Jyväskylä-lehti

Lasten Lysti

Kulttuurisyksy Jyväskylässä

Lasten Lysti -kulttuurisyksy tuo kulttuurin lähelle lapsia syksyn aikana eri puolilla Jyväskylää. Kolmatta kertaa järjestettävän kulttuurisyksyn ohjelma on suunnattu vauvoista alakouluikäisiin. Lasten Lysti tarjoaa loppuvuodeksi lähes kaksisataa tilaisuutta musiikin, tanssin, teatterin, elokuvan, sanataiteen ja työpajojen parissa. Ohjelma keskittyi aiempina vuosina pääasiassa lokakuussa järjestettäviin Lasten Loiskis -kulttuuripäiviin, mutta nyt ohjelma on levittäytynyt entisestään koko syyskauden ajalle ja sitä kutsutaan Lasten Lysti -kulttuurisyksyksi.

Lasten Lysti ottaa varaslähdön jo elokuun viimeisenä päivänä Mäki-Matin perhepuistossa järjestettävällä Grafiikan taikaa –non­stop-työpajalla ja päivähoitoikäisille suunnatuilla Minikino-elokuvanäytöksillä. Tämän jälkeen kaupungin esiintymislavat täyttyvät jouluun saakka mitä mielenkiintoisimpien ammattiteattereiden ja -muusikoiden esityksistä.

Syksyn aikana on tarjolla myös kaksi ensi-iltaa. Koko perheelle suunnatun Pekka Töpöhännän juhlakonsertin ensiesitys kuullaan syyskuun lopulla Yliopiston juhlasalissa ja samaisesta konsertista voi nauttia muutamaa päivää myöhemmin myös Tikkakoskella. Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis esittää Pentti Rasinkankaan vuonna 1992 Töpöhäntä-näytelmään säveltämiä kappaleita, solisteinaan Pentti Rasinkangas ja Tanja Salonen. Syksyn toinen ensi-ilta on suunnattu alakouluikäisille. Teatterikoneen Toivo Elvis Tähti kertoo 5-luokkalaisesta Toivosta ja tämän päivän kadonneesta vanhemmuudesta. Katuteatterimainen tyyli antaa useita ilonhetkiä katsojille. Tuttuja kasvoja televisiosta

Syksy tuo tullessaan myös Yle Tv 2:n­ Pikku-Kakkosesta tuttuja hahmoja. Pirteät Mimi & Kuku lupaavat mukaansatempaavaa menoa Laululeikkisaikkailussa ja Emma-palkitut Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri ilahduttavat perheitä marraskuun lopussa Jääkuningattaren joulusatu -uutuuskonsertissa. Kaupunginteatterissa järjestettävässä konsertissa kuullaan myös orkesterin tuttua perusohjelmistoa. Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluiden tuottama Lasten Lysti -ohjelma on koottu tälle aukeamalle teemoittain. Etsi kiinnostavat esitykset sekä työpajat ja tule mukaan Lasten Lystiin jännittämään, viihtymään ja nauramaan.


kuva (Hannu Peltola) Satu Sopasen ja Tuttiorkesterin Jääkuningattaren joulusatu -konsertista pääsee nauttimaan kaupunginteatterilla 29. marraskuuta.


Reeta Jääskeläinen

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 26.8.2009.