Jyväskylä-lehti

Jyväskylä-lehti 4/2014 ilmestynyt 26.11.2014

Lue lehti

Vesangassa kokeiltiin resurssiviisasta lähi-ruokaa


Vesangan päiväkoti-koululla tarjoiltiin lapsille paikallista särkeä ja lähiporkkanoita kerran viikossa elo–marraskuussa 2014. Tällä ”Lähiruokaa resurssiviisaasti julkisiin keittiöihin”
-hankkeella edistettiin lähiruoan käyttöä julkisissa keittiöissä.

Suositusten mukaan kalaa tulisi syödä kahdesti viikossa. Maamme suurkeittiöissä käytettävästä kalasta suurin osa on tuontikalaa muun muassa taloudellisista syistä. Pilottikokeilussa korvattiin tonnikalaa ja tuontilohta särjellä hyvinkin onnistuneesti. Samalla vakioitiin särkireseptit vastaamaan kohderyhmän tarpeita.

Käytetyn särjen ilmastovaikutus oli puolet pienempi kuin seillä ja vain alle neljännes siitä mitä tonnikalalla. Norjassa tuotetun lohen kielteinen ilmastovaikutus on kuusinkertainen verrattuna särkeen. Särjen kalastus puolestaan pienentää järvien rehevöitymistä reilusti enemmän kuin mikä on norjalaisen lohen rehevöittämisvaikutus.

Myönteisten ympäristövaikutusten lisäksi paikallisten raaka-aineiden käyttö edistää oman alueen taloutta ylläpitämällä ja luomalla työ-paikkoja sekä verotuloja – resurssiviisaus tuottaa siis hyvinvointia.

Hanke maaliin yhteistyöllä

Hankkeen toteutukseen osallistuivat Jyväskylän kaupungin ruokapalvelu Kylän kattaus ja kaupungin hankintakeskus. Muita toimijoita olivat särkijalosteen toimittajana Komppa-Seppälän tila ja Lähi- ja luomuruokaosuuskunta Mukulaari Jyväskylästä. Pilottikokeilun porkkanat saatiin Tmi Eijan Juures ja Vihannes –yritykseltä Saarijärveltä.
Särjen käytön ympäristövaikutuksia tutki elinkaarilaskelmin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitos (MTT) ja aluetaloudellisia vaiku-tuksia selvitti Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Kalastajakyselystä vastasi Keski-Suomen Kalatalouskeskus ry.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoima seitsemän kuukauden hanke päättyy 15.12., ja se on osa Sitran ja Jyväskylän kaupungin Kohti resurssiviisautta -hankekokonaisuutta.

Leena Pölkki ja Hilkka Heikkilä

Talousarvioehdotus 2015: talouden tasapainotus etenee

Kaupunginhallitus on tehnyt esityksensä vuoden 2015 talousarvioksi. Esitys parantaa talouden tilaa ja vuosikatetta. Tärkeänä painopisteenä on elinkeinotoiminta.
» Sivut 2 - 3

Bussiloikka tutustuttaa eppuluokkalaiset linkkiin

Eppuluokkalaisille suunnattu Bussiloikka kouluun! on oppitunti, jossa tutustutaan joukkoliikenteeseen ja sen käyttöön. Lopuksi annetaan neljä linkkilippua: kotitehtävänä on edestakainen linja-automatka aikuisen kanssa.
» Sivu 5

Japani on pop!

Marraskuun lopulla alkaa Japani on pop! -ilmiön esittely Jyväskylän museoissa. Nuoret tuovat esille intohimoaan japanilaiseen popkulttuuriin: sarjiksiin, nukkeiluun ja pukuiluun.
» Sivu 7

Kaupunkisuunnittelun mennyttä ja tulevaa

Vuosi 2014 muistetaan Jyväskylässä Äijälänrannan asuntomessuista. Kaupunkisuunnittelun vuotta leimasivat myös kaupungin yleiskaavan valmistuminen sekä Kankaan ja Tourujoen kehittäminen. Lue kaavoituskatsausliitteestä, millaisia kaavoitushankkeita on edessä.
» Sivut 9 - 12

Nyt on aika hankkia influenssarokotus!

Riskiryhmien vuosittaiset kausi-influenssarokotukset ovat alkaneet Kyllön terveysasemalla. Korpilahtelaisille riskiryhmiin kuuluville tarjotaan mahdollisuutta saada maksuton rokote kirjastoauto Martista.
» Sivu 15

Jyväskylä on Joulukylä

Joulukylän sivuilta osoitteesta http://visit.jyvaskyla.fi/joulu löydät muun muassa joulun ajan konsertit, myyjäiset, työpajat ja näyttelyt. Lisäksi saat vinkkejä pukin konttiin.
» Takasivu

Iso kuva (Petteri Kivimäki) Keittäjä Päivi Ala-Ilomäki (vas.) ja ruokapalveluesimies Sari Ruusala Vesangan päiväkoti-koulun keittiöstä

Kuva (Ilkka Pietarinen) Kaupungin ympäristöterveydenhuolto tekee terveydensuojeluvalvontaa myös kouluissa ja päiväkodeissa. Valvonnan päätarkoituksena on ennaltaehkäistä terveyshaittojen muodostumista.
» sivu 14




Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 26.11.2014.