Jyväskylä-lehti

Silput - muut

Valotempaus keräsi yleisöä

Guerrilla Lighting -valotempaus keräsi arviolta kolmesataa ihmistä seuraamaan rakennusten valaisua valonheittimillä.
– Valaistus parantui kohde kohteelta ja Lounaispuisto ja Juomatehdas keräsivät raikuvimmat aplodit, koordinaattori Annukka Larsen kertoo.
Ihmiset pitivät tempausta jännittävänä ja kiinnostavana tapana kiinnittää huomiota kaupungin valaistukseen. Larsen pitääkin mahdollisena, että tempaus järjestetään uudelleen kahden vuoden kuluttua.

--------

Mukavaa tekemistä nuokkarilla

Syyslomalla nuorisotiloilta löytyy rentoa menoa. Kavereiden kanssa hengailun lisäksi nuokkarilla voit vaikka laittaa luovuutesi lentämään, leipoa pannukakkuja tai testata taitosi tacojen tekijänä. Myös sinulla on mahdollisuus ideoida tekemistä.

Uuden Jyväskylän nuorisotiloista suurin osa on avoinna syyslomaviikollakin.

– Meillä Palokan nuokkarilla käy syyslomalla paljon nuoria, jopa enemmän kuin normaaleina viikkoina. Kaikki nuoret eivät lähde matkoille. Siksi tarjoamme tilaa ja toimintaa vapaa-aikaan, toteaa kulttuuri-nuorisosihteeri Tuija Tapio Jyväskylän maalaiskunnan kulttuuri-nuorisopalveluista.

– Meillä leivotaan ja kokkaillaan aika usein muutenkin nuorten kanssa, mutta nyt saadaan oikein asiantuntevaa opastusta kokki-Jopelta tacojen tekoon, Tuija jatkaa.

NuortenLaturin verkkopalvelu ja kysy-palsta toimii myös syyslomalla. Voit myös surffata itsesi nettilehti Painovirheen sivulle ja lukaista mitä toimittajanuoret ovat lokakuun numerossa kirjoittaneet. Tai voit tuottaa videon tai kirjoittaa jutun. Klikkaa www.nuortenlaturi.fi/painovirhe

Tarkemmat nuorisotilojen aukioloajat löytyvät osoitteesta www.nuortenlaturi.fi

Tuija Ijäs

--------

Nuoret ja päättäjät kohtasivat vaikuttamisviikolla useasti


Sano nyt jotain! Jyväskyläläiset nuoret toivat julki mielipiteitään kylttien ja megafonien avulla nuorten vaikuttamisviikon kulkueessa 29. syyskuuta.
Nuorten mieltä painoivat muun muassa homekoulujen tilanne, nuorisotyön resurssit, vallitsevat kauneusihanteet sekä luonnonvarojen tuhlaaminen.
Kylttienmaalausta Lyseon pihalla ohjasi kuvataiteilija Minja Revonkorpi.

Lyseolta startannut kulkue eteni Kauppakadun lävitse Kirkkopuistoon, missä sen otti vastaan kaksi paikallista päättäjää. Lopuksi nuoret ja päättäjät keskustelivat kasvokkain esillä olleista aiheista sekä nuorten vaikuttamisesta yleensä.

Sano nyt jotain -kulkueen kylttejä

- Lisää nuorisotyöntekijöitä!
- Kauneusihanteet uusiksi!
- Parempaa ruokaa kouluun!
- Eläimet kaupunkiin!
- Säästäkää paperia niin säästätte luontoa!
- Lajittele roskat tai luonto kärsii
- Säästä sähköä!
- Säästäkää vettä!
- Koulun pihat viihtyisäksi
- Homekoulut pois maailman kartalta!
- Lapsella on oikeus olla iloinen
- Älä roskaa
- Ekologisemmat elämäntavat – think green




Tämä juttu on julkaistu Jyväskylä-tiedotuslehdessä 8.10.2008.