Jyväskylä-lehti

Kuohu on draamaa täynnä

Kuohun kylä on nimensä veroinen. Siellä kuohuvat tarinat, näytelmät, muistelot, lasten koulujuhlat ja tietenkin kylätalon tanssit.
– Kylä on muodostunut aikoinaan sahan, tien ja rautatien ympärille, kertoo Kuohun nuorisoseuran puheenjohtaja Eila Korpiaho.
– Meillä on mahtava historia, josta ihmiset ovat yhä innostuneita puhumaan ja nuoremmat kuulemaan. Runsasta osanottoa odotan jälleen kylätalolle helmikuun 22. päivänä kello 12, jolloin pidetään keskustelutilaisuus kylän yhdistystoiminnasta, Korpiaho kertoo.
Parhaillaan puuhataan myös ensi kesän näytelmää. Mukaan toivotaan kaikkia aiemmissa näytelmissä mukana olleita, mutta myös uusia kasvoja. Eikä haittaa, vaikka tulija ei sattuisi asumaan Kuohulla, kauempaakin sopii tulla.
Lasten näytelmäkerhoa pidetään maanantaisin Marianne Räsäsen johdolla.
– Meillä on ollut aina näitä näytelmiä. Kulttuuri kiinnostaa kyläläisiä, Eila Korpiaho kertoo.

Kylätalon kunnostukseen saatiin EU-rahaa


Kuohun kylätalo kuuluu EU-rahoitusta peruskunnostukseen saaneisiin taloihin. Aktiivista talkooväkeä löytyi ja nyt talo toimii koko kylän sydämenä. Siellä järjestetään monenlaisia tilaisuuksia ja yksityiset voivat lisäksi vuokrata sen vaikkapa häidensä pitopaikaksi.
Yksi vuoden kohokohdista on Kuohun sattumat, jonka Kuohun kyläyhdistys järjestää heinäkuussa joka kesä.
– Aamupäivä pelaillaan, ratsastetaan ja puuhaillaan kenttätapahtumassa ja illalla on tanssit kylätalolla, Eila Korpiaho kertoo.
Suuri osa kylän asukkaista on lapsiperheitä, jotka muuttivat kylään luonnon ja kyläkoulun lähelle, vaikka työpaikka on Jyväskylän keskustan tai Keuruun suunnalla.
Kuohun kylän aktiivisuus lienee vain kasvussa, sillä sinne on saatu Leipää ja kulttuuria –projektin kautta Keski-Suomen nuorisoseurain liitolta yhteisöohjaaja kehittämään uudenlaisia projekteja.


Kuva (Ilkka Pietarinen) Kuohun nuorisoseura järjestää kulttuuria myös lapsille. Draamapedagogi Marianne Räsäsen vetämä lasten näytelmäkerho on saanut suuren suosion.


Arja Liinamaa

Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 04.02.2009.