Jyväskylä-lehti

Säynätsalon koululaiset tuottavat omia uutisia

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa, pientä kulkijaa".
Näin kajahtaa keskiviikkoaamuisin Säynätsalon päiväkoti-koulun omien uutisen tunnusmusiikki. Se johdattaa lapset koulun omien uutislähetyksen pariin.
Päiväkoti-koululla on tänä syksynä uusien tilojen innoittamana käynnistynyt oma uutistoiminta. Luokat tuottavat itse hankkimia uutisia koko koululle vuoroviikoin.

Uutisaiheita arjesta


– Uutisaiheet löytyvät lasten arkeen liittyvistä asioista ja koulun tapahtumista. Otsikossa ovat olleet esimerkiksi uuden urheilukentän käyttöönotto, koulun tulevat vihkiäiset sekä vuodenaikojen muutoksiin liittyvät asiat, kertoo luokanopettaja Maritta Viinikka Autio.
Säynätsalon päiväkoti-koulun 2-luokan oppilaat ovat tutustuneet mediakasvatukseen ja medialukutaitoon äidinkielen- ja kuvataideopetuksen kautta. Koululla media on esillä myös sanomalehtiviikoilla ja aikakauslehtipäivinä.
Marraskuussa oppilaat pääsivät tutustumaan uutisten tekemisen saloihin vierailulla YLE radio Keski-Suomeen.
Oppilaat näkivät uutisten ammattilaisia työssään ja pääsivät samalla itse harjoittelemaan uutisten lukemista radioon sekä tv-uutislähetyksen tuottamista.

Jännittävää työtä


Unni Rusanen ja Santtu Huvi kertovat, että ovat seuranneet tv:n ja radion uutislähetyksiä enemmän sen jälkeen, kun oma luokka käynnisti uutislähetykset koululla.
– Uutisten tekeminen on jännittävää ja mielenkiintoista. Oma ääni kuulostaa ihan erilaiselta uutisista kuultuna, totesi Unni ensimmäisten uutislähetysten jälkeen.
– Kivaa uutisten tekemisessä on uutisten lukeminen. Aiheiden löytäminen tuntuu välillä vaikealta, mutta onneksi niitä etsitään koko luokan kanssa, kertoi Santtu kokemuksistaan uutistoimittajana.

Mediaa bussissa ja seikkailuna


Tänä vuonna osana Jyväskylän koulujen mediakasvatusta on ollut YLE:n kiertävä mediabussi ja iltapäivätoiminta Jälkkärissä on meneillään Suuri Mediaseikkailu. Ylen Mediabussissa jyväskyläläisillä ala- ja yläkoulujen oppilailla on ollut mahdollisuus kokeilla omia mediataitoja ja harjoitella nykyaikaisten mediavälineiden avulla omaa ilmaisua. Mediabussissa harjoitellaan tekemään lyhyitä uutispätkiä ja kannanottoja, joista parhaat voivat päätyä Mun uutisten -nettisivuille ja TV-sarjaan sekä YLEn A-tuubi -ohjelmaan.
Bussi on vieraillut Puistokoululla sekä Palokan, Luonetjärven, Keltinmäen, Lehtisaaren, Tikkalan ja Vaajakosken kouluilla. Mediabussissa tuotettuihin videoihin voi tutustua osoitteessa www.yle.fi/mediabussi.

Pienimmille koululaisille suunnattu koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Jälkkärin Suuri mediaseikkailu -hanke tutustuttaa lapset monimuotoiseen mediamaailmaan ja opettaa erilaisia viestintätaitoja. Lapset harjoittelevat mm. tietokoneen ja kameran käyttöä ja tutustuvat mainosten ja elokuvien maailmaan sekä opettelevat niiden kautta erottamaan faktat fiktioista.


--------

Mediakasvatus osana opetussuunnitelmaa

• 1.–2. luokka: oppilas hallitsee tietokoneen käynnistämisen, kirjautumisen ja sammuttamisen sekä käyttää näppäimistöä ja hiirtä sekä tallentaa ja tulostaa tiedostot.
• 3.–4. luokka: oppilas hallitsee tekstin muotoilun alkeet, käyttää kahta ohjelmaa samanaikaisesti sekä osaa käyttää digikameraa ja siirtää siitä kuvat tietokoneelle. Osaa myös internetselaimen käytön alkeet.
• 5.–6. luokka: oppilas osaa muotoilla tekstiä ja hallitsee sähköpostin käytön alkeet.
• 7.–9. luokilla varmistetaan ja syvennetään aikaisemmin opittuja taitoja. Oppilas osaa myös arvioida, vertailla, valikoida ja hyödyntää eri lähteistä saamaansa tietoa eettisesti sekä hyviä käytöstapoja ja sääntöjä noudattaen.

Kuva yllä (Ilkka Pietarinen) Kalle Lehtomäki ja Janette Hokkanen saavat opastusta tv-uutisen tuottamiseen toimittaja Riikka Pennaselta.

Kuva alla (Ilkka Pietarinen) Ossi Saikkonen ja Unni Rusanen harjoittelevat radiouutisen tekemistä vierailullaan YLE Radio Keski-Suomeen.



Minna Hakkarainen

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 15.12.2010.