonnos on nähtävillä 12.1.–6.2. Yleisötilaisuus luonnoksen esittelemiseksi järjestetään Kortepohjan koululla 14.1. kello 18.



<< palaa

Jyväskylän kaupungin tiedotuslehti 2003-08, ilmestynyt 10.12.2003